Blogit

  • Onko Suomen ja Venäjän välinen energiakauppa uhka vai mahdollisuus?

    12 loka 2018
    Sakari Hoysniemi
    204

    Tällä viikolla julkaistu hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportti toi esiin päästöjen vähentämisen kiireellisyyden ja tarpeen ulottaa ilmastopolitiikka kaikkeen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Harva maa on kuitenkaan nykyisillä toimilla pääsemässä tähän. Winland-hankkeen Sakari Höysniemi tarkastelee tuoreen tutkimusartikkelin pohjalta, miten päästöjen vähentäminen vaikuttaa energian tuottajien ja kuluttajien väliseen kauppaan ja suhteisiin.

    Suomi keskittyy energian saatavuuteen ja järjestelmän uudistamiseen, Venäjä pyrkii varmistamaan kysynnän nykyisille tuotteilleen

    Päästöjen vähentäminen vaikuttaa väistämättä energian tuottajien ja kuluttajien väliseen kauppaan ja suhteisiin. Energiakauppa voi olla itsessään päästövähennyksiä rajoittava tekijä [1]. Pyrkimys hiilettömään maailmaan voi kuitenkin myös luoda uudenlaisia, ympäristön kannalta kestävämpiä suhteita [2]. Uunituore Sustainability-artikkelimme [3] tarkastelee juuri tätä dynamiikkaa. Tarkastelimme energiamarkkinoiden kehitystä, ja kytkimme tarkasteluun myös pohdinnan ilmastotavoitteiden ja poliittisen kehityksen vaikutuksesta. Päähuomio analyysissämme oli hyödykekaupassa, eli miten polttoaineiden ja sähkön hankinta Suomen ja Venäjän välillä kehittyisi kolmessa eri skenaariossa ja miten se voisi heijastua maiden välisiin suhteisiin.

    Maiden näkökulmat ovat hyvin erilaiset: Suomessa päähuomio on energian kustannustehokkaassa ja huoltovarmassa saatavuudessa sekä omavaraisuuden edistämisessä. Suomen energian loppukulutuksesta Venäjältä tuodut energiamuodot vastaavat tällä hetkellä noin 40 % loppukulutuksesta, ja siksi ajoittain julkisessa keskustelussa nousee huoli Venäjä-riippuvuudesta energian suhteen. Vastaavasti Venäjälle keskeistä on sen (fossiilisten) energiatuotteiden kysynnän ylläpitäminen, sekä saatavuuskysymys nousee esiin riittävän kustannustehokkaan energiantuotantoteknologian saamiseksi. Suomea ei nähdä uhkana, vaikkakin eräs hallinnon entinen neuvonantaja tulkitsi Fortumin olevan sellainen, mutta tämä kiistettiin myöhemmin virallisesti. Venäjällä virallinen näkemys ilmastonmuutoksen osalta on vähättelevä [4] ja esimerkiksi vuoden loppuun mennessä julkaistava Energiaturvallisuusdoktriini pitää dekarbonisaatiota keskeisenä turvallisuusuhkana. Uhkina pidetään myös Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen asettamia pakotteita, jotka ovat uhka energiatuotannon ja -infrastruktuurin kehittämiselle.

    Venäjä kaikissa skenaarioissa merkittävä energiantuottaja, mutta painotukset energiamuotojen välillä vaihtelevat

    Venäjä pysyy kaikissa skenaarioissamme merkittävänä energiantuottajana, mutta painotukset eri energiamuotojen välillä vaihtelevat.

    Ensimmäinen skenaarioistamme, ’markkinatrendit’ pohjautui nykyiseen energia- ja ilmastopolitiikkaan ja kansainvälisiin arvioihin. Skenaariossa kehitys etenee 2030-luvulle asti nykyisen energia- ja ilmastostrategian mukaisesti, jonka jälkeen se alkaa edetä vahvemmin ilmastotiekarttaan pohjautuen. Kuitenkin kuten esimerkiksi BIOS-tutkimushankkeen raportti toteaa, että Suomen nykyisillä politiikkatoimilla päästöt kasvavat 30 % vuodesta 2015 vuoteen 2030 ja siksi tässä skenaarioissa päästöt olisivat nousseet 3-3,5 asteeseen vuoteen 2100 mennessä. Tässä skenaariossa kuitenkin venäläisen energian osuus Suomen loppukulutuksesta tippuisi nykyisestä noin 40 %:sta 16 %:iin. Suomen ja Venäjän suhteet pysyisivät todennäköisesti ennallaan, ellei kansainvälisessä politiikassa tapahdu jotain mullistavaa, sillä Venäjä ehtisi korvata Euroopan vientitulot siirtymällä vahvemmin Aasian markkinoille.

    Toinen skenaarioistamme, ’vähähiilinen’ tarkasteli Suomen ja Venäjän välisen energiakaupan kehitystä, jos päästöjen kasvu rajoitettaisiin Pariisin ilmastosopimuksen mukaiseen kahteen asteeseen. Tämä vaatisi sitä, että yhteiskunnat olisivat vahvasti sitoutuneita päästövähennyksiin sekä suhteellisen rauhallisia kansainvälisiä suhteita ilman suuria konflikteja. Öljyn ja hiilen kysyntä vähenisi päästöoikeuksien kasvaneen hinnan vuoksi, mutta maakaasu pitäisi vielä pintansa sen alhaisempien päästöjen vuoksi. Venäjä painottaisi öljyä ja hiiltä kansallisessa energiajärjestelmässä ja kasvattaisi maakaasun vientiä. Venäläisen energian osuus tässä skenaariossa olisi enää 13 % Suomen loppukulutuksesta vuonna 2040. Venäjän mahdollisuus vaikuttaa suhteisiin ja käyttää energia poliittisena vipuvartena heikkenisi.

    Kolmas skenaario, ’runsashiilinen’ pohjautuu mm. Venäjän energiastrategian optimistiseen skenaarioon, joka mahdollistaisi Venäjälle 3 % vuosittaisen talouskasvun (tämänhetkinen kasvu on noin 1 %) ja myös mahdollisesti poliittisen vaikutusvallan lisäämisen energiakaupan kautta. Skenaario on ilmastopolitiikan kannalta uhkaava ja vaatisi, että EU-maat, kuten Suomi, luopuisivat päästövähennystavoitteistaan. Tähän voisi johtaa myös esimerkiksi vähäpäästöisten teknologioiden odotettua hitaampi kehitys. Venäjä pyrkii rakentamaan ydinvoimasta kolmatta keskeistä strategista energiamuotoa öljyn ja kaasun jälkeen, mikä voisi toisaalta mahdollistaa päästöjen vähentämisen. Tästä huolimatta Suomen riippuvuus venäläisestä energiasta laskisi hieman ja olisi noin 32 % vuonna 2040.

    Suomen riippuvuus tuontienergiasta vähenee kaikissa skenaarioissa

    Tarkastelimme artikkelissamme Suomen energiajärjestelmän tulevaisuutta sillä oletuksella, että markkinat ja niiden taustalla olevat normit ja käytänteet pysyvät ennallaan. IPCC:n tavoite – oli se 1,5 tai 2 astetta – on kuitenkin pelkästään teknis-taloudellisen optimoinnin avulla hyvin haastava ilman laajempia yhteiskunnallisia muutoksia ja vahvempia ilmastotavoitteita. Tähänastiset hallitusten tavoitteet eivät riitä edes kahden asteen lämpenemisen välttämiseen [5].

    Jos tarkastellaan pelkästään energian saatavuutta, Suomen energiaturvallisuus on suhteellisen hyvissä kantimissa, huolimatta merkittävästä energian tuonnista ja vielä kesken olevista Hanhikiven ja Olkiluodon ydinvoimahankkeista. Ilmastoturvallisuuden ja tarvittavan yhteiskunnallisen murroksen edistäminen sekä rajojemme sisä- että ulkopuolella tulisikin olla vähintään yhtä keskeinen tavoite kuin energian saatavuuden varmistaminen. Suomen keskeisin energiaturvallisuusriski on ilmastonmuutos.

    Lähteet

    [1] F.W. Geels, ’Regime Resistance against Low-Carbon Transitions: Introducing Politics and Power into the Multi-Level Perspective’, Theory, Culture & Society, 31(5), 2014.

    [2] D. Scholten (Ed.), The Geopolitics of Renewables, Springer International Publishing, 2018.

    [3] J. Jääskeläinen, S. Höysniemi, S. Syri, V.-P.Tynkkynen, ’ Finland’s Dependence on Russian Energy—Mutually Beneficial Trade Relations or an Energy Security Threat?, Sustainability, 10(10), 2018.

    [4] V.-P.Tynkkynen, N. Tynkkynen, ’Climate Denial Revisited: (Re)contextualising Russian Public Discourse on Climate Change during Putin 2.0’, 2018, Europe-Asia Studies, 1103-1120, 2018.

    [5] A.E. Raftery, A. Zimmer, D.M.W. Frierson, R. Startz, P. Liu, ’Less than 2C warming by 2100 unlikely’. Nature Climate Change, 7, 2017.

    Continue Reading
  • Globaali ruokakriisi vaikuttaa turvallisuuteen Suomessa

    4 loka 2018
    Kati Systä
    409

    Suomalaisessa ruokakeskustelussa tulisi korostaa yhä enemmän globaalin ruokakriisin ja muuttoliikkeen yhteyksiä Suomen kokonaisturvallisuuteen sekä Suomen vastuuta maailman ruokahaasteista, kirjoittaa Kirsi-Marja Lonkila, joka toimii Winland-hankkeen vuorovaikutusasiantuntijana.

     

    Ruokakriisit ovat usein muuttoliikkeen ajuri.

    Parhaillaan Jemenissä, Nigeriassa, Etelä-Sudanissa ja Somaliassa on meneillään akuutti ruokakriisi. Näissä maissa vähintään 30 miljoonaa ihmistä kärsii vakavasta ruokapulasta, joista yli 10 miljoonaa elää nälänhädän partaalla. Kaikissa edellä mainituissa maissa perimmäiset syyt ruokaturvattomuudelle ovat aseellisissa konflikteissa ja yhteiskunnan epävakaudessa.

    Ruokapulasta johtuvat kriisit tulevat yleistymään, toteaa Winland-hankkeen apulaisprofessori Matti Kummu yhdessä kansainvälisten kirjoittajakumppaniensa kanssa tuoreessa Nature Sustainability -lehden kommenttiartikkelissaan. Ruokakriisit pahenevat erityisesti Afrikassa, missä yhdistyvät kimurantilla tavalla aseellisten konfliktien kaltaiset stressitekijät, henkeä kohden tuotetun ruoan määrän romahtaminen ja ruoantuotantoa uhkaavat ilmastonmuutokseen liittyvät tekijät – kuten sään ääri-ilmiöt.

    Tällaisissa tilanteissa paikallinen ruokapula voi laukaista kansainvälisen muuttoliikkeen – ensisijaisesti maihin, jotka jo muutenkin ovat hätää kärsimässä isojen pakolaisväestöjensä vuoksi. Muuttoliike voi tästä syystä pahentaa yhteiskuntien levottomuutta ja taloudellista epävakautta.

    Lisää humanitaarista apua, lisää systeemisten riskien hallintaa

    Kansainvälisen humanitaarisen avun rahoituksen merkittävä lisääminen on yksi tärkeimmistä vastauksista ruokakriisien akuutteihin vaikutuksiin. Samalla tulisi pohtia pidemmän tähtäimen keinoja: kirjoittajat tuovat esiin, että hillitsemällä ruokakriisejä voidaan samalla hallita ruokaturvan puutteen aiheuttamia systeemisiä riskejä, ja että itse asiassa ruokaturvan puute ei ole humanitaarinen vaan systeeminen ongelma. Systeemisellä riskillä viitataan uhkaan, joka luo odottamattomien vaikutusten dominoefektin toisiinsa kytkeytyneissä järjestelmissä. Hyvä esimerkki ruokapulan aiheuttamasta systeemisestä riskeistä on nälän vaikutus ihmisten liikkuvuuteen maan sisällä tai kansainvälisesti pakolaisuuden muodossa. Siis: samalla kun humanitaarisen avun lisääminen pelastaa lukuisia henkiä Nigeriassa, Somaliassa, Etelä-Sudanissa ja Jemenissä, sen avulla lisätään alueellista ja globaalia vakautta.

    Tämänhetkisen nälänhädän valtavan skaalan uskoisi olevan riittävä syy kansainväliselle yhteisölle puuttua ajoissa nälänhätiin ja humanitaarisiin kriiesihin. Mutta jos ja kun näin ei aina ole, ainakin globaalin turvallisuuden lisääminen ja muuttoliikkeen hallitseminen ovat syitä toimia. World Food Programmen johtajan David Beasleyn mukaan ongelman alkulähteeseen eli ruokaturvaan puuttuminen tulee paljon halvemmaksi kuin miljoonien ihmisten pakeneminen (esimerkiksi) Eurooppaan. Kestävän kehityksen politiikkaa (sekä maahanmuuttopolitiikkaa) tulisi Suomessakin koordinoida myös tämä näkökulma mielessä.

    Akuutteihin ruokapulan kriiseihin puuttumisen ohella ruokaturvaa voidaan parantaa muun muassa vähentämällä ruokahävikkiä, kehittämällä maataloutta ja siten nostamalla satomääriä, kasvattamalla maanviljelijöiden saamaa tuottoa prosessoimalla tuotteita pidemmälle sekä edistämällä parempaa hallintoa – alue, jolla Suomella erityisesti on annettavaa maailmalle.

    Blogikirjoituksen pohjana on Nature Sustainability -lehdessä julkaistu kommentti, jonka yksi kirjoittajista on Winland-hankkeen Matti Kummu.

    Puma, Chon, Kakinuma, Kummu, Muttarak, Seager & Wada (2018). A developing food crisis and potential refugee movements, Nature Sustainability. [pdf]

    Aiheesta keskustellaan lisää tapahtumassamme 16.10. Tule mukaan tai seuraa suoraa verkkolähetystä! Globaali ruokakriisi ja Suomi: haasteita ja niiden ratkaisijoita Tiedekulmassa 16.10.2018

    Continue Reading
  • Voiko satojen tuhansien järvien maa kärsiä kuivuudesta?

    11 syys 2018
    Kirsi-Marja Lonkila
    399

    Vakava kuivuus on vaivannut Suomea tänä kesänä. Sademäärät jäivät pieniksi ja maataloutemme tuotti pienimmän viljasadon 30 vuoteen. Puhutaan jopa katovuodesta. Myös monet vesihuoltolaitoksemme ovat asettaneet rajoituksia vedenkäytölle. Pohjavesien ja järvien pinnat ovat erittäin alhaalla. Kuivuuteen varautumisen tarpeesta kirjoittaa Winlandin tutkija Lauri Ahopelto Suomen Ympäristökeskuksesta.

    Kuivuus on koetellut koko Eurooppaa ja monet maat ovat hakeneet kriisiapua EU:lta, joka aikaisti tukien maksua. Suomen hallitus päätti 86,5 miljoonan kriisipaketista maataloudellemme. Monet karjatilat joutuvat teurastamaan eläimiä ennenaikaisesti, koska rehua ei ole tarpeeksi ja sen ostaminen on liian kallista. Toisin kuin monina vuosina, viljaa ei riitä vientiin, ja joudumme ostamaan lisäviljaa ulkomailta.

    Kuivuus kuormittaa viljelijöitä, mutta pienemmät sadot nostavat myyntihintaa, joka hieman kompensoi. MTK kuitenkin arvioi maatalouden menetyksiksi jopa noin 400 miljoonaa euroa. Myös kuluttaja maksaa kuivuudesta korkeampien hintojen muodossa ja kasvaneina verotukina. Pienet sadot nostavat hintaa kaupassa sekä heikentävät kansallista ruokaturvaamme. Energiasektorilla rahallisia menetyksiä aiheuttaa se, että vesivoimaa on Suomessa vähemmän tarjolla. Norjan ja Ruotsin kuiva kesä voi nostaa sähkön hintaa myös Suomessa. Tällä on kytkös energiaturvallisuuteemme.

    Kuivuus tulee siis hyvin kalliiksi. Vuosien 2002-2003 kuivuuden suoriksi vaikutuksiksi arvioitiin 100 miljoonaa euroa, josta puolet oli ”menetettyä” vesivoimaa. Tuolloin kuivuus alkoi 2002 syksyllä ja loppui juuri parahiksi ennen kesää, joten vaikutukset maataloudelle olivat pieniä. Tänä vuonna hallituksen 86,5 miljoonan euron tukipaketin päälle tulevat vielä ”menetetyt” vientituotot ja vesivoimatuotot, kasvaneet vedenhankintakulut sekä metsätalouden tappiot jne. Vuoden 2018 kuivuus on taloudellisilta menetyksiltään mahdollisesti pahin viimeiseen 70 vuoteen.

    Mennyt kesä saattoi olla vasta alkusoitto

    Helteet loppuivat ja sadettakin on nyt jonkin verran ropsahdellut. Voidaanko nyt todeta kuivuus päättyneeksi?  –Ehkä, ehkä ei.  Kuivuus on siitä hankala luonnonilmiö, että sen loppumisen ja alkamisen voi määrittää vasta jälkikäteen. Usein puhutaan ”hiipivästä katastrofista” ja ongelmaan herätään liian myöhään. Tämä tekee varautumisesta hankalaa. Kuivuus voi pahimmillaan olla monivuotista, kuten 1940-1942. Toistaiseksi tämän vuoden kuivuus ei ole ollut hydrologisesti vielä erityisen poikkeuksellinen, mutta se voi sellaiseksi vielä muuttua. Nyt olisi hyvä ruveta varautumaan, jos kuivuus jatkuukin.

    Tänä kesänä olimme onnekkaita, koska talvella ja syksyllä oli hyvin märkää ja pinta- ja pohjavedet korkealla. Jos nyt syksyn sateet jäävät vähäisiksi ja saamme kuivan talven ja kevään, olemme aivan eri tilanteessa ensi kesän alussa. Jos ensi kesästä tulisi samanlainen kuin menneestä, olisivat vahingot huomattavasti merkittävämpiä kuin menneenä kesänä. Etenkin pienet vesistömme Etelä- ja Varsinais-Suomessa olisivat hädässä. On todennäköistä, ettei kuivuus jatku, mutta paljon harvinaisempiinkin tapahtumiin on Suomessa varauduttu. Ilmastonmuutoksen tulee lisäämään sään ääri-ilmiöitä, joten tämän kesän kaltaiset kuivuudet siis lisääntyvät.

    Kuivuuteen tulisi varautua Suomessakin

    Kuivuuteen on toistaiseksi varauduttu meillä melko vähän, johtuen varmaankin mielikuvasta Suomesta satojen tuhansien järvien maana. Ja toki meillä vettä riittääkin, mutta emme silti ole kuivuudelta suojassa, kuten mennyt kesä osoitti. Kuivuuteen tulisi varautua paremmin myös Suomessa. Winland-hankkeen tutkimustulosten perusteella vakava kuivuus aiheuttaa monille alueille ongelmia vedensaannin kanssa, erityisesti Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.

    Kuivuuden tuloa ei voi estää, mutta varautumiskeinoja vahinkojen pienentämiseksi on monia. Useat keinot ovat paikka- ja tilakohtaisia, kuten kastelualtaat, väliaikaiset pohjapadot ja säätösalaojat. Hyväkuntoinen pelto sietää kuivuutta paremmin, joten viljelykierto, biohiili ym. pellon kuntoa parantavat toimet auttavat myös kuivuutta vastaan. Kuivuutta vastaan voi ottaa myös vakuutuksen, mutta vain n. 1% pelloistamme on vakuutettu. Insentiivi vakuuttamiselle on vaillinainen, koska monet varmasti olettavat valtion auttavan kriisissä (kuten auttoi).

    Tilakohtaisten keinojen ohella on tärkeää tarkastella ja koordinoida keinoja myös valuma-alueen tasolla. Esimerkiksi vesistöjen järkevällä säännöstelyllä voidaan pienentää kuivuuden vaikutuksia. Looginen paikka varautumiskeinojen laaja-alaiseen suunnitteluun ja koordinointiin olisi vesienhoitosuunnitelmamme.  Mielestäni tulisi myös vakavasti pohtia kansallisen kuivuusstrategian tarvetta.

    Winland-hanke on mukana suunniittelemassa kuivuuteen liittyvää valmiusharjoitusta ensi kevääksi Varsinais-Suomessa. Viimeistelemme myös kahta kuivuuteen liittyvää tieteellistä artikkelia.

    Continue Reading
  • Miltä näyttää globaali vesiturvallisuus, entä Suomen rooli sen saavuttamisessa? Terveiset YK:n kestävän kehityksen foorumilta

    19 heinä 2018
    Suvi Sojamo
    507

    Vaikka veden korvaamaton merkitys hyvinvoinnille ja yhteiskuntien kehitykselle tiedostetaan yhä paremmin, maailmalla on edessään kivikkoinen tie vesiturvallisuuden takaamiseksi ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Winlandin koordinaattori ja tutkijatohtori Suvi Sojamo Aalto-yliopistosta summaa New Yorkissa pidetyn YK:n kestävän kehityksen korkean tason poliittisen foorumin viestejä sekä antia Suomelle.

    Kestävän kehityksen merkittävin kansainvälinen vuosittainen tapaaminen, YK:n korkean tason poliittinen foorumi, on koonnut viimeisen puolentoista viikon ajan YK:n jäsenvaltiot ja laajan joukon sidosryhmiä Agenda 2030:n kestävän kehityksen tavoitteiden seurantakokoukseen New Yorkiin. Tämän vuoden foorumin “Transformation towards sustainable and resilient societies” yhtenä tarkastelukohteena oli kestävän kehityksen tavoite 6, joka pyrkii takaamaan veden saannin ja puhtaan juomaveden ja sanitaation kaikille. Osallistuin foorumille Suomen delegaation jäsenenä akatemian ja vesivastuusitoumuksen edustajana, mikä tarjosi hyvän mahdollisuuden luoda tilannekatsaus niin globaalin vesiturvallisuuteen yhteisenä tavoitetilana kuin Suomen asemaan sen saavuttamisessa.

    Haasteet ja niiden ratkaisut tiedostetaan, mutta toimeenpano laahaa perässä

    YK-organisaatioiden veteen liittyvää työtä koordinoivan UN Waterin seurantaraportin mukaan viime vuosien hyvästä kehityksestä huolimatta jopa 2,1 miljardilta ihmiseltä puuttuu edelleen turvallinen ja helposti saatavilla oleva talousvesi ja 4,5 miljardilta pääsy turvalliseen sanitaatioon, jossa myös jätteenkäsittelystä on huolehdittu. Yli 2 miljardia ihmistä elää jo nyt alueilla, joilla veden käyttö ylittää vesivarojen saatavuuden ja luonnollisen uusiutumiskyvyn, ja tilanteen odotetaan pahenevan väestönkasvun ja ilmastonmuutoksen myötä. Veden on osoitettu olevan taustatekijänä niin kärjistyneiden konfliktien kuin muuttoliikkeidenkin taustalla. Maailmalla on parannettavaa niin vedenkäytön tehokkuudessa, veden puhdistamisessa, vesiekosysteemien tilassa kuin kestävässä ja oikeudenmukaisessa vesivarojen hallinnassa. Naiset ja haavoittuvimmat ihmisryhmät jäävät edelleen kaikkein eniten tavoitteista jälkeen.

    Mitkään näistä haasteista eivät ole uusia. Tänäkin vuonna toitotettu hyvän hallinnan merkitys muiden haasteiden ratkaisulle on ollut YK-järjestöjen mantra yli kymmenen vuotta. Niin tekniset, sosiaaliset kuin poliittiset ratkaisut useimpiin ongelmiin ovat jo tiedossa. Suurimpana pullonkaulana näyttääkin olevan tiedon muuttaminen poliittiseksi tahdoksi, resursoinniksi ja toiminnaksi.

    Raha voi ratkaista, mutta ensin tulisi ymmärtää veden todellinen arvo

    OECD on arvioinut vesi-infrastruktuuriin olevan miljardien lisäinvestointitarve vuoteen 2030 mennessä, johon julkisen sektorin rahojen ei uskota yksin riittävän. Erilaiset tavat ja mallit kasvattaa erityisesti yksityistä rahoitusta nousivatkin esiin niin foorumia taustoittavissa raporteissa (ks. täällä ja täällä) kuin puheenvuoroissakin.

    Veden ja rahan niputtaminen johtaa kuitenkin toistuvasti vastakkainasetteluihin, jossa toisena ääripäänä veden korostetaan olevan ihmisoikeus ja sillä nähdään olevan itseisarvo ja toisena veden ja vesi-infrastruktuurin olevan tuottoisa yksityistettävä ja kaupattava hyödyke. Investointihuumassakin olisi tärkeä muistaa, että veden luonne YK:n yleiskokouksenkin tunnustamana ihmisoikeutena ja julkisena resurssina on kiistämätön. Se ei kuitenkaan tarkoita, että veden käytön tulisi olla vailla korvausta ja sääntelemätöntä tai ettei veden ympärille voisi rakentaa kaupallista toimintaa – veden riittävyys ja oikeudenmukainen jako tulee jotenkin varmistaa, niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Ennen kuin puhutaan hinnasta, investoinneista ja niiden reunaehdoista, veden kustannukset ja todellinen arvo tulee ymmärtää ja konkretisoida entistä paremmin – niin luonnolle, paikallisyhteisöille, valtioille kuin yksityisellekin sektorille.

    Vesi ei ole vain valtioiden tai vesisektorin asia

    Veden poikkileikkaava merkitys kehitykselle korostui ilahduttavasti foorumin muiden tavoitteiden energian (tavoite 7), kestävien kaupunkien (tavoite 11), kestävän kulutuksen ja tuotannon (12) kuin maaekosysteemien suojelun (tavoite 15) tarkasteluissa. Foorumin jokavuotisena tarkastelun kohteena on lisäksi yhteistyötä ja kumppanuuksia korostava tavoite 17. Veden tapauksessa valtioiden välinen yhteistyö, poikkisektoraalisuus ja monitoimijayhteistyö nousivat kiitettävästi eri yhteyksissä esiin, mutta sidosryhmien ja erityisesti kansalaisyhteiskunnan edustajat esittivät syystä myös erittäin kriittisiä äänenpainoja edustavuuden ja osallistumisen toteutumisesta niin kansallisessa toimeenpanossa, veteen kytkeytyvissä kehityshankkeissa kuin foorumin valmisteluprosesseissa ja keskusteluissa.

    Suomella voi olla kokoaan merkittävämpi rooli globaalisti

    Suomen arvioitiin tänä vuonna yltävän kolmannelle sijalle kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa ja Suomi nousi useissa puheenvuoroissa esiin malliesimerkkinä yhteiskunnan eri toimijoita osallistavasta toimeenpanosta mm. Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen kautta. Suomen sidosryhmiä laajasti yhteen tuoneen delegaation puheenvuorot ja sivutapahtumat korostivat niin kansainvälisen veden hallinnan arkkitehtuurin kehittämisen, veden, energian ja ruoan kytkösten, rajavesiyhteistyön, vesiriskien arvioinnin, yritysten vesivastuullisuuden ja kestävien tuotantoketjujen, kulutuksemme globaalista jalanjäljestä seuraavan vastuun, resurssiviisaiden ja kiertotalouden ratkaisujen, ihmisoikeusperustaisuuden ja naisten ja tyttöjen aseman merkitystä – kaikki raikkaita tuulahduksia foorumilla, jossa erityisesti monet valtioiden ulostulot ja lopullinen ministerijulkilausuma jättivät konkretiassaan ja kunnianhimon tasossaan vielä reippaasti parantamisen varaa.

    Suomen edelläkävijyyden ja tuloksellisuuden takaamiseksi niin veteen liittyvään koulutukseen, tutkimukseen, monitoimijayhteistyöhön kuin kehityspolitiikkaankin olisikin tärkeä panostaa jatkossa nykyistä enemmän – kestävän veden käytön ja hallinnan sekä vesiturvallisuuden edistäminen on meille sekä kansallinen etu että hyvä kansainvälisen profiloitumisen paikka.

    Muita foorumin havaintojani luettavissa Twitterissä https://twitter.com/SuviSojamo.

    Continue Reading
  • Yritysten arvoketjut ovat energia-, ruoka- ja vesiturvallisuuden ytimessä

    14 kesä 2018
    Kirsi-Marja Lonkila
    746

    Mitä globaalit energiaan, ruokaan ja veteen liittyvät kriisit tarkoittavat suomalaisyrityksille? Miksi yritysten riskienhallinta, kestävyys ja vastuullisuus tulisi nähdä erottamattomina osina toisiaan ja jatkuvuudenhallintaa? Winland-hanke julkaisi  14.6.2018 yrityksille suunnatun policy briefin, jossa on koottu tutkimukseen perustuvia vastauksia kysymyksiin. Koosteemme toimi keskustelunavauksena, ja julkaisutilaisuudessa käytiin läpi  yritysten ja sidosryhmien kokemuksia ja parhaita käytäntöjä.

    Lataa policy briefimme Riskienhallinta, kestävyys ja vastuullisuus –  Yritysten arvoketjut energia-, ruoka- ja vesiturvallisuuden ytimessä

    Yritysten arvoketjut ovat merkittävimpiä energian, ruoan ja veden tuotannon ja kulutuksen rakenteita. Arvoketjujen riskienhallinta, kestävyys ja vastuullisuus tulisi nähdä erottamattomina osina toisiaan ja edellytyksenä jatkuvuudenhallinnalle.

    Suomalaisyritykset ovat monella kestävyyden ja vastuullisuuden osa-alueella maailman kärkeä. Sen vuoksi erityisesti energian, ruoan ja veden arvoketjujen kansainväliset ja sektorirajat ylittävät kytkökset tulisi huomioida entistä paremmin niin yritysten kuin yhteiskuntien pidemmän aikavälin kestävyyden takaamiseksi.

    Hankkeen koordinaattori Suvi Sojamo esittelee Winlandin tuoretta tutkimuskoostetta.

    Koosteessamme nostetaan esille askelia kestävämpään yritystoimintaan, energia- ja ruokajärjestelmään sekä vedenkäyttöön:

    Suomen energian hankinnan ja kulutuksen riskit sekä tuotannon vaikutukset yhteiskuntiin ja ympäristöön tulee huomioida kokonaisvaltaisemmin myös rajojemme ulkopuolella.

    Kestävämpi suomalainen ruokaketju edellyttää kasvisperäisen ruokavalion suosimista ja tuonnin korvaamista kotimaisella tuotannolla.

    Suomalaisyrityksillä on toimipaikkoja ja alihankkijoita myös vesipulasta kärsivillä alueilla. Riskienhallinta edellyttää kestävää veden käyttöä ja hallintaa.

     

    Continue Reading
  • Kaikkien turvallisuus – alue unohtaen?

    7 kesä 2018
    Arttu Kantola
    439

     

    Kokonaisturvallisuuden konsepti, eli varautumisen yhteistoimintamalli, muistuttaa avoimeen lähdekoodiin perustuvaa järjestelmää ja siinä on paljon potentiaalia. Paikallistasolla konseptia ei kuitenkaan tunneta vielä kovin hyvin, kirjoittavat Johanna Anttonen ja Arttu Kantola Maanpuolustuskorkeakoulusta.

    Kokonaisturvallisuuden konsepti huomioi kaikki toimijat ja on joustava

    Kokonaisturvallisuusajattelu pyrkii huomioimaan ja osallistamaan koko yhteiskunnan eri tasot ja tahot aina yksittäiseen kansalaiseen asti. Tässä kaikkiin eri tahoihin ulottuvassa varautumisen yhteistoimintamallissa turvallisuustoiminnan kohteena ovat yhteiskunnan seitsemän elintärkeää toimintoa, joista huolehtiminen on meidän kaikkien turvallisuustoimijoiden yhteinen yhteistyön asia. Hagelstamin ja Koskenniemen (2016) mukaan kokonaisturvallisuuden malli muistuttaa avoimeen lähdekoodiin perustuvaa käyttöjärjestelmää. Analogisesti ajateltuna molempien käyttö on helppo oppia, sillä molempia voidaan mukauttaa olosuhteiden mukaisesti ja tarvittaessa ”niihin voidaan kytkeä uusia toimintoja ilman omistajan hyväksyntää”. Keskeisiä periaatteita ovat kaikkien toimijoiden huomioiminen, joustavuus, yhdisteltävyys ja itseorganisoituminen.

    Halusimme raaputtaa strategisen tason pintaa ja tarkastella kokonaisturvallisuusajattelun periaatteiden vaikuttavuutta, eli tunnettuutta (Yrityskysely 2017), läpäisevyyttä ja omaksumista (esim. KUJA jatkuvuudenhallintaprojektit) yhteiskunnassa aina valtiontasolta alue- ja kuntatasolle.

    Strategisen tason turvallisuustyö ja käytännön varautuminen ovat kaukana toisistaan

    Loppuvuonna 2017 toteutimme kokonaisturvallisuuden toimijakenttä -kyselyn, ja lähdimme kyselyaineiston analysointiin suurin ennakko-odotuksin. Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (2017) oli juuri julkaistu ja mediassakin aihe vilahti. Odotuksiin nähden kokonaisaineisto jäi niukaksi ja vastaajakunta muodostui lähes kokonaan paikallistason edustajista kuten kuntien ja kuntayhtymien varautumisen parissa työskentelevistä henkilöistä. Vieläkin yllättävämpää oli, että näinkin keskeisesti yhteiskunnallista turvallisuustyötä ja varautumistoimintaa periaatteellisella tasolla ohjaavan dokumentin tunnettuus oli paikoin hyvin ohutta. Mikä edes on kokonaisturvallisuuden konsepti?”  ”Ensimmäistä kertaa kuulen koko sanan.” ”Mielestäni konseptia ei ole tuotu tarpeeksi tietoon suurelle yleisölle jolloin siinä olisi vielä enemmän vaikutusta ja mahdollisesti lisäisi turvallisuuden tunnettakin”, kommentoivat vastaajat.

    Kyselyn tuloksiin tutustuessamme saatoimme todeta oman strategisen tason kokonaisturvallisuuskuplamme puhjenneen.Yhteiskunnallisen yhteisen varautumisen ja turvallisuustyön teoreettisstrateginen taso ja käytännön toimijoiden taso eivät näyttäneet keskustelevan keskenään, sillä Täällä varautumisen ruohonjuuritasolla ei tiedetä mitä siellä valtakunnan tasolla puuhataan eikä mitä meiltä halutaan”.

    Suomi on pieni maa, mutta se on rakentunut vajaasta 20 maakunnasta ja reilusta 300 kunnasta. Kokonaisturvallisuuden hallinnan ja kehittämisen kannalta tämä muodostaa omat haasteensa, sillä kokonaisturvallisuus edellyttää toimijoiden jatkuvaa vastavuoroista oppimista. Kokonaisturvallisuustoiminnan tulisi olla tasavertaista ilman suurempia reviirikamppailuja. Siinä korostuvat oman toiminnan ja toimijuuden kehittämisen lisäksi vuorovaikutukselliset yhteiskehittelyn taidot.

    Maakuntauudistus voi aiheuttaa jännitteitä myös varautumisen ja turvallisuuden alueella

    Taustalla vaikuttaa sangen perusinhimillinen ilmiö: meillä näyttäisi olevan voimakas taipumus ajatella, että monimutkaistuvassa maailmassa vahva ylhäältä johdettu ja suunniteltu keskitetty toiminta olisi ainoa ratkaisu monimutkaisiin ongelmiin, myös asioiden jalkauttamisessa. Tätä keskittämistä kunnilta alueelle, myös kokonaisturvallisuuden hengessä, yritetään nyt tehdä maakuntauudistuksessa.

    Varautumisen yhteistoimintamallia markkinoidaan yhden luukun periaatteena, mutta samalla se voi aiheuttaa muutoksia ja jännitteitä varautumisen organisoimiseen ja jalkauttamiseen käytännön tasolle. Kyselyn perusteella näyttää siltä, että alue- ja kuntataso unohtuu laajan toimijakentän kustannuksella.

    Keskitetyn ohjaamisen ja suunnittelun ohella myös paikallinen, itseorganisoitu vuorovaikutus voi vastata monimutkaisiin ilmiöihin. Kokonaisturvallisuuden elinvoimaisuuden ja kehittymisen kannalta tärkeää on se, kuinka kokonaisturvallisuusajattelun periaatteet saatetaan rakentavaan dialogiin alueelliset ja paikalliset erityispiirteet sekä käytänteet huomioiden. Muutoin voi käydä juuri päinvastoin, kuin mihin kokonaisturvallisuuden käsitteellä pyrittiin – kokonainen turvallisuus jääkin osittaiseksi turvallisuudeksi, jossa vain osa alueista sekä niiden toimijoista saa ja kykenee olemaan mukana uuden mallin luomisessa.

    Emme halua osoittaa ketään sormella vaan kannustaa avoimen kriittiseen ja laajenevan oppimisen prosessiin. Dialogiset yhteiskehittelyn taidot edellyttävät sekä hyvien käytänteiden ja ongelmien tunnistamista ja tunnustamista mutta myös avoimuutta sille, että toimivien toimintamallien pariin voidaan myös opastaa. Se vaatii siirtymistä pois omalta mukavuusalueelta, myöntämään keskeneräisyytemme inhimillisinä toimijoina, pyytämään apua, neuvomaan ja toimimaan yhdessä.

     

    Continue Reading
  • Julkistustilaisuus: Riskienhallinta, kestävyys ja vastuullisuus − yritysten arvoketjut energia-, ruoka- ja vesiturvallisuuden ytimessä 14.6.2018

    14 touko 2018
    Kirsi-Marja Lonkila
    774

    Tutkimuskoosteen julkistustilaisuus

    Aika: Torstaina 14.6.2018 klo 8.30 – 10.00
    Paikka: Robert’s Coffee Jugend, Pohjoisesplanadi 19, Helsinki

    Mitä globaalit energiaan, ruokaan ja veteen liittyvät kriisit tarkoittavat suomalaisyrityksille? Miksi yritysten riskienhallinta, kestävyys ja vastuullisuus tulisi nähdä erottamattomina osina toisiaan ja jatkuvuudenhallintaa?
    Tervetuloa aamiaiselle keskustelemaan aiheesta Winland-hankkeen yrityksille suunnatun tutkimuskoosteen pohjalta!

    Lataa policy briefimme Riskienhallinta, kestävyys ja vastuullisuus –  Yritysten arvoketjut energia-, ruoka- ja vesiturvallisuuden ytimessä

    Energiaan, ruokaan ja veteen liittyvät globaalit kriisit edellyttävät, että yritysten arvoketjujen riskienhallinta, kestävyys ja vastuullisuus tulisi nähdä erottamattomina osina toisiaan ja yritysten jatkuvuudenhallintaa. Energia, ruoka ja vesi ovat resursseja, jotka pakottavat suuntaamaan yrityksissä katseen omia toimipaikkoja ja Suomen rajoja kauemmas. Lähes kaikkien suomalaisyritysten arvoketjut ja -verkostot yltävät maamme rajojen ulkopuolelle − myös erilaisista energian, ruoan ja veden kriiseistä kärsiville alueille.

    Suomalaisyritykset ovat monella kestävyyden ja vastuullisuuden osa-alueella maailman kärkeä. Sen vuoksi erityisesti energian, ruoan ja veden arvoketjujen kansainväliset ja sektorirajat ylittävät kytkökset tulisi huomioida entistä paremmin niin yritysten kuin yhteiskuntien pidemmän aikavälin kestävyyden takaamiseksi.

    Tervetuloa kuulemaan viimeisimmästä tutkimuksesta ja keskustelemaan kokemuksistanne ja parhaista ratkaisuista!

     

    OHJELMA

    8.30   Aamiaistarjoilu
    9.00   Tilaisuuden avaus ja yrityskoosteen julkistus: Riskienhallinta, kestävyys ja vastuullisuus − yritysten arvoketjut energia-, ruoka- ja vesiturvallisuuden ytimessä
    9.30   Keskustelua
    10.00 Tilaisuus päättyy

    Ilmoittautuminen tilaisuuteen on päättynyt. Voit tiedustella paikkoja Kirsi-Marja Lonkilalta, ks. yhteystiedot alla.

    Lisätietoja:
    Winland-hankkeen koordinaattori Suvi Sojamo suvi.sojamo@aalto.fi +358 50 325 4415
    Winland-hankkeen vuorovaikutusasiantuntija Kirsi-Marja Lonkila kirsi-marja.lonkila@demoshelsinki.fi +358 50 571 9055

    Continue Reading
  • Hybridiuhkia Salpausselällä

    8 touko 2018
    Kirsi-Marja Lonkila
    905

    Auttaisiko ääneen lausuttu ajatus Suomen ainutlaatuisista pohjavesistä hybridiuhkien kohteena vihdoin nostamaan pohjavesiriskien hallinnan Suomen kokonaisturvallisuuden agendalle? 35 000 litraa myrkyllistä MTBE:tä aiheutti tällä kertaa vain rajoitetun uhkan pohjavesille. Mahdollisuudet paljon pahempaan ovat käden ulottuvilla, kirjoittaa tutkijatohtori Harriet Lonka Itä-Suomen yliopistosta.

    Onnettomuus, jota osattiin odottaa
    Kinnin seisakkeella Mäntyharjulla 7.4.2018 tapahtunut onnettomuus ei tullut kenellekään kemikaalikuljetusten riskeihin perehtyneelle yllätyksenä. Tuolloin 35 000 litraa Venäjältä Kotka-Haminan satamaan matkalla ollutta bensiinin lisäaineena käytettävää MTBE:tä vuoti suistumisonnettomuuden seurauksena maastoon. Jo vuosia oli osattu odottaa sitä päivää, jolloin myrkkylastissa oleva junanvaunu kellahtaa ojaan ja aloitetaan toivoton urakka maastoon joutuneen myrkyn keräämiseksi talteen. Tässä tosielämän kokeessa tulos ei ollut häävi: pelastuslaitos ilmoitti keränneensä talteen vain 100 litraa haitallista ainetta osana vahingon jälkitorjuntaa. Pelastuslaitosta onnettomasta tuloksesta ei voi syyttää, urakka oli yksinkertaisesti mahdoton. Jo vuosien ajan olisikin pitänyt tehdä kaikki voitava tällaisen onnettomuuden riskin poistamiseksi.

    Ympäristöhallinto oli toki tehnyt voitavansa riskin hallitsemiseksi. Tämän ansiosta onnettomuus tapahtui Mäntyharjulla eikä pohjavesialueella Kouvolan Vuohijärvellä, jota ei ollut hyväksytty varaliikennepaikaksi vaunujen seisottamista varten. Ympäristöviranomaisella ei kuitenkaan ollut kovinkaan vankkaa roolia tähän onnettomuuteen varautumisessa. Kemikaalivaunujen seisottaminen Trafin määrittämien VAK-ratapihojen ulkopuolella ei ole luvanvaraista toimintaa – sitä ei oikeastaan saisi tapahtua. Jostakin syystä nämä 50 vaunua olivat kuitenkin seisoneet sijoillaan jo useamman viikon ajan ilman, että operaattori oli edes ilmoittanut asiasta alueen pelastuslaitokselle.

    Mäntyharjun tapauksen laiminlyöntejä ja hölmöyksiä tutkii nyt Onnettomuustutkintakeskus. Sen odotetaan julkaisevan suosituksensa viranomaistoiminnan ja mahdollisesti myös sääntelyn kehittämiseksi vuoden vaihteessa. Turvallisuustutkintalain mukaan rautatieliikenteessä tapahtuneen onnettomuuden turvallisuussuosituksia ei kuitenkaan voida osoittaa yksityisille toimijoille.

    Parempaa ymmärrystä pohjavesien turvaamiseksi tarvitaan
    Eräät maailman ainutlaatuisimmista pohjavesivaroista sijaitsevat Kaakkois-Suomessa, Salpausselän reunamuodostumassa. Kokonaisantoisuus alueen pohjavesimuodostumissa on niin mittava, että siitä riittäisi puhdasta juomavettä moninkertaisesti Suomen väkilukua vastaavalle joukolle. Suomalainen pohjavesi on raakavesilähteenä ylivertainen pintavesiin nähden: Salpausselkien kaltaisten, paksujen maakerrosten suojaamien pohjavesien puhdistustarve on minimaalinen, vesi on luonnostaan tasalaatuista ja tasaisen viileää. Lisäksi nämä vedet ovat poikkeuksellisen hyvin suojassa ulkopuoliselta haitta-ainekuormitukselta.

    Pohjavettä käytetään raakavetenä tilastojen mukaan 60 % Suomessa käytetystä talousvedestä. Lukua alentaa merkittävästi se, että koko pääkaupunkiseutu hankkii vetensä pintavedeksi tilastoidusta Päijänteestä. Samalla jää pimentoon se tosiasia, että Päijänne-tunnelin kautta tulevasta vedestä viidenneksen arvioidaan muodostuvan pohjavetenä. Suomessa tarvittaisiin syvällisempää ymmärrystä pohjavesistä sekä pohja- ja pintavesien yhteyksistä. Vesivarakäsitteemme on kaikkiaan yhä kovin pintavesikeskeinen.

    Väitän, että mitä ei tunneta ja ymmärretä, sitä ei osata myöskään tehokkaasti turvata.

    Kaakkois-Suomen pohjavedet tulee turvata strategisena kohteena
    Mäntyharjun onnettomuuden aiheutti Venäjältä Suomen kautta kulkeva transitokemikaalikuljetus, joka oli matkalla Kotka-Haminan sataman kautta kolmansiin maihin. Tällaisilla kuljetuksilla ei ole mitään tekemistä Suomen kemianteollisuuden tai alan vientitoiminnan kanssa.

    Transitokemikaalikuljetusten määrät ovat vähentyneet vuosien varrella tasaisesti ja ne ovat tällä hetkellä alle 2 miljoonaa tonnia vuodessa. Venäjä ei ole mitenkään riippuvainen tästä kuljetusreitistä, kemikaalit voitaisiin helposti kuljettaa rautateitse suoraan Baltiaan. Venäläisen kaluston kunto ei ole kohentunut vuosien varrella ja kuljetusten seuranta Suomessa näyttää sekin jääneen 1990-luvun tasolle. Kemikaalivaunut kulkevat Salpausselällä vähän niin kuin vanhan YYA-Suomen muistona.

    Suhtautumistamme transitokemikaalien kuljetukseen tulisi vihdoin päivittää – myös kokonaisturvallisuuden uhka-arvion kannalta. Syrjäisellä metsäseisakkeella ympäristöön voi nyt päästä lähes huomaamatta kokonainen vaunulastillinen ympäristölle vaarallista ainetta. On helppo keksiä aine, jonka vaikutukset vaikkapa Kaakkois-Suomen pohjavesille olisivat pysyvät ja nähtyä monin verroin vakavammat.

    Tähän asti Suomen arvokkaimpia pohjavesiä uhkaaviin ympäristöriskeihin on suhtauduttu olankohautuksella. Ainoat, jotka niiden kanssa ovat menettäneet yöuniaan, ovat harvalukuiset asian parissa työskentelevät ympäristövirkamiehet. Vedenoton kriisisuunnitelmat on tehty ja tämä riittää valtakunnallisen varautumisen kannalta: ruksi kyseisessä kohdassa kokonaisturvallisuuden suunnitelmaa on paikoillaan.

    Enpä usko, että Dubai suhtautuu öljylähteidensä suojaamiseen vastaavalla ylenkatseella. Ja kuitenkin näköpiirissä on aika, jolloin puhtaan juomaveden barrel-hinta voi joillain alueille jopa ohittaa öljytynnyrin hinnan raketin lailla.

    Hybridiuhkan määritelmästä:
    Hybrid threats refers to the methods and tools used by individual state or non-state actors to enhance their own interests, strategies and goals. The range of methods and activities is wide: influencing information and propaganda, logistical weaknesses like energy supply pipelines, economic and trade related blackmail, undermining international institutions by rendering rules ineffective, terrorism, increasing insecurity… Matti Saarelainen, Director, Hybrid CoE in Blog: Hybrid threats – what are we talking about? 4 September 2017 (www.hybridcoe.fi)

    Kuva © Jari Väätäinen, Geologian tutkimuskeskus, 1992

     

    Continue Reading
  • Energiahuollosta kohti energiaturvallisuutta

    26 huhti 2018
    Sakari Hoysniemi
    1226

    Suomessa ei juurikaan puhuta energiaturvallisuudesta. Sen sijaan yleensä käytetään energian huoltovarmuuden tai toimitusvarmuuden käsitteitä. Nämä määritelmät saattavat rajata keskustelusta pois kysymykset oikeudenmukaisuudesta, vastuullisuudesta, kokonaisturvallisuudesta tai energian kiinteistä kytköksistä muihin luonnonvaroihin, kirjoittaa tohtorikoulutettava Sakari Höysniemi Helsingin yliopistosta.

    Pidin Tutkaksen aamuseminaarissa puheenvuoron Suomen energiahuollon turvaamisesta. Puheenvuoro liittyi viime vuonna julkaistuun Valtioneuvoston kanslian Energia, huoltovarmuus ja geopoliittiset siirtymät -raporttiin. Tilaisuuden toinen puhuja ja raportin kirjoittaja, Pöyryn Satu Lyyra, toi esiin suomalaiselle keskustelulle tutumpaa teknis-taloudellista energiahuoltovarmuuden näkökulmaa, toisin sanoen energian saatavuuden ja varastoinnin kysymyksiä. Minä pyrin vastaavasti tarkastelemaan energiaa osana laajempia yhteiskunnallisia kysymyksiä ja sen poliittisia ja sosiaalisia ulottuvuuksia sekä energian kytköstä muihin luonnonvaroihin. Yleishuomiomme Suomen energiahuollon tulevaisuudesta oli, että energian kotimaisuusaste tulee kasvamaan tämänhetkisestä (35 %). On kriittistä turvata vähintäänkin polttoaineiden logistiikkaa, jatkaa sähköverkon toimivuuden kehittämistä sekä huomioida laajemmat (geo)poliittiset tekijät, kuten Kiinan kasvava rooli tai Venäjän informaatiovaikuttamispyrkimykset.

    Energian huolto- ja toimitusvarmuudesta kohti laajaa energiaturvallisuutta

    On kuitenkin kysymyksiä, joita ei huomioitu raportissa. Energiaturvallisuudesta ei ole yhtä, kaiken kattavaa määritelmää, mutta sen ajatellaan yleensä kattavan vähintään saatavuuteen liittyvät kysymykset. Lisäksi on nousemassa esiin käsitys energiasta osana kokonaisturvallisuutta, sillä energian rooli on niin keskeinen moderneissa yhteiskunnissa. Keskeisimmän energiahuollosta vastaavan viranomaisen Huoltovarmuuskeskuksen mukaan ”[h]uoltovarmuudella tarkoitetaan kykyä sellaisten yhteiskunnan taloudellisten perustoimintojen ylläpitämiseen, jotka ovat välttämättömiä väestön elinmahdollisuuksien, yhteiskunnan toimivuuden ja turvallisuuden sekä maanpuolustuksen materiaalisten edellytysten turvaamiseksi vakavissa häiriöissä ja poikkeusoloissa.” Vastaavasti toimitusvarmuus on käsitteenä teknisempi ja siitä vastaava viranomainen Energiavirasto määrittelee sen siirto- ja jakeluverkkojen toiminnan ja energian ja tehon riittävyyden varmistamiseksi. Lisäksi sen toiminta rajoittuu sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvontaan. Yleinen käytäntö on ylläpitää huoltovarmuuden näkökulmasta noin puolen vuoden varmuusvarastoja. Fossiilisten polttoaineiden osalta ja toimitusvarmuuden näkökulmasta keskeisiä taas ovat tehoreservit.

    Vastuullisuus mukaan energiaturvallisuuskeskusteluun

    Suomalaiset käsitykset energiaturvallisuudesta rajaavat energiakysymykset helposti vain maamme rajojen sisäpuolelle tai pelkästään varastoinnin ja logistiikan kysymyksiksi. Kansainvälinen keskustelu on kuitenkin paljon laajempi ja siinä nousevat myös oikeudenmukaisuuteen, kestävyyteen ja vastuullisuuteen liittyvät teemat entistä enemmän esiin. Energiaturvallisuus ymmärretään myös tilallisesti ja ajallisesti moniulotteisempana käsitteenä. Globaalissa maailmassa energiahuoltoa onkin vaikeaa tarkastella vain Suomen edun kannalta. Suomen hiilijalanjäljestä kaksi kolmannesta syntyy rajojemme ulkopuolella. Energian määrittely etiikan, oikeudenmukaisuuden ja inhimillisen turvallisuuden kautta – eli kuinka paljon ja millaista energiaa yksilö tarvitsee elääkseen inhimillistä elämää heikentämättä muiden mahdollisuuksia – auttaisi kytkemään energiaturvallisuuden myös globaalien ilmasto- ja kestävyystavoitteiden kanssa.

    EKOenergian kaltaiset vastuullisuussertifikaatit ovat tuoneet vastuullisuuskysymykset mukaan energiakeskusteluun. Ne eivät kuitenkaan kata kaikkia energiamuotoja tai sitä, miten Suomen väestön elinmahdollisuuksien turvaaminen sitoo yhteiskunnan kannalta kriittisten luonnonvarojen tuottajat tiettyihin kehityspolkuihin. Vastuullisuussertifikaatit eivät myöskään huomioi sitä,  miten energiantuotanto vaikuttaa muiden elintärkeiden luonnonvarojen kuten ruoan ja veden saantiin. Jos ruoka- ja vesiturvallisuuden puolella on onnistuttu tuomaan jalanjälkinäkökulma vahvasti keskusteluun, miksei näin voisi olla myös energian osalta?

    Energiaturvallisuuden kirjallisuudessa usein korostettu elementti on myös hyväksyttävyys, joka korostuu energiamurroksen maailmassa. Thomas Hughesin mukaan  länsimaisten yhteiskuntien sähköistymisen prosessi oli hyvin poliittinen ja ristiriitainen. Päästöjen vähentäminen ja siirtyminen kohti uusiutuvaa energiaa vaatii myös muuttamaan vakiintuneita tottumuksiamme, tehostamaan energian käyttöämme ja luopumaan vähitellen fossiilisista polttoaineista. Uusiutuvan energian järjestelmä on teknisesti mahdollinen, mutta erilaiset vakiintuneet käytänteet ja uskomukset ylläpitävät nykyistä järjestelmää yksilötasosta systeemitasoon. Energiakysymykset, mukaan lukien energiaturvallisuus olisi hyvä ottaa vahvemmin esiin julkiseen keskusteluun, eikä jättää sitä asiantuntijapiireille.

    Venäjä ja Suomen energiakaupan turvallisuusvaikutukset

    Energian tarkastelu osana kokonaisturvallisuutta mahdollistaisi myös paremmin Suomen energiakaupan turvallisuusulottuvuuksien huomioinnin. Suomen energia- ja ilmastostrategiassa ei mainita sanallakaan Venäjää, vaikka maan osuus energian tuonnista on ollut viime vuosina keskimäärin kaksi kolmannesta ja vaikka samanaikaisesti pyritään lisäämään energian omavaraisuusastetta. Venäjää ei pidä kuitenkaan demonisoida ja turhaa turvallistamista on vältettävä. Energia on lopulta osa myös strategisia, ulkopoliittisia ja turvallisuuskysymyksiä.

    Helsingin Sanomien toimittaja Jarmo Mäkelä nosti 16.4. julkaistussa artikkelissa esiin että Mihail Deljagin, venäläisen konservatiivisen ja populistisen liikkeen yksi keskeisimmistä hahmoista tulkitsi Fortumin olevan uhka Venäjän energia- ja muulle turvallisuudelle ja voivan alistua tarvittaessa lännen asettamiin pakotteisiin ja toimia Venäjää vastaan. Venäjän turvallisuuspolitiikan apulaisprofessori Katri Pynnöniemi arvioi Ykkösaamussa että Deljaginin näkökulma, jonka mukaan lännen nähdään käyvän kylmää taloussotaa ja jossa yhtiöt ovat ikään kuin troijan hevosia, ei ole Venäjän hallituksen näkemys. Tämä kommentti auttaa kuitenkin avaamaan venäläisen keskustelun kirjoa.

    Samassa haastattelussa Jean Monnet -professori Pami Aalto nosti esiin Venäjän tarkastelevan itseään kehitystaloutena ja punnitsevan sitä, mikä on kansainvälisen pääoman ja kansainvälisten yritysten rooli Venäjällä sanktioiden aikana. Venäjä on aiemmin pyrkinyt pitämään sille strategiset öljy- ja kaasusektorit pääosin kansallisessa omistuksessa. Kun Fortum on nyt astumassa myös kaasuliiketoimintaan otettuaan haltuun merkittävän osan Uniperista, se muuttuu Aallon mukaan pohjoiseurooppalaisesta yrityksestä selkeämmin venäläisillä markkinoilla toimivaksi yritykseksi. Samalla se alkaa lähestyä sellaista kokoluokkaa, jossa se voisi olla strateginen partneri Venäjän valtiolle tai äärimmäisessä tapauksessa kilpailija isoille venäläisille energiayrityksille. Tähän mennessä suhteet Venäjään ovat olleet hyvät, mutta jos esimerkiksi länsimaat lisäisivät sanktioita entisestään, se voisi heijastua myös Fortumiin. Tilanne näyttää kuitenkin siltä, että kuva Fortumista on positiivinen Venäjällä, mutta koska Fortum on kytköksissä myös Nord Stream II:n ja Fennovoiman suurhankkeisiin, se tulee olemaan jatkossakin median otsikoissa.

    Kyse ei ole tässä niinkään energiaturvallisuudesta ymmärrettynä logistisena kysymyksenä vaan informaatiovaikuttamisesta ja laajasta turvallisuudesta. Siksi mielipiteisiin vaikuttaminen energiakysymyksissä on hyvä ottaa huomioon ennakoinnissa.

    Energiamarkkinoiden trendien tarkastelusta yhteiskunnallisten trendien tarkasteluun

    Johannes Kesterin mukaan energiaturvallisuutta ei ole järkevää edes pyrkiä määrittelemään kaikenkattavasti, vaan se on itsessään tyhjä käsite, jolla on kuitenkin merkittäviä sosiaalisia ja poliittisia vaikutuksia. Turvaamisen kohde on hyvin vaihteleva ja se on aikaan ja turvaamisen kohteeseen sidottu – turvattava kohde voi olla energian saanti, siihen kytkeytyvä infrastruktuuri tai palvelut; kansallinen terveys tai hyvinvointi; ilmastonmuutoksen maailmassa ekologinen kestävyys tai toisin sanoen yhteiskunnan kokonaisturvallisuus. Energiaturvallisuus on monitasoinen ja kompleksinen kudelma ja sen trendejä, haasteita ja uhkia voi hahmottaa parhaiten tarkastelemalla yhteiskuntien tulevaisuutta, ei vain perinteisesti energiamarkkinoiden tulevaisuutta.

    Continue Reading
  • Kytkeekö bionexus erilaiset luonnonvarat yhteen?

    28 maalis 2018
    Marko Keskinen
    625

    Tänään 28.3.2018 Säätytalolla järjestetty Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston tilaisuus toi yhteen lähes 80 toimijaa pohtimaan metsän, veden, ruoan ja energian välisiä kytköksiä. Seminaarissa näistä kytköksistä keskusteltiin uuden bionexus-käsitteen alla. Tilaisuudessa puhunut Winland-hankkeen johtaja Marko Keskinen muistuttaa blogitekstissään, että nexuksella pyritään saavuttamaan useita, osin ristiriitaisiakin tavoitteita. Sen vuoksi nexus-keskustelu tarvitsee selkeää jäsentelyä sekä erilaisten tavoitteiden auki sanoittamista: juuri tätä työtä tehdään Winland-hankkeessa.    

    Mikä bionexus?

    Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto pohtii Maa- ja metsätalousministeriön johdolla luonnonvarojen kestävää käyttöä ja politiikkatoimeenpanoa globaalilla, alueellisella ja EU-tasolla. Verkoston aiemmat tapahtumat ovat keskittyneet yksittäisiin sektoreihin ja luonnonvaroihin kuten veteen ja metsään, mutta tämänpäiväinen tilaisuus toi keskusteluun uuden näkökulman: fokuksena oli luonnonvarojen väliset kytkökset ja niiden merkitys kestävän kehityksen tavoitteiden eli SDG:den toimeenpanossa.

    Tilaisuuden kutsussa näitä kytköksiä kuvaavana terminä oli (selvästi vesi-ruoka-energia-nexuksesta vauhtia hakenut) metsä-vesi-ruoka-energia-nexus. Tilaisuuden avannut MMM:n kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio kuitenkin tiivisti tuon sanahirviön paremmin suuhun -ja Twitteriin- sopivaksi “bionexukseksi”. Bionexuksessa on siis kyse biotalouteen kytkeytyvien keskeisten luonnonvarojen eli etenkin metsän, veden, ruoan ja energian välisistä (sektoraalisisista) kytköksistä sekä niiden merkityksestä kehitykselle – sekä myös turvallisuudelle.

    Tilaisuudessa bionexusta tarkasteltiin usean eri esityksen voimalla, joista parhaat palat löytyvät Twitterissä #bionexus-hashtagilla.

    Nexus on tärkeä – ja poliittinen 

    Pidin tilaisuudessa yhdessä professori Olli Variksen ja muiden winlandilaisten kanssa valmistelemani esityksen, joka on ladattavissa Winlandin nettisivuiltaEsityksessäni nostin mm. Winland-hankkeessa tekemämme tutkimuksemme pohjalta esiin seuraavat kolme pääpointtia kytköksiin eli nexuksen liittyen:

    1. Nexus on tärkeä juttu ja sitä kannattaa edistää

    → Korostaa monta tärkeää asiaa: pois siiloista, systeemisyys, riittävän laaja tarkastelutaso. Samalla nexus parhaimmillaan kytkee yhteen kestävyyden ja turvallisuuden.

    1. Suomesta löytyy sisäsyntyistä nexus-ajattelua ja kovatasoista nexus-tutkimusta

    → Kokemuksiamme kannattaa jakaa siis kansainvälisestikin

    1. Mutta nexus on myös voimakkaan poliittinen

    → Nexusta on yritetty saada mukaan mm. SDG:hin, mutta etenkin kehittyvät maat epäileväisiä: tämä on tärkeä muistaa nexus-lähestymistapaa edistettäessä. Nexus ei siis (vielä) ole sopimuksellisesti sitova, toisin kuin esim IWRM: tämä taas rajoittaa nexuksen käyttöä sekä suunnittelussa että päätöksenteossa

    Vaikka (bio)nexus on siis tärkeä ja ehdottomasti laajemman keskustelun arvoinen asia, on kriittistä huomioida myös nexuksen poliittisuus sekä siihen liittyvät ristiriitaiset intressit. Vaikka nexusta kuvataan yleisesti tasapainoisilla kolmioilla ja ympyröillä, erilaiset luonnonvarat ja sektorit eivät todellisuudessa ole aina herttaisessa tasapainossa.

    Esimerkiksi Aasian suurissa vesistöissä tekemämme nexus-tutkimukset osoittavat, että joissain tapauksissa nexus-sektorit ovat voimakkaan hierarkisia. Käytännön esimerkkinä toimikoon vaikkapa Kambodzhan Tonle Sap -järvi, jossa paikallinen ruokaturva on uhattuna alueellisen vesivoimakehityksen takia: energiantuotanto on siis ajuri, joka veden kautta vaikuttaa ruokaan (kts. täällä).    

    Nexuksen kolme tasoa

    Säätytalon tilaisuus osoitti, että eri toimijat puhuvat nexuksesta helposti eri tavoilla ja tasoilla. Toimme esityksessämme esiin kolme tällaista tasoa eli analyyttisen tason, hallintotason sekä diskurssitason. Olemme avanneet näitä tasoja enemmän tässä tiedeartikkelissamme.

    Valtaosa nexus-kirjallisuudesta keskittyy analyyttiseen tasoon, jossa fokuksena ovat erilaiset menetelmät kytkösten arviointiin. Yhtä tärkeä on kuitenkin huomata, että monet toimijat käyttävät nexusta politiikkakoherenssin edistämiseen: tällöin nexus näyttäytyy siis enemmän hallinnollisena prosessina ja lähestymistapana.

    Kolmas ja periaatteellisin taso on sitten diskurssitaso: nexus voidaan nähdä myös eri toimijoita yhteen tuovana ‘rajakohteena’ (boundary object), joka pyrkii muuttamaan vallitsevan tavan ajatella sektoreiden ja yhteiskunnallisten tavoitteiden (kestävyys, turvallisuus, talous) välisiä kytköksiä. Itse arvioin, että tämä taso herättää eniten epäilyksiä ja lienee pääsyy siihen, että kehittyvät maat eivät -EU:n ja etenkin Saksan suostuttelusta huolimatta- suostuneet nexusta sisällyttämään SDG-tavoitteisiin.

    Miten siis tästä eteenpäin? Kestävän kehityksen kannalta eri sektoreiden väliset kytkökset ovat aivan keskeisiä – ja tulevat myös konkreettisesti yhteen paikallisella tasolla. Nexus-ajattelua kannattaa siis ehdottomasti edistää, ja nexus tulleekin olemaan yksi Suomen ajamista painopisteistä heinäkuun High-level Political Forumissa YK:ssä. Tämä on erinomainen asia ja ehdottomasti kannatettavaa. Samalla on kuitenkin tärkeä huomioida nexuksen poliittisuus. Nexus ei siis kaikesta hypetyksestä huolimatta automaattisesti ratkaise kehitys- tai turvallisuushaasteita, vaan sen onnistuminen on voimakkaasti kiinni hallinnosta ja eri toimijoiden yhteistyöstä.

     

    Continue Reading