Pitäisikö Suomea kiinnostaa globaali ruokaturva?

7 tammi 2019
Elina Lehikoinen
446

Winlandin Elina Lehikoinen osallistui American Geophysical Unionin (AGU) syyskokoukseen joulukuun alussa Washington DC:ssä ja esitteli hankkeemme viimeisimpiä tutkimuksia Suomen mahdollisuuksista vaikuttaa globaaliin vesipulaan.

Esittelin yli 50 000 osallistujaa keränneessä konferenssissa tuoreita tutkimuksiamme, jossa osoitettiin tapoja, joilla Suomi voisi vaikuttaa positiivisesti globaaliin vesipulaan. Koko Suomen vesijalanjälki on 7 326 miljardia litraa, joista 47% (3 443 miljardia litraa) on Suomen rajojen ulkopuolella. Tämä osuu osittain myös alueille, joilla on valmiiksi pulaa vedestä ja tämä vaikeuttaa entisestään esimerkiksi ruoantuotantoa.

Tutkimme yhteistyössä Helsingin yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen kanssa, kuinka Suomi voisi vähentää virtuaaliveden tuontia. Tutkimuksemme osoitti, että korvaamalla soijan, riisin ja rypsin tuonti kotimaisilla herneillä, pavuilla, ohralla ja kauralla, Suomen virtuaaliveden tuonnin osuus viljelykasvien osalta vähenisi 30 % vihreä veden (sadeveden kulutus) ja 16 % sinisen veden (pinta- ja pohjaveden kulutus) osalta. Samalla myös kotimainen maatalous monipuolistuisi. Vastaavasti esittelin vielä keskeneräistä tutkimusta, jossa selvitetään yhteistyössä Helsingin yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston kanssa lihan kaltaisten, vesi-intensiivisten tuotteiden tuotannon keskittämistä Suomeen ja rikkaiden luonnonvarojemme hyödyntämistä viennin kasvattamiseen.

Konferenssin osallistujia kiinnosti, miten Suomi sopeutuu ilmastonmuutokseen ja millainen rooli meillä on siinä, erityisesti kasvinjalostuksen kannalta. Tulevaisuudessa siis katseet kääntyvät luultavasti entistä enemmän pohjoisiin oloihin ja meidän piilevään potentiaaliimme osana globaalia ruokajärjestelmää.

Pysäyttävin kysymys koski silti Suomen motivaatiota olla mukana globaaleissa talkoissa: ”Miksi teitä suomalaisia edes kiinnostaa globaalit asiat, sillä teillä itsellänne on asiat niin hyvin?”

Jäin pohtimaan kysymystä ja sain hahmoteltua mielessäni ainakin kolme syytä, miksi Suomea pitäisi kiinnostaa globaali ruokaturva.

  1. Suomalaisten kuluttamasta ruoasta noin kolmannes on ulkomailtaja tämä luku on kasvamaan päin koko ajan. Kulutamme globaaleja luonnonvaroja tuontiruoan muodossa, mikä kytkee meidät kiinteästi osaksi maailmankauppaa, sen heilahteluja sekä sen aiheuttamia ulkoistettuja ympäristöhaittoja tuotantomaissa kaukana Suomesta.
  2. Ääri-ilmiöt ovat tuttuja meille kaikille viime kesän kuivuuden tai toissakesän tulvien takia. Maailman luonnonvarat on kulutettu monissa paikassa äärimmilleen. Tulevaisuudessa tarvitaan resurssiviisaita päätöksiä siitä, missä ruoantuotanto on sopivinta. Suomen rooli vauraana ja luonnonrikkaana maana tulisi siis tulevaisuudessa olla ruoantuotannossa merkittävämpi.
  3. Usein myös mietin, miten henkilökohtaiset valintani voivat vaikuttaa tässä isossa ruokajärjestelmän oravanpyörässä? Konferenssissa oivalsin, että samalla tavalla kuin yksilö saattaa miettiä omien tekojen vaikuttavuutta – myös Suomi on pieni tekijä isossa maailmassa, mutta katseet kääntyvät silti meihin päin.

Nyt siis jokainen teko, niin yksilön kuin kansakunnan kohdalla, on tärkeä. Suomessa ja ulkomailla on tehty jo tutkimusta siitä, miten ruoantuotantoa voidaan kasvattaa olemassa olevilla luonnonresursseilla, ja tuottaa ruokaa globaalisti kasvavaan tarpeeseen. Tässä auttavat muun muassa ruokavalion muutokset ja ruokahävikin vähentäminen. Palaset siis ovat paikoillaan – nyt tarvitaan tekoja ja yhteistyötä eri sektoreiden välillä.