-
Continue Reading
Miltä näyttää globaali vesiturvallisuus, entä Suomen rooli sen saavuttamisessa? Terveiset YK:n kestävän kehityksen foorumilta
Vaikka veden korvaamaton merkitys hyvinvoinnille ja yhteiskuntien kehitykselle tiedostetaan yhä paremmin, maailmalla on edessään kivikkoinen tie vesiturvallisuuden takaamiseksi ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Winlandin koordinaattori ja tutkijatohtori Suvi Sojamo Aalto-yliopistosta summaa New Yorkissa pidetyn YK:n kestävän kehityksen korkean tason poliittisen foorumin viestejä sekä antia Suomelle.
Kestävän kehityksen merkittävin kansainvälinen vuosittainen tapaaminen, YK:n korkean tason poliittinen foorumi, on koonnut viimeisen puolentoista viikon ajan YK:n jäsenvaltiot ja laajan joukon sidosryhmiä Agenda 2030:n kestävän kehityksen tavoitteiden seurantakokoukseen New Yorkiin. Tämän vuoden foorumin “Transformation towards sustainable and resilient societies” yhtenä tarkastelukohteena oli kestävän kehityksen tavoite 6, joka pyrkii takaamaan veden saannin ja puhtaan juomaveden ja sanitaation kaikille. Osallistuin foorumille Suomen delegaation jäsenenä akatemian ja vesivastuusitoumuksen edustajana, mikä tarjosi hyvän mahdollisuuden luoda tilannekatsaus niin globaalin vesiturvallisuuteen yhteisenä tavoitetilana kuin Suomen asemaan sen saavuttamisessa.
Haasteet ja niiden ratkaisut tiedostetaan, mutta toimeenpano laahaa perässä
YK-organisaatioiden veteen liittyvää työtä koordinoivan UN Waterin seurantaraportin mukaan viime vuosien hyvästä kehityksestä huolimatta jopa 2,1 miljardilta ihmiseltä puuttuu edelleen turvallinen ja helposti saatavilla oleva talousvesi ja 4,5 miljardilta pääsy turvalliseen sanitaatioon, jossa myös jätteenkäsittelystä on huolehdittu. Yli 2 miljardia ihmistä elää jo nyt alueilla, joilla veden käyttö ylittää vesivarojen saatavuuden ja luonnollisen uusiutumiskyvyn, ja tilanteen odotetaan pahenevan väestönkasvun ja ilmastonmuutoksen myötä. Veden on osoitettu olevan taustatekijänä niin kärjistyneiden konfliktien kuin muuttoliikkeidenkin taustalla. Maailmalla on parannettavaa niin vedenkäytön tehokkuudessa, veden puhdistamisessa, vesiekosysteemien tilassa kuin kestävässä ja oikeudenmukaisessa vesivarojen hallinnassa. Naiset ja haavoittuvimmat ihmisryhmät jäävät edelleen kaikkein eniten tavoitteista jälkeen.
Mitkään näistä haasteista eivät ole uusia. Tänäkin vuonna toitotettu hyvän hallinnan merkitys muiden haasteiden ratkaisulle on ollut YK-järjestöjen mantra yli kymmenen vuotta. Niin tekniset, sosiaaliset kuin poliittiset ratkaisut useimpiin ongelmiin ovat jo tiedossa. Suurimpana pullonkaulana näyttääkin olevan tiedon muuttaminen poliittiseksi tahdoksi, resursoinniksi ja toiminnaksi.
Raha voi ratkaista, mutta ensin tulisi ymmärtää veden todellinen arvo
OECD on arvioinut vesi-infrastruktuuriin olevan miljardien lisäinvestointitarve vuoteen 2030 mennessä, johon julkisen sektorin rahojen ei uskota yksin riittävän. Erilaiset tavat ja mallit kasvattaa erityisesti yksityistä rahoitusta nousivatkin esiin niin foorumia taustoittavissa raporteissa (ks. täällä ja täällä) kuin puheenvuoroissakin.
Veden ja rahan niputtaminen johtaa kuitenkin toistuvasti vastakkainasetteluihin, jossa toisena ääripäänä veden korostetaan olevan ihmisoikeus ja sillä nähdään olevan itseisarvo ja toisena veden ja vesi-infrastruktuurin olevan tuottoisa yksityistettävä ja kaupattava hyödyke. Investointihuumassakin olisi tärkeä muistaa, että veden luonne YK:n yleiskokouksenkin tunnustamana ihmisoikeutena ja julkisena resurssina on kiistämätön. Se ei kuitenkaan tarkoita, että veden käytön tulisi olla vailla korvausta ja sääntelemätöntä tai ettei veden ympärille voisi rakentaa kaupallista toimintaa – veden riittävyys ja oikeudenmukainen jako tulee jotenkin varmistaa, niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Ennen kuin puhutaan hinnasta, investoinneista ja niiden reunaehdoista, veden kustannukset ja todellinen arvo tulee ymmärtää ja konkretisoida entistä paremmin – niin luonnolle, paikallisyhteisöille, valtioille kuin yksityisellekin sektorille.
Vesi ei ole vain valtioiden tai vesisektorin asia
Veden poikkileikkaava merkitys kehitykselle korostui ilahduttavasti foorumin muiden tavoitteiden energian (tavoite 7), kestävien kaupunkien (tavoite 11), kestävän kulutuksen ja tuotannon (12) kuin maaekosysteemien suojelun (tavoite 15) tarkasteluissa. Foorumin jokavuotisena tarkastelun kohteena on lisäksi yhteistyötä ja kumppanuuksia korostava tavoite 17. Veden tapauksessa valtioiden välinen yhteistyö, poikkisektoraalisuus ja monitoimijayhteistyö nousivat kiitettävästi eri yhteyksissä esiin, mutta sidosryhmien ja erityisesti kansalaisyhteiskunnan edustajat esittivät syystä myös erittäin kriittisiä äänenpainoja edustavuuden ja osallistumisen toteutumisesta niin kansallisessa toimeenpanossa, veteen kytkeytyvissä kehityshankkeissa kuin foorumin valmisteluprosesseissa ja keskusteluissa.
Suomella voi olla kokoaan merkittävämpi rooli globaalisti
Suomen arvioitiin tänä vuonna yltävän kolmannelle sijalle kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa ja Suomi nousi useissa puheenvuoroissa esiin malliesimerkkinä yhteiskunnan eri toimijoita osallistavasta toimeenpanosta mm. Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen kautta. Suomen sidosryhmiä laajasti yhteen tuoneen delegaation puheenvuorot ja sivutapahtumat korostivat niin kansainvälisen veden hallinnan arkkitehtuurin kehittämisen, veden, energian ja ruoan kytkösten, rajavesiyhteistyön, vesiriskien arvioinnin, yritysten vesivastuullisuuden ja kestävien tuotantoketjujen, kulutuksemme globaalista jalanjäljestä seuraavan vastuun, resurssiviisaiden ja kiertotalouden ratkaisujen, ihmisoikeusperustaisuuden ja naisten ja tyttöjen aseman merkitystä – kaikki raikkaita tuulahduksia foorumilla, jossa erityisesti monet valtioiden ulostulot ja lopullinen ministerijulkilausuma jättivät konkretiassaan ja kunnianhimon tasossaan vielä reippaasti parantamisen varaa.
Suomen edelläkävijyyden ja tuloksellisuuden takaamiseksi niin veteen liittyvään koulutukseen, tutkimukseen, monitoimijayhteistyöhön kuin kehityspolitiikkaankin olisikin tärkeä panostaa jatkossa nykyistä enemmän – kestävän veden käytön ja hallinnan sekä vesiturvallisuuden edistäminen on meille sekä kansallinen etu että hyvä kansainvälisen profiloitumisen paikka.
Muita foorumin havaintojani luettavissa Twitterissä https://twitter.com/SuviSojamo.
-
Continue Reading
Yritysten arvoketjut ovat energia-, ruoka- ja vesiturvallisuuden ytimessä
Mitä globaalit energiaan, ruokaan ja veteen liittyvät kriisit tarkoittavat suomalaisyrityksille? Miksi yritysten riskienhallinta, kestävyys ja vastuullisuus tulisi nähdä erottamattomina osina toisiaan ja jatkuvuudenhallintaa? Winland-hanke julkaisi 14.6.2018 yrityksille suunnatun policy briefin, jossa on koottu tutkimukseen perustuvia vastauksia kysymyksiin. Koosteemme toimi keskustelunavauksena, ja julkaisutilaisuudessa käytiin läpi yritysten ja sidosryhmien kokemuksia ja parhaita käytäntöjä.
Lataa policy briefimme Riskienhallinta, kestävyys ja vastuullisuus – Yritysten arvoketjut energia-, ruoka- ja vesiturvallisuuden ytimessä
Yritysten arvoketjut ovat merkittävimpiä energian, ruoan ja veden tuotannon ja kulutuksen rakenteita. Arvoketjujen riskienhallinta, kestävyys ja vastuullisuus tulisi nähdä erottamattomina osina toisiaan ja edellytyksenä jatkuvuudenhallinnalle.
Suomalaisyritykset ovat monella kestävyyden ja vastuullisuuden osa-alueella maailman kärkeä. Sen vuoksi erityisesti energian, ruoan ja veden arvoketjujen kansainväliset ja sektorirajat ylittävät kytkökset tulisi huomioida entistä paremmin niin yritysten kuin yhteiskuntien pidemmän aikavälin kestävyyden takaamiseksi.
Hankkeen koordinaattori Suvi Sojamo esittelee Winlandin tuoretta tutkimuskoostetta.
Koosteessamme nostetaan esille askelia kestävämpään yritystoimintaan, energia- ja ruokajärjestelmään sekä vedenkäyttöön:
– Suomen energian hankinnan ja kulutuksen riskit sekä tuotannon vaikutukset yhteiskuntiin ja ympäristöön tulee huomioida kokonaisvaltaisemmin myös rajojemme ulkopuolella.
– Kestävämpi suomalainen ruokaketju edellyttää kasvisperäisen ruokavalion suosimista ja tuonnin korvaamista kotimaisella tuotannolla.
– Suomalaisyrityksillä on toimipaikkoja ja alihankkijoita myös vesipulasta kärsivillä alueilla. Riskienhallinta edellyttää kestävää veden käyttöä ja hallintaa.
-
Continue Reading
Kaikkien turvallisuus – alue unohtaen?
Kokonaisturvallisuuden konsepti, eli varautumisen yhteistoimintamalli, muistuttaa avoimeen lähdekoodiin perustuvaa järjestelmää ja siinä on paljon potentiaalia. Paikallistasolla konseptia ei kuitenkaan tunneta vielä kovin hyvin, kirjoittavat Johanna Anttonen ja Arttu Kantola Maanpuolustuskorkeakoulusta.
Kokonaisturvallisuuden konsepti huomioi kaikki toimijat ja on joustava
Kokonaisturvallisuusajattelu pyrkii huomioimaan ja osallistamaan koko yhteiskunnan eri tasot ja tahot aina yksittäiseen kansalaiseen asti. Tässä kaikkiin eri tahoihin ulottuvassa varautumisen yhteistoimintamallissa turvallisuustoiminnan kohteena ovat yhteiskunnan seitsemän elintärkeää toimintoa, joista huolehtiminen on meidän kaikkien turvallisuustoimijoiden yhteinen yhteistyön asia. Hagelstamin ja Koskenniemen (2016) mukaan kokonaisturvallisuuden malli muistuttaa avoimeen lähdekoodiin perustuvaa käyttöjärjestelmää. Analogisesti ajateltuna molempien käyttö on helppo oppia, sillä molempia voidaan mukauttaa olosuhteiden mukaisesti ja tarvittaessa ”niihin voidaan kytkeä uusia toimintoja ilman omistajan hyväksyntää”. Keskeisiä periaatteita ovat kaikkien toimijoiden huomioiminen, joustavuus, yhdisteltävyys ja itseorganisoituminen.
Halusimme raaputtaa strategisen tason pintaa ja tarkastella kokonaisturvallisuusajattelun periaatteiden vaikuttavuutta, eli tunnettuutta (Yrityskysely 2017), läpäisevyyttä ja omaksumista (esim. KUJA jatkuvuudenhallintaprojektit) yhteiskunnassa aina valtiontasolta alue- ja kuntatasolle.
Strategisen tason turvallisuustyö ja käytännön varautuminen ovat kaukana toisistaan
Loppuvuonna 2017 toteutimme kokonaisturvallisuuden toimijakenttä -kyselyn, ja lähdimme kyselyaineiston analysointiin suurin ennakko-odotuksin. Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (2017) oli juuri julkaistu ja mediassakin aihe vilahti. Odotuksiin nähden kokonaisaineisto jäi niukaksi ja vastaajakunta muodostui lähes kokonaan paikallistason edustajista kuten kuntien ja kuntayhtymien varautumisen parissa työskentelevistä henkilöistä. Vieläkin yllättävämpää oli, että näinkin keskeisesti yhteiskunnallista turvallisuustyötä ja varautumistoimintaa periaatteellisella tasolla ohjaavan dokumentin tunnettuus oli paikoin hyvin ohutta. ”Mikä edes on kokonaisturvallisuuden konsepti?” ”Ensimmäistä kertaa kuulen koko sanan.” ”Mielestäni konseptia ei ole tuotu tarpeeksi tietoon suurelle yleisölle jolloin siinä olisi vielä enemmän vaikutusta ja mahdollisesti lisäisi turvallisuuden tunnettakin”, kommentoivat vastaajat.
Kyselyn tuloksiin tutustuessamme saatoimme todeta oman strategisen tason kokonaisturvallisuuskuplamme puhjenneen.Yhteiskunnallisen yhteisen varautumisen ja turvallisuustyön teoreettisstrateginen taso ja käytännön toimijoiden taso eivät näyttäneet keskustelevan keskenään, sillä ”Täällä varautumisen ruohonjuuritasolla ei tiedetä mitä siellä valtakunnan tasolla puuhataan eikä mitä meiltä halutaan”.
Suomi on pieni maa, mutta se on rakentunut vajaasta 20 maakunnasta ja reilusta 300 kunnasta. Kokonaisturvallisuuden hallinnan ja kehittämisen kannalta tämä muodostaa omat haasteensa, sillä kokonaisturvallisuus edellyttää toimijoiden jatkuvaa vastavuoroista oppimista. Kokonaisturvallisuustoiminnan tulisi olla tasavertaista ilman suurempia reviirikamppailuja. Siinä korostuvat oman toiminnan ja toimijuuden kehittämisen lisäksi vuorovaikutukselliset yhteiskehittelyn taidot.
Maakuntauudistus voi aiheuttaa jännitteitä myös varautumisen ja turvallisuuden alueella
Taustalla vaikuttaa sangen perusinhimillinen ilmiö: meillä näyttäisi olevan voimakas taipumus ajatella, että monimutkaistuvassa maailmassa vahva ylhäältä johdettu ja suunniteltu keskitetty toiminta olisi ainoa ratkaisu monimutkaisiin ongelmiin, myös asioiden jalkauttamisessa. Tätä keskittämistä kunnilta alueelle, myös kokonaisturvallisuuden hengessä, yritetään nyt tehdä maakuntauudistuksessa.
Varautumisen yhteistoimintamallia markkinoidaan yhden luukun periaatteena, mutta samalla se voi aiheuttaa muutoksia ja jännitteitä varautumisen organisoimiseen ja jalkauttamiseen käytännön tasolle. Kyselyn perusteella näyttää siltä, että alue- ja kuntataso unohtuu laajan toimijakentän kustannuksella.
Keskitetyn ohjaamisen ja suunnittelun ohella myös paikallinen, itseorganisoitu vuorovaikutus voi vastata monimutkaisiin ilmiöihin. Kokonaisturvallisuuden elinvoimaisuuden ja kehittymisen kannalta tärkeää on se, kuinka kokonaisturvallisuusajattelun periaatteet saatetaan rakentavaan dialogiin alueelliset ja paikalliset erityispiirteet sekä käytänteet huomioiden. Muutoin voi käydä juuri päinvastoin, kuin mihin kokonaisturvallisuuden käsitteellä pyrittiin – kokonainen turvallisuus jääkin osittaiseksi turvallisuudeksi, jossa vain osa alueista sekä niiden toimijoista saa ja kykenee olemaan mukana uuden mallin luomisessa.
Emme halua osoittaa ketään sormella vaan kannustaa avoimen kriittiseen ja laajenevan oppimisen prosessiin. Dialogiset yhteiskehittelyn taidot edellyttävät sekä hyvien käytänteiden ja ongelmien tunnistamista ja tunnustamista mutta myös avoimuutta sille, että toimivien toimintamallien pariin voidaan myös opastaa. Se vaatii siirtymistä pois omalta mukavuusalueelta, myöntämään keskeneräisyytemme inhimillisinä toimijoina, pyytämään apua, neuvomaan ja toimimaan yhdessä.
-
Continue Reading
Julkistustilaisuus: Riskienhallinta, kestävyys ja vastuullisuus − yritysten arvoketjut energia-, ruoka- ja vesiturvallisuuden ytimessä 14.6.2018
Tutkimuskoosteen julkistustilaisuus
Aika: Torstaina 14.6.2018 klo 8.30 – 10.00
Paikka: Robert’s Coffee Jugend, Pohjoisesplanadi 19, HelsinkiMitä globaalit energiaan, ruokaan ja veteen liittyvät kriisit tarkoittavat suomalaisyrityksille? Miksi yritysten riskienhallinta, kestävyys ja vastuullisuus tulisi nähdä erottamattomina osina toisiaan ja jatkuvuudenhallintaa?
Tervetuloa aamiaiselle keskustelemaan aiheesta Winland-hankkeen yrityksille suunnatun tutkimuskoosteen pohjalta!Lataa policy briefimme Riskienhallinta, kestävyys ja vastuullisuus – Yritysten arvoketjut energia-, ruoka- ja vesiturvallisuuden ytimessä
Energiaan, ruokaan ja veteen liittyvät globaalit kriisit edellyttävät, että yritysten arvoketjujen riskienhallinta, kestävyys ja vastuullisuus tulisi nähdä erottamattomina osina toisiaan ja yritysten jatkuvuudenhallintaa. Energia, ruoka ja vesi ovat resursseja, jotka pakottavat suuntaamaan yrityksissä katseen omia toimipaikkoja ja Suomen rajoja kauemmas. Lähes kaikkien suomalaisyritysten arvoketjut ja -verkostot yltävät maamme rajojen ulkopuolelle − myös erilaisista energian, ruoan ja veden kriiseistä kärsiville alueille.
Suomalaisyritykset ovat monella kestävyyden ja vastuullisuuden osa-alueella maailman kärkeä. Sen vuoksi erityisesti energian, ruoan ja veden arvoketjujen kansainväliset ja sektorirajat ylittävät kytkökset tulisi huomioida entistä paremmin niin yritysten kuin yhteiskuntien pidemmän aikavälin kestävyyden takaamiseksi.
Tervetuloa kuulemaan viimeisimmästä tutkimuksesta ja keskustelemaan kokemuksistanne ja parhaista ratkaisuista!
OHJELMA
8.30 Aamiaistarjoilu
9.00 Tilaisuuden avaus ja yrityskoosteen julkistus: Riskienhallinta, kestävyys ja vastuullisuus − yritysten arvoketjut energia-, ruoka- ja vesiturvallisuuden ytimessä
9.30 Keskustelua
10.00 Tilaisuus päättyyIlmoittautuminen tilaisuuteen on päättynyt. Voit tiedustella paikkoja Kirsi-Marja Lonkilalta, ks. yhteystiedot alla.
Lisätietoja:
Winland-hankkeen koordinaattori Suvi Sojamo suvi.sojamo@aalto.fi +358 50 325 4415
Winland-hankkeen vuorovaikutusasiantuntija Kirsi-Marja Lonkila kirsi-marja.lonkila@demoshelsinki.fi +358 50 571 9055 -
Continue Reading
Hybridiuhkia Salpausselällä
Auttaisiko ääneen lausuttu ajatus Suomen ainutlaatuisista pohjavesistä hybridiuhkien kohteena vihdoin nostamaan pohjavesiriskien hallinnan Suomen kokonaisturvallisuuden agendalle? 35 000 litraa myrkyllistä MTBE:tä aiheutti tällä kertaa vain rajoitetun uhkan pohjavesille. Mahdollisuudet paljon pahempaan ovat käden ulottuvilla, kirjoittaa tutkijatohtori Harriet Lonka Itä-Suomen yliopistosta.
Onnettomuus, jota osattiin odottaa
Kinnin seisakkeella Mäntyharjulla 7.4.2018 tapahtunut onnettomuus ei tullut kenellekään kemikaalikuljetusten riskeihin perehtyneelle yllätyksenä. Tuolloin 35 000 litraa Venäjältä Kotka-Haminan satamaan matkalla ollutta bensiinin lisäaineena käytettävää MTBE:tä vuoti suistumisonnettomuuden seurauksena maastoon. Jo vuosia oli osattu odottaa sitä päivää, jolloin myrkkylastissa oleva junanvaunu kellahtaa ojaan ja aloitetaan toivoton urakka maastoon joutuneen myrkyn keräämiseksi talteen. Tässä tosielämän kokeessa tulos ei ollut häävi: pelastuslaitos ilmoitti keränneensä talteen vain 100 litraa haitallista ainetta osana vahingon jälkitorjuntaa. Pelastuslaitosta onnettomasta tuloksesta ei voi syyttää, urakka oli yksinkertaisesti mahdoton. Jo vuosien ajan olisikin pitänyt tehdä kaikki voitava tällaisen onnettomuuden riskin poistamiseksi.Ympäristöhallinto oli toki tehnyt voitavansa riskin hallitsemiseksi. Tämän ansiosta onnettomuus tapahtui Mäntyharjulla eikä pohjavesialueella Kouvolan Vuohijärvellä, jota ei ollut hyväksytty varaliikennepaikaksi vaunujen seisottamista varten. Ympäristöviranomaisella ei kuitenkaan ollut kovinkaan vankkaa roolia tähän onnettomuuteen varautumisessa. Kemikaalivaunujen seisottaminen Trafin määrittämien VAK-ratapihojen ulkopuolella ei ole luvanvaraista toimintaa – sitä ei oikeastaan saisi tapahtua. Jostakin syystä nämä 50 vaunua olivat kuitenkin seisoneet sijoillaan jo useamman viikon ajan ilman, että operaattori oli edes ilmoittanut asiasta alueen pelastuslaitokselle.
Mäntyharjun tapauksen laiminlyöntejä ja hölmöyksiä tutkii nyt Onnettomuustutkintakeskus. Sen odotetaan julkaisevan suosituksensa viranomaistoiminnan ja mahdollisesti myös sääntelyn kehittämiseksi vuoden vaihteessa. Turvallisuustutkintalain mukaan rautatieliikenteessä tapahtuneen onnettomuuden turvallisuussuosituksia ei kuitenkaan voida osoittaa yksityisille toimijoille.
Parempaa ymmärrystä pohjavesien turvaamiseksi tarvitaan
Eräät maailman ainutlaatuisimmista pohjavesivaroista sijaitsevat Kaakkois-Suomessa, Salpausselän reunamuodostumassa. Kokonaisantoisuus alueen pohjavesimuodostumissa on niin mittava, että siitä riittäisi puhdasta juomavettä moninkertaisesti Suomen väkilukua vastaavalle joukolle. Suomalainen pohjavesi on raakavesilähteenä ylivertainen pintavesiin nähden: Salpausselkien kaltaisten, paksujen maakerrosten suojaamien pohjavesien puhdistustarve on minimaalinen, vesi on luonnostaan tasalaatuista ja tasaisen viileää. Lisäksi nämä vedet ovat poikkeuksellisen hyvin suojassa ulkopuoliselta haitta-ainekuormitukselta.Pohjavettä käytetään raakavetenä tilastojen mukaan 60 % Suomessa käytetystä talousvedestä. Lukua alentaa merkittävästi se, että koko pääkaupunkiseutu hankkii vetensä pintavedeksi tilastoidusta Päijänteestä. Samalla jää pimentoon se tosiasia, että Päijänne-tunnelin kautta tulevasta vedestä viidenneksen arvioidaan muodostuvan pohjavetenä. Suomessa tarvittaisiin syvällisempää ymmärrystä pohjavesistä sekä pohja- ja pintavesien yhteyksistä. Vesivarakäsitteemme on kaikkiaan yhä kovin pintavesikeskeinen.
Väitän, että mitä ei tunneta ja ymmärretä, sitä ei osata myöskään tehokkaasti turvata.
Kaakkois-Suomen pohjavedet tulee turvata strategisena kohteena
Mäntyharjun onnettomuuden aiheutti Venäjältä Suomen kautta kulkeva transitokemikaalikuljetus, joka oli matkalla Kotka-Haminan sataman kautta kolmansiin maihin. Tällaisilla kuljetuksilla ei ole mitään tekemistä Suomen kemianteollisuuden tai alan vientitoiminnan kanssa.Transitokemikaalikuljetusten määrät ovat vähentyneet vuosien varrella tasaisesti ja ne ovat tällä hetkellä alle 2 miljoonaa tonnia vuodessa. Venäjä ei ole mitenkään riippuvainen tästä kuljetusreitistä, kemikaalit voitaisiin helposti kuljettaa rautateitse suoraan Baltiaan. Venäläisen kaluston kunto ei ole kohentunut vuosien varrella ja kuljetusten seuranta Suomessa näyttää sekin jääneen 1990-luvun tasolle. Kemikaalivaunut kulkevat Salpausselällä vähän niin kuin vanhan YYA-Suomen muistona.
Suhtautumistamme transitokemikaalien kuljetukseen tulisi vihdoin päivittää – myös kokonaisturvallisuuden uhka-arvion kannalta. Syrjäisellä metsäseisakkeella ympäristöön voi nyt päästä lähes huomaamatta kokonainen vaunulastillinen ympäristölle vaarallista ainetta. On helppo keksiä aine, jonka vaikutukset vaikkapa Kaakkois-Suomen pohjavesille olisivat pysyvät ja nähtyä monin verroin vakavammat.
Tähän asti Suomen arvokkaimpia pohjavesiä uhkaaviin ympäristöriskeihin on suhtauduttu olankohautuksella. Ainoat, jotka niiden kanssa ovat menettäneet yöuniaan, ovat harvalukuiset asian parissa työskentelevät ympäristövirkamiehet. Vedenoton kriisisuunnitelmat on tehty ja tämä riittää valtakunnallisen varautumisen kannalta: ruksi kyseisessä kohdassa kokonaisturvallisuuden suunnitelmaa on paikoillaan.
Enpä usko, että Dubai suhtautuu öljylähteidensä suojaamiseen vastaavalla ylenkatseella. Ja kuitenkin näköpiirissä on aika, jolloin puhtaan juomaveden barrel-hinta voi joillain alueille jopa ohittaa öljytynnyrin hinnan raketin lailla.
—
Hybridiuhkan määritelmästä:
Hybrid threats refers to the methods and tools used by individual state or non-state actors to enhance their own interests, strategies and goals. The range of methods and activities is wide: influencing information and propaganda, logistical weaknesses like energy supply pipelines, economic and trade related blackmail, undermining international institutions by rendering rules ineffective, terrorism, increasing insecurity… Matti Saarelainen, Director, Hybrid CoE in Blog: Hybrid threats – what are we talking about? 4 September 2017 (www.hybridcoe.fi)Kuva © Jari Väätäinen, Geologian tutkimuskeskus, 1992
-
Continue Reading
Energiahuollosta kohti energiaturvallisuutta
Suomessa ei juurikaan puhuta energiaturvallisuudesta. Sen sijaan yleensä käytetään energian huoltovarmuuden tai toimitusvarmuuden käsitteitä. Nämä määritelmät saattavat rajata keskustelusta pois kysymykset oikeudenmukaisuudesta, vastuullisuudesta, kokonaisturvallisuudesta tai energian kiinteistä kytköksistä muihin luonnonvaroihin, kirjoittaa tohtorikoulutettava Sakari Höysniemi Helsingin yliopistosta.
Pidin Tutkaksen aamuseminaarissa puheenvuoron Suomen energiahuollon turvaamisesta. Puheenvuoro liittyi viime vuonna julkaistuun Valtioneuvoston kanslian Energia, huoltovarmuus ja geopoliittiset siirtymät -raporttiin. Tilaisuuden toinen puhuja ja raportin kirjoittaja, Pöyryn Satu Lyyra, toi esiin suomalaiselle keskustelulle tutumpaa teknis-taloudellista energiahuoltovarmuuden näkökulmaa, toisin sanoen energian saatavuuden ja varastoinnin kysymyksiä. Minä pyrin vastaavasti tarkastelemaan energiaa osana laajempia yhteiskunnallisia kysymyksiä ja sen poliittisia ja sosiaalisia ulottuvuuksia sekä energian kytköstä muihin luonnonvaroihin. Yleishuomiomme Suomen energiahuollon tulevaisuudesta oli, että energian kotimaisuusaste tulee kasvamaan tämänhetkisestä (35 %). On kriittistä turvata vähintäänkin polttoaineiden logistiikkaa, jatkaa sähköverkon toimivuuden kehittämistä sekä huomioida laajemmat (geo)poliittiset tekijät, kuten Kiinan kasvava rooli tai Venäjän informaatiovaikuttamispyrkimykset.
Energian huolto- ja toimitusvarmuudesta kohti laajaa energiaturvallisuutta
On kuitenkin kysymyksiä, joita ei huomioitu raportissa. Energiaturvallisuudesta ei ole yhtä, kaiken kattavaa määritelmää, mutta sen ajatellaan yleensä kattavan vähintään saatavuuteen liittyvät kysymykset. Lisäksi on nousemassa esiin käsitys energiasta osana kokonaisturvallisuutta, sillä energian rooli on niin keskeinen moderneissa yhteiskunnissa. Keskeisimmän energiahuollosta vastaavan viranomaisen Huoltovarmuuskeskuksen mukaan ”[h]uoltovarmuudella tarkoitetaan kykyä sellaisten yhteiskunnan taloudellisten perustoimintojen ylläpitämiseen, jotka ovat välttämättömiä väestön elinmahdollisuuksien, yhteiskunnan toimivuuden ja turvallisuuden sekä maanpuolustuksen materiaalisten edellytysten turvaamiseksi vakavissa häiriöissä ja poikkeusoloissa.” Vastaavasti toimitusvarmuus on käsitteenä teknisempi ja siitä vastaava viranomainen Energiavirasto määrittelee sen siirto- ja jakeluverkkojen toiminnan ja energian ja tehon riittävyyden varmistamiseksi. Lisäksi sen toiminta rajoittuu sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvontaan. Yleinen käytäntö on ylläpitää huoltovarmuuden näkökulmasta noin puolen vuoden varmuusvarastoja. Fossiilisten polttoaineiden osalta ja toimitusvarmuuden näkökulmasta keskeisiä taas ovat tehoreservit.
Vastuullisuus mukaan energiaturvallisuuskeskusteluun
Suomalaiset käsitykset energiaturvallisuudesta rajaavat energiakysymykset helposti vain maamme rajojen sisäpuolelle tai pelkästään varastoinnin ja logistiikan kysymyksiksi. Kansainvälinen keskustelu on kuitenkin paljon laajempi ja siinä nousevat myös oikeudenmukaisuuteen, kestävyyteen ja vastuullisuuteen liittyvät teemat entistä enemmän esiin. Energiaturvallisuus ymmärretään myös tilallisesti ja ajallisesti moniulotteisempana käsitteenä. Globaalissa maailmassa energiahuoltoa onkin vaikeaa tarkastella vain Suomen edun kannalta. Suomen hiilijalanjäljestä kaksi kolmannesta syntyy rajojemme ulkopuolella. Energian määrittely etiikan, oikeudenmukaisuuden ja inhimillisen turvallisuuden kautta – eli kuinka paljon ja millaista energiaa yksilö tarvitsee elääkseen inhimillistä elämää heikentämättä muiden mahdollisuuksia – auttaisi kytkemään energiaturvallisuuden myös globaalien ilmasto- ja kestävyystavoitteiden kanssa.
EKOenergian kaltaiset vastuullisuussertifikaatit ovat tuoneet vastuullisuuskysymykset mukaan energiakeskusteluun. Ne eivät kuitenkaan kata kaikkia energiamuotoja tai sitä, miten Suomen väestön elinmahdollisuuksien turvaaminen sitoo yhteiskunnan kannalta kriittisten luonnonvarojen tuottajat tiettyihin kehityspolkuihin. Vastuullisuussertifikaatit eivät myöskään huomioi sitä, miten energiantuotanto vaikuttaa muiden elintärkeiden luonnonvarojen kuten ruoan ja veden saantiin. Jos ruoka- ja vesiturvallisuuden puolella on onnistuttu tuomaan jalanjälkinäkökulma vahvasti keskusteluun, miksei näin voisi olla myös energian osalta?
Energiaturvallisuuden kirjallisuudessa usein korostettu elementti on myös hyväksyttävyys, joka korostuu energiamurroksen maailmassa. Thomas Hughesin mukaan länsimaisten yhteiskuntien sähköistymisen prosessi oli hyvin poliittinen ja ristiriitainen. Päästöjen vähentäminen ja siirtyminen kohti uusiutuvaa energiaa vaatii myös muuttamaan vakiintuneita tottumuksiamme, tehostamaan energian käyttöämme ja luopumaan vähitellen fossiilisista polttoaineista. Uusiutuvan energian järjestelmä on teknisesti mahdollinen, mutta erilaiset vakiintuneet käytänteet ja uskomukset ylläpitävät nykyistä järjestelmää yksilötasosta systeemitasoon. Energiakysymykset, mukaan lukien energiaturvallisuus olisi hyvä ottaa vahvemmin esiin julkiseen keskusteluun, eikä jättää sitä asiantuntijapiireille.
Venäjä ja Suomen energiakaupan turvallisuusvaikutukset
Energian tarkastelu osana kokonaisturvallisuutta mahdollistaisi myös paremmin Suomen energiakaupan turvallisuusulottuvuuksien huomioinnin. Suomen energia- ja ilmastostrategiassa ei mainita sanallakaan Venäjää, vaikka maan osuus energian tuonnista on ollut viime vuosina keskimäärin kaksi kolmannesta ja vaikka samanaikaisesti pyritään lisäämään energian omavaraisuusastetta. Venäjää ei pidä kuitenkaan demonisoida ja turhaa turvallistamista on vältettävä. Energia on lopulta osa myös strategisia, ulkopoliittisia ja turvallisuuskysymyksiä.
Helsingin Sanomien toimittaja Jarmo Mäkelä nosti 16.4. julkaistussa artikkelissa esiin että Mihail Deljagin, venäläisen konservatiivisen ja populistisen liikkeen yksi keskeisimmistä hahmoista tulkitsi Fortumin olevan uhka Venäjän energia- ja muulle turvallisuudelle ja voivan alistua tarvittaessa lännen asettamiin pakotteisiin ja toimia Venäjää vastaan. Venäjän turvallisuuspolitiikan apulaisprofessori Katri Pynnöniemi arvioi Ykkösaamussa että Deljaginin näkökulma, jonka mukaan lännen nähdään käyvän kylmää taloussotaa ja jossa yhtiöt ovat ikään kuin troijan hevosia, ei ole Venäjän hallituksen näkemys. Tämä kommentti auttaa kuitenkin avaamaan venäläisen keskustelun kirjoa.
Samassa haastattelussa Jean Monnet -professori Pami Aalto nosti esiin Venäjän tarkastelevan itseään kehitystaloutena ja punnitsevan sitä, mikä on kansainvälisen pääoman ja kansainvälisten yritysten rooli Venäjällä sanktioiden aikana. Venäjä on aiemmin pyrkinyt pitämään sille strategiset öljy- ja kaasusektorit pääosin kansallisessa omistuksessa. Kun Fortum on nyt astumassa myös kaasuliiketoimintaan otettuaan haltuun merkittävän osan Uniperista, se muuttuu Aallon mukaan pohjoiseurooppalaisesta yrityksestä selkeämmin venäläisillä markkinoilla toimivaksi yritykseksi. Samalla se alkaa lähestyä sellaista kokoluokkaa, jossa se voisi olla strateginen partneri Venäjän valtiolle tai äärimmäisessä tapauksessa kilpailija isoille venäläisille energiayrityksille. Tähän mennessä suhteet Venäjään ovat olleet hyvät, mutta jos esimerkiksi länsimaat lisäisivät sanktioita entisestään, se voisi heijastua myös Fortumiin. Tilanne näyttää kuitenkin siltä, että kuva Fortumista on positiivinen Venäjällä, mutta koska Fortum on kytköksissä myös Nord Stream II:n ja Fennovoiman suurhankkeisiin, se tulee olemaan jatkossakin median otsikoissa.
Kyse ei ole tässä niinkään energiaturvallisuudesta ymmärrettynä logistisena kysymyksenä vaan informaatiovaikuttamisesta ja laajasta turvallisuudesta. Siksi mielipiteisiin vaikuttaminen energiakysymyksissä on hyvä ottaa huomioon ennakoinnissa.
Energiamarkkinoiden trendien tarkastelusta yhteiskunnallisten trendien tarkasteluun
Johannes Kesterin mukaan energiaturvallisuutta ei ole järkevää edes pyrkiä määrittelemään kaikenkattavasti, vaan se on itsessään tyhjä käsite, jolla on kuitenkin merkittäviä sosiaalisia ja poliittisia vaikutuksia. Turvaamisen kohde on hyvin vaihteleva ja se on aikaan ja turvaamisen kohteeseen sidottu – turvattava kohde voi olla energian saanti, siihen kytkeytyvä infrastruktuuri tai palvelut; kansallinen terveys tai hyvinvointi; ilmastonmuutoksen maailmassa ekologinen kestävyys tai toisin sanoen yhteiskunnan kokonaisturvallisuus. Energiaturvallisuus on monitasoinen ja kompleksinen kudelma ja sen trendejä, haasteita ja uhkia voi hahmottaa parhaiten tarkastelemalla yhteiskuntien tulevaisuutta, ei vain perinteisesti energiamarkkinoiden tulevaisuutta.
-
Continue Reading
Kytkeekö bionexus erilaiset luonnonvarat yhteen?
Tänään 28.3.2018 Säätytalolla järjestetty Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston tilaisuus toi yhteen lähes 80 toimijaa pohtimaan metsän, veden, ruoan ja energian välisiä kytköksiä. Seminaarissa näistä kytköksistä keskusteltiin uuden bionexus-käsitteen alla. Tilaisuudessa puhunut Winland-hankkeen johtaja Marko Keskinen muistuttaa blogitekstissään, että nexuksella pyritään saavuttamaan useita, osin ristiriitaisiakin tavoitteita. Sen vuoksi nexus-keskustelu tarvitsee selkeää jäsentelyä sekä erilaisten tavoitteiden auki sanoittamista: juuri tätä työtä tehdään Winland-hankkeessa.
Mikä bionexus?
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto pohtii Maa- ja metsätalousministeriön johdolla luonnonvarojen kestävää käyttöä ja politiikkatoimeenpanoa globaalilla, alueellisella ja EU-tasolla. Verkoston aiemmat tapahtumat ovat keskittyneet yksittäisiin sektoreihin ja luonnonvaroihin kuten veteen ja metsään, mutta tämänpäiväinen tilaisuus toi keskusteluun uuden näkökulman: fokuksena oli luonnonvarojen väliset kytkökset ja niiden merkitys kestävän kehityksen tavoitteiden eli SDG:den toimeenpanossa.
Tilaisuuden kutsussa näitä kytköksiä kuvaavana terminä oli (selvästi vesi-ruoka-energia-nexuksesta vauhtia hakenut) metsä-vesi-ruoka-energia-nexus. Tilaisuuden avannut MMM:n kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio kuitenkin tiivisti tuon sanahirviön paremmin suuhun -ja Twitteriin- sopivaksi “bionexukseksi”. Bionexuksessa on siis kyse biotalouteen kytkeytyvien keskeisten luonnonvarojen eli etenkin metsän, veden, ruoan ja energian välisistä (sektoraalisisista) kytköksistä sekä niiden merkityksestä kehitykselle – sekä myös turvallisuudelle.
Tilaisuudessa bionexusta tarkasteltiin usean eri esityksen voimalla, joista parhaat palat löytyvät Twitterissä #bionexus-hashtagilla.
Nexus on tärkeä – ja poliittinen
Pidin tilaisuudessa yhdessä professori Olli Variksen ja muiden winlandilaisten kanssa valmistelemani esityksen, joka on ladattavissa Winlandin nettisivuilta. Esityksessäni nostin mm. Winland-hankkeessa tekemämme tutkimuksemme pohjalta esiin seuraavat kolme pääpointtia kytköksiin eli nexuksen liittyen:
- Nexus on tärkeä juttu ja sitä kannattaa edistää
→ Korostaa monta tärkeää asiaa: pois siiloista, systeemisyys, riittävän laaja tarkastelutaso. Samalla nexus parhaimmillaan kytkee yhteen kestävyyden ja turvallisuuden.
- Suomesta löytyy sisäsyntyistä nexus-ajattelua ja kovatasoista nexus-tutkimusta
→ Kokemuksiamme kannattaa jakaa siis kansainvälisestikin
- Mutta nexus on myös voimakkaan poliittinen
→ Nexusta on yritetty saada mukaan mm. SDG:hin, mutta etenkin kehittyvät maat epäileväisiä: tämä on tärkeä muistaa nexus-lähestymistapaa edistettäessä. Nexus ei siis (vielä) ole sopimuksellisesti sitova, toisin kuin esim IWRM: tämä taas rajoittaa nexuksen käyttöä sekä suunnittelussa että päätöksenteossa
Vaikka (bio)nexus on siis tärkeä ja ehdottomasti laajemman keskustelun arvoinen asia, on kriittistä huomioida myös nexuksen poliittisuus sekä siihen liittyvät ristiriitaiset intressit. Vaikka nexusta kuvataan yleisesti tasapainoisilla kolmioilla ja ympyröillä, erilaiset luonnonvarat ja sektorit eivät todellisuudessa ole aina herttaisessa tasapainossa.
Esimerkiksi Aasian suurissa vesistöissä tekemämme nexus-tutkimukset osoittavat, että joissain tapauksissa nexus-sektorit ovat voimakkaan hierarkisia. Käytännön esimerkkinä toimikoon vaikkapa Kambodzhan Tonle Sap -järvi, jossa paikallinen ruokaturva on uhattuna alueellisen vesivoimakehityksen takia: energiantuotanto on siis ajuri, joka veden kautta vaikuttaa ruokaan (kts. täällä).
Nexuksen kolme tasoa
Säätytalon tilaisuus osoitti, että eri toimijat puhuvat nexuksesta helposti eri tavoilla ja tasoilla. Toimme esityksessämme esiin kolme tällaista tasoa eli analyyttisen tason, hallintotason sekä diskurssitason. Olemme avanneet näitä tasoja enemmän tässä tiedeartikkelissamme.
Valtaosa nexus-kirjallisuudesta keskittyy analyyttiseen tasoon, jossa fokuksena ovat erilaiset menetelmät kytkösten arviointiin. Yhtä tärkeä on kuitenkin huomata, että monet toimijat käyttävät nexusta politiikkakoherenssin edistämiseen: tällöin nexus näyttäytyy siis enemmän hallinnollisena prosessina ja lähestymistapana.
Kolmas ja periaatteellisin taso on sitten diskurssitaso: nexus voidaan nähdä myös eri toimijoita yhteen tuovana ‘rajakohteena’ (boundary object), joka pyrkii muuttamaan vallitsevan tavan ajatella sektoreiden ja yhteiskunnallisten tavoitteiden (kestävyys, turvallisuus, talous) välisiä kytköksiä. Itse arvioin, että tämä taso herättää eniten epäilyksiä ja lienee pääsyy siihen, että kehittyvät maat eivät -EU:n ja etenkin Saksan suostuttelusta huolimatta- suostuneet nexusta sisällyttämään SDG-tavoitteisiin.
Miten siis tästä eteenpäin? Kestävän kehityksen kannalta eri sektoreiden väliset kytkökset ovat aivan keskeisiä – ja tulevat myös konkreettisesti yhteen paikallisella tasolla. Nexus-ajattelua kannattaa siis ehdottomasti edistää, ja nexus tulleekin olemaan yksi Suomen ajamista painopisteistä heinäkuun High-level Political Forumissa YK:ssä. Tämä on erinomainen asia ja ehdottomasti kannatettavaa. Samalla on kuitenkin tärkeä huomioida nexuksen poliittisuus. Nexus ei siis kaikesta hypetyksestä huolimatta automaattisesti ratkaise kehitys- tai turvallisuushaasteita, vaan sen onnistuminen on voimakkaasti kiinni hallinnosta ja eri toimijoiden yhteistyöstä.
-
Continue Reading
Olisiko aika päivittää yhteiskunnan varautumisen lainsäädäntö?
Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (linkki) päivitettiin viime vuonna. Sen mukaan yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin kuuluvat muun muassa energian saatavuus, elintarvikehuolto ja vesihuolto. Seuraavaksi on syytä pohtia varautumisen lainsäädäntöä energia-, ruoka- ja vesiturvallisuuden näkökulmasta, kirjoittavat Winland-hankkeen tutkijat Antti Belinskij, Niko Soininen ja Kaisa Huhta. Kirjoitus pohjautuu heidän Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirjassa 2017 julkaistuun artikkeliinsa Vesi-, ruoka- ja energiaturvallisuuden oikeudellinen resilienssi (saatavilla täällä).
Kainuun vuodenvaihteen sähkökatkot nostivat esille kysymykset varautumisen riittävyydestä. Katkojen syynä oli paitsi raskas lumikuorma myös se, että alueen sähköverkko on suurelta osin elinkaarensa päässä. Huolta herättivät sähkökatkojen vaikutukset vedenjakeluun ja maatilojen toimintaan. Näillä kysymyksillä on suora yhteys energia-, ruoka- ja vesialan varautumisen lainsäädäntöön. Sen päivittämisen tarpeita on syytä arvioida nyt.
Toimintaympäristö muuttuu ja sääntelyä on kehitettävä
Winland-hankkeessa olemme tunnistaneet seuraavat suuntaviivat energia-, ruoka- ja vesialan häiriötilanteisiin varautumisen lainsäädännön kehittämiseen:
- turvallisuusajattelun arkipäiväistäminen,
- sektorirajat ylittävän yhteistyön edistäminen, ja
- turvallisuuden hahmottaminen ajallisena jatkumona.
Kehitystarpeiden taustalla on toimintaympäristön muutos. Yhtäältä ilmastonmuutos lisää sään ja vesiolojen ääri-ilmiöitä Suomessa. Niistä aiheutuu muun muassa sähkön- ja vedenjakelun katkoja sekä tulvariskejä. Toisaalta yksityisen sektorin rooli on kasvanut energia-, ruoka- ja vesisektorilla esimerkiksi eurooppalaisten energiamarkkinoiden vapauttamisen myötä.
Turvallisuusajattelu osaksi energia-, ruoka- ja vesialan rutiineja
Turvallisuusajattelun arkipäiväisyydellä tarkoitamme, että turvallisuuden varmistaminen on osa energia-, ruoka- ja vesialan toimijoiden rutiineja. Toimijoita ovat sekä viranomaiset että yksityinen sektori.
Sektorirajat ylittävä viranomaisten varautuminen häiriötilanteisiin perustuu suurelta osin valmiuslakiin (1552/2011). Lain sanamuodon mukaan sitä sovelletaan viranomaisten varautumiseen poikkeusoloihin, kuten aseelliseen hyökkäykseen tai erityisen vakavaan suuronnettomuuteen, ei Kainuun sähkökatkon kaltaisiin normaaliolojen häiriötilanteisiin. Käytännössä viranomaiset varautuvat valmiuslain mukaisen valmiussuunnittelun avulla myös normaaliolojen häiriötilanteisiin. Tämän soisi näkyvän selvemmin lainsäädännössä.
Yksityisen sektorin varautumisvelvoitteista säädetään energia-, ruoka- ja vesisektorin erityislaeissa. Esimerkiksi sähkömarkkinalain (588/2013) nojalla verkonhaltija, kuten Kainuun tapauksessa sähköyhtiö Loiste, on velvollinen varautumaan häiriötilanteisiin ja varmistamaan sähköverkon mahdollisimman luotettavan toiminnan niiden aikana. Elintarvike- ja vesihuollon lainsäädännössä on asetettu samankaltaisia varautumisen vaatimuksia toimijoille. Tällaiset suoraan toimijoita velvoittavat varautumisvelvoitteet ovat kannatettavia. Samalla on kuitenkin varottava sellaista sääntelyn liiallista hajautumista, joka voi kyseenalaistaa sektorirajat ylittävän yhteistyön.
-
Continue Reading
Suomesta energian viisaan käytön mallimaa?
Suomen energiatalous kaipaa uutta suuntaa – on liikuttava kohti päästöttömämpää, kustannustehokkaampaa ja toimintavarmempaa järjestelmää. Ilmastonmuutoksen hillitsemisellä ja siten energiatalouden muutoksilla on kiire, mutta kenen pitäisi tehdä enemmän? Entä voittaako vai häviääkö Suomi energiatalouden murroksessa? Suomen Akatemian 14.2.2018 järjestämässä Rakkaudesta tieteeseen -tapahtuman ratkaisuriihessä Winland esitti tuloksiaan muiden Strategisen tutkimuksen hankkeiden lailla.
Energiavirtojen järjestelmätason muutokset vievät aikaa
Energiamurroksen eksponentiaalisesta luonteesta huolimatta järjestelmätason muutokset energiavirroissa vievät aikaa, sillä energiasektorin investoinnit ovat pitkäikäisiä. Muutoksen suunta on oikea, mutta kuten Winland-hankkeen tutkija Jaakko Jääskeläinen totesi, merkittävä osa globaalista ja suomalaisesta primäärienergiasta saadaan yhä polttamalla hiilivetyjä. Vaikka sähköntuotanto on Suomessa vuosi vuodelta vähähiilisempää, merkittävä osa energiavirroista tulee vielä pitkään liittymään muuhun kuin sähköntuotantoon. Keskeisimpiä näistä ovat EU:n päästökaupan ulkopuolelle jäävät liikenne ja rakennusten lämmitys, jotka vastaavat yli 40 % energian loppukulutuksesta. Liikenteessä fossiilisten polttoaineiden korvaaminen sähköllä erityisesti raskaampien ajoneuvojen osalta on tällä hetkellä haastavaa tehdä kustannustehokkaasti. Vastaavasti lämmityksessä muun kuin sähkön osuus on 77 %, ja se pohjautuu tällä hetkellä pääosin fossiilisiin ja puupohjaisiin polttoaineisiin, joista jälkimmäisten hiilineutraalius on kiistelty aihe.
Sähkömarkkinoilla mielenkiintoisimmat trendit ovat mm. kivihiilestä luopuminen vuoteen 2030 mennessä, tuuli- ja aurinkoenergian kasvutrendit, yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon tulevaisuus, Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitoksen kohtalo sekä tuontiriippuvuus. Suomen energiapolitiikka johtaa tällä hetkellä omavaraisuuteen sähköenergian osalta, mutta tuontiriippuvuus kysyntäpiikkien aikana saattaa kasvaa entisestään. Tuuli- ja aurinkoenergian voimakkaasta medianäkyvyydestä huolimatta niiden osuus primäärienergiavirroista tullee olemaan suhteellisen vähäinen vielä vuonna 2030.
Sähköenergian tuotannon omavaraisuus voi myös lisätä kokonaisturvallisuutta, joskin liiallisella omavaraisuuden tavoittelulla on hintansa. Winland-hankkeessa painotetaan kokonaisturvallisuuden näkökulmaa ja energiaturvallisuuden kytköksiä esimerkiksi ruokaturvaan.
Winlandin tutkimuksessa on mm. selvitetty, että laaja ja pitkäjaksoinen kuivuus, joka ulottuisi Suomen lisäksi muihin Pohjoismaihin, uhkaisi sähkön toimitusvarmuutta erityisesti rajoittuneen tuonnin kautta. Energiaturvallisuutta arvioitaessa onkin tärkeää ottaa huomioon ilmastonmuutoksen myötä yleistyvät ilmasto-olosuhteiden ääri-ilmiöt Pohjoismaissa.
Miten Suomi hyötyy energiamurroksesta?
Mitä kunnianhimoisempaa energiamurrosta tavoittelemme, sitä enemmän murros vaikuttaa koko yhteiskuntaan. Yksi tärkeä tarkastelukulma on, tukeeko energialiiketoiminnan uudistuminen talouskehitystä, työllisyyttä ja verotulojen virtaa. EL-TRAN-hankkeen Pami Aallon mukaan Suomessakin voidaan pitää realistisena tavoitteena, että vuoteen 2030 mennessä energiamurros luo enemmän työpaikkoja kuin se hävittää niitä. Näin on käynyt esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa suoria ja epäsuoria työpaikkoja oli vuonna 2016 uusiutuvan energian alueella 777 000, kun öljy- ja kaasuteollisuuden työpaikat olivat laskeneet 388 000:een. Samalla hiiliteollisuuden työpaikat olivat laskeneet 1980-luvun 174 000:sta 53 000:een vuonna 2016.
Smart Energy Transition -hankkeen Armi Temmes korosti, että kotimarkkinoiden synty luo tehokkaasti liiketoimintamahdollisuuksia. Energiamurroksen ruumiillistumat, eli itse laitteet, ovat itse asiassa kovin pieni osa liiketoimintaa. Vaikka lämpöpumput, aurinkopaneelit ja tuuliturbiinit valmistetaan useimmiten Suomen ulkopuolella, laajempi arvoverkko eli laitteiden asennus, huolto, käyttöönopastus, myynti ja jakelu tuovat merkittäviä liiketoimintamahdollisuuksia.
Energiajärjestelmän muutoksilla on kiire: vielä enemmän, vielä nopeammin!
Ilmastonmuutoksen etenemisvauhti haastaa Suomen uudistamaan energiatalouttaan nykyistä vauhdikkaammin. Edellä mainittujen tutkijoiden ohella paneelissa energiamurroksesta keskustelivat BCDC-hankkeen Marita Laukkanen, Sitran Mari Pantsar, asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sekä Nornickelin Joni Hautojärvi. Paneeli oli yksimielinen muutoksen kiireellisyydestä ja siitä, että energiamurrosta on vauhditettava nopeasti, kaikilla rintamilla. Keinoista puhuessa yhteistä säveltä ei niin vain löytynytkään, ja siinä mielessä paneeli on epäilemättä edustava otos Suomessa käytävästä energiapoliittisesta keskustelusta.
Miten energiajärjestelmän murrosta sitten voitaisiin nopeuttaa ja kenen tulisi vetää muutosta? Winland-hankkeen tutkimuksessa korostuu energiaturvallisuuden ja huoltovarmuuden näkökulma: koska energiasektorin investoinnit ovat pitkäikäisiä, myös energiapoliittisen päätöksenteon tulisi olla pitkäjänteistä ja johdonmukaista. Tällä tavalla myös huoltovarmuudesta vastaavat tahot pystyisivät mahdollisimman hyvin varautumaan mahdollisiin riskeihin Energiaintensiivisen teollisuuden uudistumisen kannalta pitkäjänteinen politiikka on myös tärkeää, ja teollisuuden energiaratkaisut ovat päästöjen vähentämisessä erittäin tärkeässä asemassa.
Kun tavoitellaan energiajärjestelmän pienten viilausten sijaan koko yhteiskuntaan vaikuttavia isoja mullistuksia energiataloudessa, intressiristiriidat “vanhan maailman” toimijoiden ja uusille aloille pyrkivien toimijoiden välillä nostavat päätään. Sitran Mari Pantsar toivoikin valtiolta rohkeampaa vetovastuuta ja näkemyksellisyyttä energiamurroksen vauhdittamisessa. Uuteen sijoittaminen saattaa tuhota vanhaa toimintaa, mutta se saattaa myös tuottaa paljon. Huoltovarmuudelle keskeisen jatkuvuudenhallinnan näkökulmasta olisi myös tarkasteltava mahdollisten uusien toimijoiden ja päästövähennysten kannalta kestävämpien käytänteiden esiintulo energia-alalle.
Armi Temmes lisäsi, että valtion taholta tarvitaan nopeita, ensimmäisen kysyntäaallon liikkeelle sysääviä voimia. Voimakkaitakaan tukitoimia ei tulisi pelätä, kun suunta on selvillä. Esimerkiksi Temmes nosti liikenteen sähköistymiselle tärkeän kotilatauksen edistämisen. Kotimaan energiapolitiikka tuleekin Temmeksen mukaan nähdä innovaatiopolitiikkana, jolloin myös energiapolitiikan tuet tulee nähdä ennemmin innovaatiotukina kuin perinteisinä yritystukina, joista halutaan pyrkiä eroon.
Pitkäjänteiselle, näkemykselliselle politiikalle olisi tilausta, mutta isoja muutoksia on vaikea synnyttää, kun nykymallin edunsaajat puolustavat paikkaansa. Energiaverotukseen liittyvien tukien uudistamisen vaikeus on hyvä esimerkki ongelmasta.
-
Continue Reading
Perhosista ja elefanteista: kolme huomiota Rakkaudesta tieteeseen -tapahtumasta
Strategisen tutkimuksen hankkeita esittelevä Rakkaudesta tieteeseen -tapahtuma järjestettiin eilen 14.2.2018 Finlandia-talossa (kts. täällä sekä Twitterissä). Tilaisuuden päätöspaneelissa käytiin erinomaista keskustelua tutkijoiden ja sidosryhmien välisestä suhteesta sekä tieteen roolista päätöksenteossa. Winland-hankkeen johtaja Marko Keskinen Aalto-yliopistosta tiivistää paneelikeskustelun annin kolmeen huomioon.
Rakkaudesta tieteeseen -päätöspaneeli pohti oivalla tavalla tutkimuksen ja päätöksenteon välistä suhdetta. Erityisen ilahtunut olin entisen kansanedustaja ja Sydänliiton pääsihteerin Tuija Braxin terävistä huomioista: Tuija muun muassa kehotti tutkijoita laittamaan tunnetta peliin ja olemaan myös vihaisia jos sille aihetta on. Panoksensa toivat myös muut panelistit eli Kelan Olli Kangas, VTV:n Marko Männikkö, THL:n Tuire Santamäki-Vuori sekä paneelia napakasti johtanut STN:n puheenjohtaja Per Mickwitz. Keskustelusta jäi mieleen useampikin huomio: alla näistä kolme mielestäni tärkeintä.
Ensinnäkin on kriittistä todeta, että päätöksentekijöitä on erilaisia. Erityisesti kaksi tärkeintä päätöksentekijöiden ryhmää menivät keskustelussa herttaisesti sekaisin: poliitikot ja virkamiehet. Oma kokemukseni yliopistosta ja ministeriöistä antaa olettaa, että näihin kahteen ryhmään vaikutetaan hyvin eri tavoin. Myös vaikuttamisen aikajänteet ovat erilaisia: virkamiehet tuovat pitkäjänteisyyttä poliittiseen valmisteluun ja näkevät usein paremmin vaalikausien yli. Toisaalta tämä kääntyy väliin hitaudeksi, josta taas poliitikoita voi harvemmin syyttää. Poliitikot ja virkamiehet tarjoavat kaksi erilaista kanavaa poliittiseen vaikuttamiseen: tämä tulisi olla lähtökohta tutkimuksen roolia päätöksenteossa pohdittaessa.
Toisekseen kaikki sidosryhmät eivät ole samanarvoisia mietittäessä tieteen ja päätöksenteon vuorovaikutusta. Sen vuoksi on tärkeä keskittyä määrän sijaan laatuun ja miettiä kenelle viestinsä suuntaa. Jokaisesta suunnittelu- ja päätösprosessista löytyy omat portinvartijansa, joiden kautta ohjautuu merkittävä osa keskustelusta ja päätöksistä. Näiden portinvartijoiden tunnistaminen on tärkeää kun pyritään tietoisesti tuomaan tutkittua tietoa jonkin päätösprosessin tueksi. Samalla tällainen prosessi (jollaisen olemme tehneet Winland-hankeessakin) auttaa ymmärtämään eri toimijoiden intressejä ja valtasuhteita. Portinvartijoiden ohella kannattaa toki tunnistaa myös ns. sisäpiiriläiset. Sekä poliitikoista että virkamiehistä kun löytyy runsaasti tiedemyönteisiä ja tutkimusta aktiivisesti seuraavia henkilöitä: vuoropuhelu tällaisten avainhenkilöiden kanssa on tärkeä osa tiedevaikuttamisesta.
Kolmas ja ehkä tärkein huomio on päätöksentekoon nousevien teemojen mittakaavat, joka puhututti myös paneelia. Itse käyttäisin vertauskuvaa perhosista ja elefanteista: osa päätöksenteon teemoista ovat päiväperhosia, jotka pyrkivät viemään eteenpäin jotain hyvinkin rajattua asiaa. Toiset teemat ovat kuitenkin elefantteja (sukua tulevaisuudentutkimuksen harmaille sarvikuonoille), joiden vaikutus koko yhteiskuntaan ja jopa maapallon tulevaisuuteen on merkittävä. Vaikka kaiken päätöksenteon on hyvä olla tietoon perustuvaa, on tutkimuksen ja tiedevaikuttamisen rajallisten resurssien kannalta järkevä pysähtyä miettimään jahtaammeko perhosia vai elefantteja. Itse laittaisin ison osan panoksista (ja tarpeen tullen siitä Tuija Braxin peräänkuuluttamasta vihaisuudesta) elefantteihin, joihin liittyvän päätöksenteon tulee ylettyä yli vaalikausien ja hallitusohjelmien. Esimerkkeinä tällaisista elefenteista mainittakoon maakuntauudistus, kokonaisturvallisuus sekä ilmastonmuutos.
Viimeiseen kohtaan liittyy myös panelistien esiin nostama tieteen institutionalisointi osaksi itse päätösprosesseja. Esimerkkejä tästä annettiin paneelissa kaksi: talouspolitiikan arviointineuvosto sekä ilmastopaneeli, joiden molempien on tarkoitus tukea tutkimusperustaista päätöksentekoa sekä arvioida päätösten mielekkyyttä tieteen kannalta. Itselleni esiin nousi kuitenkin kysymys siitä, onko päätöksiä järkevä arvioida tällä tavalla tieteenaloittain ja sektoreittain. Vai olisiko toimivampaa perustaa valtioneuvoston kanslian alle päätöksiä arvioiva ja niitä tutkimusperustaisesti tukeva monitieteinen tiedeneuvosto, Ison-Britannian CST:n malliin? Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamista hankkeista saadut kokemukset voivat osaltaan antaa osviittaa siitä, miten tuollainen tiedeneuvosto voisi toimia.
