Perhosista ja elefanteista: kolme huomiota Rakkaudesta tieteeseen -tapahtumasta

15 helmi 2018
Marko Keskinen
721

Strategisen tutkimuksen hankkeita esittelevä Rakkaudesta tieteeseen -tapahtuma järjestettiin eilen 14.2.2018 Finlandia-talossa (kts. täällä sekä Twitterissä). Tilaisuuden päätöspaneelissa käytiin erinomaista keskustelua tutkijoiden ja sidosryhmien välisestä suhteesta sekä tieteen roolista päätöksenteossa. Winland-hankkeen johtaja Marko Keskinen Aalto-yliopistosta tiivistää paneelikeskustelun annin kolmeen huomioon.

Rakkaudesta tieteeseen -päätöspaneeli pohti oivalla tavalla tutkimuksen ja päätöksenteon välistä suhdetta. Erityisen ilahtunut olin entisen kansanedustaja ja Sydänliiton pääsihteerin Tuija Braxin terävistä huomioista: Tuija muun muassa kehotti tutkijoita laittamaan tunnetta peliin ja olemaan myös vihaisia jos sille aihetta on. Panoksensa toivat myös muut panelistit eli Kelan Olli Kangas, VTV:n Marko Männikkö, THL:n Tuire Santamäki-Vuori sekä paneelia napakasti johtanut STN:n puheenjohtaja Per Mickwitz. Keskustelusta jäi mieleen useampikin huomio: alla näistä kolme mielestäni tärkeintä.

Ensinnäkin on kriittistä todeta, että päätöksentekijöitä on erilaisia. Erityisesti kaksi tärkeintä päätöksentekijöiden ryhmää menivät keskustelussa herttaisesti sekaisin: poliitikot ja virkamiehet. Oma kokemukseni yliopistosta ja ministeriöistä antaa olettaa, että näihin kahteen ryhmään vaikutetaan hyvin eri tavoin. Myös vaikuttamisen aikajänteet ovat erilaisia: virkamiehet tuovat pitkäjänteisyyttä poliittiseen valmisteluun ja näkevät usein paremmin vaalikausien yli. Toisaalta tämä kääntyy väliin hitaudeksi, josta taas poliitikoita voi harvemmin syyttää. Poliitikot ja virkamiehet tarjoavat kaksi erilaista kanavaa poliittiseen vaikuttamiseen: tämä tulisi olla lähtökohta tutkimuksen roolia päätöksenteossa pohdittaessa.

Toisekseen kaikki sidosryhmät eivät ole samanarvoisia mietittäessä tieteen ja päätöksenteon vuorovaikutusta. Sen vuoksi on tärkeä keskittyä määrän sijaan laatuun ja miettiä kenelle viestinsä suuntaa. Jokaisesta suunnittelu- ja päätösprosessista löytyy omat portinvartijansa, joiden kautta ohjautuu merkittävä osa keskustelusta ja päätöksistä. Näiden portinvartijoiden tunnistaminen on tärkeää kun pyritään tietoisesti tuomaan tutkittua tietoa jonkin päätösprosessin tueksi. Samalla tällainen prosessi (jollaisen olemme tehneet Winland-hankeessakin) auttaa ymmärtämään eri toimijoiden intressejä ja valtasuhteita. Portinvartijoiden ohella kannattaa toki tunnistaa myös ns. sisäpiiriläiset. Sekä poliitikoista että virkamiehistä kun löytyy runsaasti tiedemyönteisiä ja tutkimusta aktiivisesti seuraavia henkilöitä: vuoropuhelu tällaisten avainhenkilöiden kanssa on tärkeä osa tiedevaikuttamisesta.

Kolmas ja ehkä tärkein huomio on päätöksentekoon nousevien teemojen mittakaavat, joka puhututti myös paneelia. Itse käyttäisin vertauskuvaa perhosista ja elefanteista: osa päätöksenteon teemoista ovat päiväperhosia, jotka pyrkivät viemään eteenpäin jotain hyvinkin rajattua asiaa. Toiset teemat ovat kuitenkin elefantteja (sukua tulevaisuudentutkimuksen harmaille sarvikuonoille), joiden vaikutus koko yhteiskuntaan ja jopa maapallon tulevaisuuteen on merkittävä. Vaikka kaiken päätöksenteon on hyvä olla tietoon perustuvaa, on tutkimuksen ja tiedevaikuttamisen rajallisten resurssien kannalta järkevä pysähtyä miettimään jahtaammeko perhosia vai elefantteja. Itse laittaisin ison osan panoksista (ja tarpeen tullen siitä Tuija Braxin peräänkuuluttamasta vihaisuudesta) elefantteihin, joihin liittyvän päätöksenteon tulee ylettyä yli vaalikausien ja hallitusohjelmien. Esimerkkeinä tällaisista elefenteista mainittakoon maakuntauudistus, kokonaisturvallisuus sekä ilmastonmuutos.

Viimeiseen kohtaan liittyy myös panelistien esiin nostama tieteen institutionalisointi osaksi itse päätösprosesseja. Esimerkkejä tästä annettiin paneelissa kaksi: talouspolitiikan arviointineuvosto sekä ilmastopaneeli, joiden molempien on tarkoitus tukea tutkimusperustaista päätöksentekoa sekä arvioida päätösten mielekkyyttä tieteen kannalta. Itselleni esiin nousi kuitenkin kysymys siitä, onko päätöksiä järkevä arvioida tällä tavalla tieteenaloittain ja sektoreittain. Vai olisiko toimivampaa perustaa valtioneuvoston kanslian alle päätöksiä arvioiva ja niitä tutkimusperustaisesti tukeva monitieteinen tiedeneuvosto, Ison-Britannian CST:n malliin? Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamista hankkeista saadut kokemukset voivat osaltaan antaa osviittaa siitä, miten tuollainen tiedeneuvosto voisi toimia.