-
Continue Reading
Pimeneekö Suomi talvipakkasilla? Toimitusvarmuuden tulevaisuusnäkymät
Keskustelu sähkötehon riittävyydestä rauhoittui jo hetkeksi 2016–2017 leudomman talven jälkeen, kunnes aihe nousi jälleen otsikoihin viime syksynä. Vuosituhannen alussa Suomi pystyi vielä kattamaan kysyntäpiikkinsä kotimaisella tuotannolla, mutta viime vuosina huipputuntien kysynnästä jopa kolmannes on katettu tuonnilla. Tohtorikoulutettava Jaakko Jääskeläinen Aalto-yliopistosta pohtii blogissa, miten tähän tilanteeseen on oikeastaan tultu.
Suomessa on käyty kiivasta keskustelua sähkötehon riittävyydestä talvipakkasilla aina tammikuun 2016 ennätyksellisen kysyntäpiikin jälkeen. Keskustelu rauhoittui jo hetkeksi 2016–2017 leudomman talven jälkeen, kunnes viime syksynä ENTSO-E enteili raportissaan Suomelle haasteita sähkötehon riittävyyden kanssa ja Olkiluoto 3:n valmistumisen ilmoitettiin siirtyvän jälleen yhden pakkasjakson yli. Lukuun ottamatta myrskyjen aiheuttamia haasteita jakeluverkoissa, Suomessa on perinteisesti ollut hyvä sähkön toimitusvarmuus. Vuosituhannen alussa Suomi pystyi vielä kattamaan talven kysyntäpiikkinsä kotimaisella kapasiteetilla, mutta viime vuosina huipputuntien kysynnästä on katettu tuonnilla jo jopa kolmannes.
Sähköteho on toistaiseksi riittänyt Suomessa, eikä tehoreservijärjestelmää ole tarvittu
Nykyinen sähkömarkkinamallimme perustuu olettamukseen, että vapaa kilpailu takaa riittävän määrän sähkötehoa kaikkina hetkinä. Sähkö hinnoitellaan tunneittain kalleimman toteutuneen tarjouksen mukaan. Alhaisemman kysynnän aikoina sähkö tuotetaan pitkälti ydin-, vesi- ja tuulivoimalla, kun taas korkeamman kysynnän tunteina hintatason määrää hiilen tai maakaasun polttoon perustuva tuotanto.
Vuosituhannen alussa sähkön tuotantorakenne oli vielä sellainen, että sähköä tuotettiin useimmiten myös hiililauhteella, joka määritteli siten sähkön hintatason kalleimpana käytettynä tuotantomuotona. Tämä hintataso riitti kattamaan muuttuvien tuotantokustannusten lisäksi myös voimalaitosten pääomakustannukset, ja teki siten voimalaitosinvestoinneista kannattavaa liiketoimintaa. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen kysyntä on kuitenkin ollut odotettua alhaisempaa heikon talouskasvun ja lämpimien säiden vuoksi. Tämä on johtanut siihen, että yli 2000 MW hiililauhdekapasiteettia on poistunut markkinoilta kannattamattomana, ja Suomen viimeinenkin kaupallinen hiililauhdevoimalaitos, Meri-Pori, siirrettiin osittain pois markkinoilta valtion rahoittamaan varajärjestelmään, tehoreserviin, heinäkuussa 2017.
Sähkötehon riittävyydestä Suomessa on teetetty useita konsulttiselvityksiä ja tutkittu [1] muun muassa Winland-hankkeen kautta. Yhteinen näkemys näissä tutkimuksissa on, että ennen Olkiluoto 3:n valmistumistakin tarvittaisiin useita yhtäaikaisia vikoja suurimmissa voimalaitoksissa ja siirtolinjoissa, ennen kuin sähköjärjestelmässä tarvitsisi tukeutua hätätoimenpiteisiin. Nykyistä tehoreservijärjestelmää ei ole aktivoitu kertaakaan sähkötehon riittämättömyyden takia, minkä lisäksi Suomen kantaverkkoyhtiöllä, Fingridillä, on useita erilaisia häiriöreservejä käytössään. Koska vakavampi, maan laajuinen tehopula on vielä kokematta, on myös epäselvää, kuinka paljon kysyntäjoustoa markkinoilta löytyisi hintojen noustessa riittävän korkealle. Sähkön markkinahinnan noustessa tehopulassa maksimiarvoonsa, eli noin satakertaiseksi nykyiseen keskihintaan verrattuna, saattaisi muun muassa energiaintensiivisestä teollisuudesta löytyä vapaaehtoista joustoa.
CHP-laitokset ovat energiaturvallisuuden kannalta tärkeitä, mutta energiayhtiöt tulevat korvaamaan niitä lämpökattiloilla
Vaikka sähköä ei vielä lähivuosina tarvinne säännöstellä Suomessa, on markkinoilla seuraamisen arvoisia ilmiöitä. Sähkön nykyinen pörssihinta (~30 EUR/MWh) on aivan liian alhainen, jotta markkinaehtoiset investoinnit uuteen sähköntuotantokapasiteettiin kannattaisivat. Tuoreen tutkimuksemme [2] mukaan elinkaarikustannuksiltaan halvimmatkin tuotantomuodot Suomessa (tuulivoima ja bio-CHP, eli biomassaa polttoaineenaan käyttävä sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitos) vaatisivat noin 60 EUR/MWh keskihinnan tullakseen kannattaviksi. Viimeaikaisilla ja näköpiirissä olevilla voimalaitosinvestoinneilla, kuten hiljattain 2000 MW rajapyykin saavuttaneella tuulivoimakapasiteetilla ja uusilla ydinvoimalayksiköillä, tulee olemaan entisestään sähkön hintaa alentava vaikutus. Tämän lisäksi Suomi on linjannut tuoreessa energia- ja ilmastostrategiassaan luopuvansa hiilestä energiakäytössä, mikä tulee johtamaan enimmäkseen vanhojen hiili-CHP-laitosten sulkemiseen 2020-luvulla.
Koska kaukolämmölle tullee olemaan kysyntää vielä tulevaisuudessakin, eivätkä korvausinvestoinnit CHP-laitoksiin ole kannattavia, tulevat energiayhtiöt korvaamaan poistuvaa CHP-kapasiteettia lämpökattiloilla. Pelkästään kaukolämmön tuotantoon suunnitellut lämpökattilat eroavat voimalaitoskattiloista siten, ettei laitoksesta ole teknisesti tai taloudellisesti järkevää tehdä yhteistuotantolaitosta jälkikäteen. Investoinnit ovat pitkäikäisiä, joten CHP-sähköntuotantokapasiteetin poistuminen voi aiheuttaa haasteita esimerkiksi vasta 10-20 vuoden kuluttua. Vaikka aihepiiri jakaakin yleisemmin mielipiteitä, on alalla suhteellisen vahva yhteisymmärrys siitä, että CHP-laitokset ovat energiaturvallisuuden kannalta tärkeä osa Suomen energiajärjestelmää.
Sähkötehon riittävyys paranee energia- ja ilmastostrategian skenaarioissa
Suomen merkittävimmät energiapoliittiset tavoitteet vuoteen 2030 mennessä ovat hiilestä luopumisen lisäksi uusiutuvien energialähteiden osuuden lisääminen (>50 % loppukulutuksesta), energiaomavaraisuuden kasvattaminen (>55 % loppukulutuksesta) sekä tuontiöljyn puolittaminen vuoden 2005 tasosta. Viimeisimpään energia- ja ilmastostrategiaan kuuluu muun muassa 2 TWh/a:n edestä tuotantotukia sähkön uusiutuville tuotantomuodoille. Tuki jaetaan teknologianeutraalin huutokaupan perusteella, ja se tullee kohdistumaan etupäässä tuulivoimalle. Olkiluoto 3:n ja Hanhikivi 1:n valmistumisen lisäksi strategia olettaa rajasiirtokapasiteetin Suomen ja Ruotsin välillä kasvavan merkittävästi. Strategiassa on kyllä huomioitu kaukolämpö-CHP-kapasiteetin väheneminen hiilestä luopumisen johdosta, mutta sähkön pörssihinnan oletetaan olevan 55-60 EUR/MWh jo vuonna 2025. Tulevaisuutta on vaikeaa ennustaa, mutta ellei kysynnässä tai tuontisähkön hinnassa tapahdu yllättäviä muutoksia, voi hinta olla myös lähempänä tämänhetkistä.
Tuoreen tutkimuksemme [3] mukaan sähkötehon riittävyys Suomessa tulee kuitenkin paranemaan strategian pääskenaariossa vuoteen 2030 mennessä. Järjestelmässä olisi siis 2016 alkuvuoteen verrattuna enemmän ylimääräistä kapasiteettia kysyntäpiikin aikana vuonna 2030, mikäli vuosi alkaisi vastaavanlaisella pakkasjaksolla kuin vuosi 2016. Sähkön kysyntä skaalattiin mallinnuksissa vastaamaan strategian arvioita kysynnän kehittymisestä, ja muuten olosuhteiden oletettiin olevat vastaavat kuin vuonna 2016. Oletuksiin kuului muun muassa, että tuulivoimakapasiteetista on vain murto-osa saatavilla kovimman kysyntäpiikin aikaan. Oletuksiin kuuluu kuitenkin myös se, että kaikki 6000 MW rajasiirtokapasiteettia ovat käytössä kysyntäpiikin aikana. Vaikka strategiassa Suomesta tulee sähköenergian osalta omavarainen uusien ydinvoimalaitosyksiköiden myötä, tulee riippuvuus naapurimaiden sähköntuotantokapasiteetista kysyntäpiikkien kattamiseksi näin ollen jopa kasvamaan nykyiseen verrattuna.
Sähkömarkkinoiden tulevaisuuteen liittyy useita epävarmuustekijöitä
Merkittävä sähkötehon riittävyysväittelyä ylläpitävä tekijä onkin tulevaisuuden ennustamiseen liittyvät epävarmuustekijät: Toteutuuko Hanhikivi 1 –investointi? Entä molemmat kaavaillut siirtolinjat Suomen ja Ruotsin välillä? Miten kysyntäjousto tulee kehittymään? Jatkuuko tuuli- ja aurinkovoiman investointikustannusten laskutrendi yhtä voimakkaana? Entä sähkön varastoinnin kustannukset? Mikä on Ruotsin ydinvoimalaitosten kohtalo? Palauttavatko valmisteilla olevat LNG-terminaalit ja Balticconnector kaasun kannattavuuden? Mitä tulee tilalle, kun Narvan laitokset Virossa saapuvat tiensä päähän 2020-luvulla? Tuleeko kasvava rajasiirtokapasiteetti Norjasta Manner-Eurooppaan ja Isoon-Britanniaan välillisesti heikentämään sähköntuonnin saatavuutta Ruotsista Suomeen?
Epävarmuustekijöistä huolimatta huoltovarmuudesta täytyy tehdä päätöksiä kansallisella tasolla. Sähköntuotannon marginaalikustannukset ovat sekä idässä että lännessä alemmat kuin Suomessa – Ruotsissa pitkälti suuren vesi-, ydin- ja tuulivoimakapasiteetin takia ja Venäjällä muun muassa merkittävästi kilpailukykyisemmän maakaasun hinnoittelun vuoksi. Toistaiseksi ajoittaisia teknisiä vikoja lukuun ottamatta rajasiirtoon on markkinoiden puitteissa voinut luottaa: riittävästi ruplia tai kruunuja likoon, niin sähkö virtaa sitä eniten tarvitsevalle. Liiallisella omavaraisuuden tavoittelulla onkin suuri hintalappu, minkä lisäksi se on vastoin Euroopan unionin tavoitteita yhtenäisemmistä sähkömarkkinoista.
Lähteet
[1] J. Jääskeläinen, B. Zakeri, S. Syri, ‘Adequacy of Power Capacity during Winter Peaks in Finland’, 14th International Conference on the European Energy Market, Dresden, 2017. winlandtutkimus.fi/wp-content/uploads/2016/09/Adequacy-of-Power-Capacity-during-Winter-Peaks-in-Finland_FINAL.pdf
[2] J. Jääskeläinen, K. Huhta, ‘Trouble Ahead? An Interdisciplinary Analysis of Generation Adequacy in the Finnish Electricity Market’, International Energy Law Review, vol. 8, Dec. 2017.
[3] J. Jääskeläinen, N. Veijalainen, S. Syri, M. Marttunen, B. Zakeri , ‘Energy Security Impacts of a Severe Drought on the Future Finnish Energy System’, Journal of Environmental Management (vertaisarvioitavana)
-
Continue Reading
Mikä on valtion rooli energiamurroksessa?
Suomessa tehdään paljon energiamurrosta tarkastelevaa tutkimusta. Lisää ymmärrystä kaivataan edelleen energiamurroksen vaikutuksiin valtioiden välisissä suhteissa sekä energian hinnoittelun kaltaisista pehmeistä keinoista ja informaatiovaikuttamisesta, kirjoittaa tohtorikoulutettava Sakari Höysniemi Helsingin yliopistosta.
Suomessa tehdään tällä hetkellä paljon energiamurrosta tarkastelevaa tutkimusta. Vuoden 2017 aikana ilmestyi kolme huomioimisen arvoista raporttia, jotka ovat kiinnostavia myös kokonaisturvallisuuden näkökulmasta. Winland-hanke rakentaa omaa tutkimustaan näiden raporttien jatkoksi.
Ensinnäkin Neo-Carbon Energy -hanke, joka visioi 100% uusiutuvaan energiaan pohjautuvaa maailmaa vuoteen 2050 mennessä esitti loppuraporttinsa, joka koostui sekä sosiokulttuurillisista että teknistaloudellisista skenaarioista.
Toiseksi Smart Energy Transition -hankkeen ja Sitran Energiamurrosareenan loppuraportti tiputti tarkastelun skaalan Suomeen ja lyhensi aikajänteen helpommin lähestyttävään vuoteen 2030.
Näitä kahta raporttia täydensi konsulttiyhtiö Pöyryn ja Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin toteuttama selvitys Energia, huoltovarmuus ja geopoliittiset siirtymät. Selvityksessä mukana oli myös Winlandin energiapolitiikan osahanke. Kahdessa ensimmäisessä raportissa tarkasteltiin energiamurrokseen tarvittavia teknisiä, taloudellisia ja sosiaalisia innovaatioita ja esimerkiksi internetin, digitalisaation ja automaation roolia. Vastaavasti viimeisessä raportissa arvioitiin energiamurroksen vaikutuksia Suomen huoltovarmuuteen ja turvallisuuteen vuoteen 2040 asti energiajärjestöjen ja -yritysten luomien skenaarioiden ja tutkimuskirjallisuuden pohjalta.
Riittääkö liberaalin markkinatalouden kehys nykytilanteessa?
Pöyryn ja Aleksanteri-instituutin selvitys muistuttaa, että vaikka trendit ja institutionaaliset kehykset ohjaavat kohti markkinavetoisempaa järjestelmää Suomessa ja laajemmin EU:ssa, esimerkiksi kehitykset USA:ssa ja Venäjällä osoittavat, että liberaaliin markkinatalouteen pohjautuva toimijuus on koetuksella.
Perinteisesti pohjoismainen energiayhteistyö on ollut vahvaa. Kuitenkin myös tälle osa-alueelle on tullut säröjä, sillä Ruotsin ja Norjan kantaverkkoyhtiöt ovat pyrkineet siirtämään päätäntävaltaa itselleen Nord Pool -sähköpörssissä ehdottamassaan uudessa tasehallintamallissa. Suomen kantaverkkoyhtiön Fingridin mukaan tämä esitys on ristiriidassa EU:n sähkömarkkinoiden yleisen kehityksen ja Suomen päätäntävallan kannalta. Näin ollen usein markkinalähtöiseen tarkasteluun pohjautuva energiamurroskirjallisuus on perinteisesti keskittynyt ei-valtiollisten toimijoiden rooliin ja teknologisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin innovaatioihin, mutta viime aikoina on alettu kiinnittää huomiota entistä enemmän myös valtion rooliin energiamurroksessa. Toisin sanoen, markkinamekanismeja on kehitettävä, mutta on yhtä olennaista ymmärtää niistä käytyjä poliittisia kamppailuja.
Fossiiliriippuvaiset valtiot energiamurroksen jarruina
Fossiilinen energia on dominoiva energiamuoto moderneissa yhteiskunnissa, mutta ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii tämän kokoonpanon hajottamista ja uudelleenjärjestämistä. Energiamurrostutkimuksessa keskitytään usein vähähiilisen ja usein sähköön pohjautuvan murroksen mahdollistamiseen ja vähemmän fossiiliseen energiaan pohjautuvan regiimin vastarinnan analyysiin. Fossiilisten energiamuotojen osuus globaalista energiankulutuksesta on kuitenkin edelleen yli 80%. Kuten Smart Energy Transition -hanke toteaa, fossiilisista energiamuodoista riippuvaiset valtiot ja eturyhmät pyrkivät myös ylläpitämään nykytilaa. Suomen kontekstissa Venäjä, yksi keskeisimmistä fossiilisen energian tuottajista, on siksi olennaista ottaa huomioon energiamurroksen ennakointityössä. Tutkimus on osoittanut 100% uusiutuvan järjestelmän olevan mahdollinen Venäjällä, mutta fossiilisesta energiasta tulonsa saavien eturyhmien rooli on hyvin vahva ja ne pyrkivät hidastamaan energiamurroksen nopeaa etenemistä sekä vähähiilisten energiamuotojen pääsyä markkinoille.
Suomen energiajärjestelmää pidetään yleisesti ottaen hyvin hajautettuna, mutta silti polttoaineista ja sähköstä lähes 70% tuodaan Venäjältä tällä hetkellä. Vaikka on epätodennäköistä, että Venäjä pyrkisi vaikuttamaan suoraan energian saatavuuteen, pehmeitä tai epäsuoria keinoja, kuten energian hinnoittelua tai informaatiovaikuttamista tulisi ymmärtää paremmin.
Kohti systeemistä tarkastelua
Vaikka yleisesti ottaen Suomessa kuljetaan kohti omavaraisempaa, huolto- ja toimitusvarmempaa järjestelmää, systeemiselle tarkastelulle on edelleen tilaa. Vähähiilisten energiantuotantotapojen ja hiili-intensiivisten energiamuotojen roolin muuttuminen tulisi ottaa tutkimuksessa paremmin huomioon, jotta ymmärtäisimme samanaikaisesti sekä vähähiilistä murrosta mahdollistavia että hidastavia mekanismeja.
Lisäksi (kokonais)turvallisuutta olisi hyvä tarkastella enemmän myös sen kannalta, miten digitalisoituvassa ja automatisoituvassa energiajärjestelmässä varmistetaan energiapalveluiden tasavertainen saatavuus kaikille. Energiamurros mahdollistaa omavaraisten yhteisöjen kehittymisen ja tuo innokkaille teknologiasta kiinnostuneille edelläkävijöille mielenkiintoisia palveluita. Nyt ja tulevaisuudessa on myös sähköisten palvelujen ulottumattomissa olevia ihmisiä, joille on pystyttävä takaamaan riittävät palvelut.
Viranomaisten vastuu muuttuu vaan ei poistu
Tutkimuksessa tulisi tarkastella myös viranomaisten tulevaa roolia vähähiilisessä maailmassa. Kuitenkin energiaturvallisuuden tarkastelu voisi kaivata energiamurrostutkimuksen kokeilevampaa otetta, jotta tulevaisuuden ennakointi olisi luovaa ja visioivaa eikä vain uhkiin reagoivaa.
Viimeaikainen tykkylumesta johtuva sähkökriisi muistuttaa viranomaisten tärkeästä merkityksestä yhteiskunnan toiminnalle. Vaikka energiamurros tekee energia-alan toimijakentästä todennäköisesti pirstaleisemman ja markkinavetoisemman, se ei poista tarvetta viranomaisten koordinoivalle roolille; se pikemminkin korostaa monitoimijaisen yhteistyön tarvetta. Myös valtion rajojen ulkopuolella tapahtuvien ilmiöiden ennakointiin, kuten geopoliittisiin muutoksiin, julkisilla tahoilla on paremmat voimavarat.
-
Continue Reading
Globaali ruokaturva vaatii paikallisia ratkaisuja ja yhteiskehittämistä
”Joskus tarvitsee lähteä kauas ymmärtääkseen jotain läheltä. Näin kävi minulle kansainvälisessä Global Food Security -konferenssissa yli 11 600 kilometrin päässä: ymmärsin entistä syvemmin Winland-hankkeemme yhteiskehittämisen ja monitieteisyyden voiman” kirjoittaa tohtorikoulutettava Elina Lehikoinen Aalto-yliopistosta.
Osallistuin joulukuun alussa ”Global Food Security” –konferenssiin Etelä-Afrikan Kapkaupungissa. Konferenssi keräsi yli 600 osallistujaa eri tieteenaloilta ympäri maailmaa sekä liudan huippututkijoita, kuten ruokaturvan tutkimuksen uranuurtajan John Ingramin Oxfordin yliopistosta sekä World Food Prize –palkinnon voittajan Hans Herrenin Millenium Institutesta.
Konferenssin pääsanoman voisi tiivistää kolmeen ydinviestiin. Ensinnäkin, globaalisti aliravitsemus on edelleen vakava ongelma. Aliravitsemuksen torjumiseksi, ruoantuotannon pitäisi tuplaantua vuoteen 2050. Silti pelkkä tuotannon kasvattaminen ei riitä vaan ennen kaikkea ruoan saatavuus tulisi jakaantua tasaisesti myös niille alueille, missä ruokaa ei tällä hetkellä ole riittävästi saatavilla. Samaan aikaan aliravittujen rinnalle suureksi huolenaiheeksi on noussut ylipainoisten lisääntyvä määrä. Tämä on valtava terveysriski ja se tulee vain kasvamaan tulevaisuudessa. Ruoantuotannon ja kulutuksen välille täytyy siis löytää tasapaino, sillä paradoksaalisesti edelleen noin kolmasosa ruokaa joutuu hävikkiin.
Toisekseen, konferenssissa korostui teknisten ratkaisujen ja innovaatioiden hyödyntäminen kytkemällä paikallinen ja globaali ruokajärjestelmä yhteen. Useat luennoitsijat totesivatkin, että tämänhetkiset käytännöt (”business as usual”) eivät ole toimivia, eivätkä perinteiset ratkaisut (”solutions as usuals”) vie meitä riittävän pitkälle globaalien ruokakriisien torjunnassa. Sen vuoksi paikallisen ruokaturvan ja globaalin ruokasysteemin yhteys on tunnistettava entistä vahvemmin. Maailman yleisempien kasvilajien matka ympäri maailman osoittaa selvästi, kuinka globaali ruokasysteemi vie meidät kaikki saman pöydän ääreen. Myös Suomen osalta linkki globaaliin ruokasysteemiin toteutuu sekä maahantuodun ruoan että tuotantopanosten kuten energian, lannoitteiden ja rehun kautta. Paikallisen ruokaturvan osalta konferenssissa nousi vahvasti esille tutkijoiden ja päätöstentekijöiden välillä usein vallitseva suuri kuilu. Tämä kuilu on kurottava umpeen, jos haluamme luoda onnistuneita ja kestäviä ratkaisuja. Yhteistyötä tarvitaan niin yksityiseltä kuin julkiselta sektorilta aina tuottajasta loppukäyttäjään asti.
Kolmanneksi, useista luennoista kävi varsin selväksi, että sektoraalinen ajattelu on usein esteenä onnistuneelle päätöksenteolle. Onnistuneessa päätöksenteossa tarvitaan ymmärrystä laajoista kokonaisuuksista sekä eri teemojen ja tasojen kytköksistä. Tämä taas vaatii yhteistoimintaa yli sektorirajojen. Tarvitaankin siis sillanrakentajia luomaan onnistunut yhteistyö eri teemojen, tasojen ja toimijoiden välille.
Winland-hankkeesta oli posteri konferenssissa. Tutkimuksemme herätti mielenkiintoa erityisesti yhteiskehittämisensä ja monitieteisyytensä vuoksi. Konferenssissa oivalsinkin, että Winlandissa on kyse juuri niistä konferenssissa peräänkuulutetuista lähestymistavoista ja menetelmistä, joiden avulla on mahdollista kaventaa kuilua päätöksenteon ja tieteen välillä sekä vahvistaa Suomen ruokaturvaa. Paljon on toki työtä tehtävänä, mutta suunta vaikuttaa olevan oikea myös kansainvälisen tiedeyhteisön näkökulmasta.
Konferenssissa kuulemani sananlasku mielestäni tiivistää paljon myös Winlandin ja koko Strategisen tutkimuksen ideasta: Jos haluat kulkea nopeasti, mene yksin – jos haluat päästä pitkälle, mene yhdessä.
-
Continue Reading
Vesiturvallisuus – mikä sen merkitys on Suomelle?
Vesiturvallisuus (water security) on noussut veden hallinnan keskeiseksi käsitteeksi ja tavoitteeksi kansainvälisesti. Mikä sen merkitys on Suomelle? Winland-hankkeen tutkijat ovat tunnistaneet kaksi keskeistä merkitystä vesiturvallisuudelle: se auttaa vesialaa ymmärtämään yhteyksiään muuhun yhteiskuntaan samalla kun se korostaa veden merkitystä yhteiskunnan laajemmalle kehitykselle ja hyvinvoinnille. Kirjoitus perustuu Vesitalous-lehden 6/2017 artikkeliin, joka on luettavissa kokonaisuudessaan täällä: http://bit.ly/2BIzu5o.
Mikä vesiturvallisuus?
Tulvariskit, kyberhyökkäykset vesilaitoksiin, vesivälitteiset epidemiat, teollisuuden päästöt, mikromuovit ja lääkeainejäämät – vaikka Suomi on kansainvälistä kärkeä veden tilan ja hallinnan suhteen, veteen liittyvät kriisit ja uhkat herättävät meilläkin vilkasta keskustelua. Yksittäiset kriisit ja uhkat eivät kuitenkaan kerro koko totuutta veteen kytkeytyvän turvallisuutemme tilasta. Tarvitaan laajempaa keskustelua siitä, mitä vesiturvallisuus Suomessa tarkoittaa.
YK:n veteen liittyvää työtä koordinoivan UN-Waterin määritelmän mukaan vesiturvallisuus on kyky taata kestävä pääsy riittävään määrään hyväksyttävän laatuista vettä elinkeinoille, ihmisten hyvinvoinnille ja kehitykselle. Samalla se on kykyä ehkäistä vesien saastumista ja veteen liittyviä katastrofeja sekä suojella ekosysteemejä rauhan ja poliittisen vakauden ilmapiirissä.
Miltä näyttää Suomen vesiturvallisuus?
Vesiturvallisuus on Suomessa yllä kuvatun määritelmän mukaisesti yleisesti ottaen erittäin hyvää luokkaa. Pääosin tämä on seurausta pitkäjänteisestä vesiensuojelusta, uusien teknologioiden hyödyntämisestä ja veteen liittyvien riskien hallinnasta sekä hyvästä hallinnosta, osin suotuisista luonnonolosuhteista.
Toisaalta Suomessakaan ei ole vältytty vesikriiseiltä, joista mm. Nokian ja Äänekosken vesiepidemiat ja Talvivaaran kaivoskatastrofi ovat hyviä esimerkkejä. Useita näistä kriiseistä on pahentanut ennakoinnin ja varautumisen puute ja epäonnistuminen niistä viestimisessä.
Winland-hanke vesiturvallisuutta parantamassa
Winland-hankkeessa kehitämme uusia tapoja arvioida ja kehittää Suomen vesiturvallisuutta sen hyvän tilan varmistamiseksi. Pyrimme luomaan vesiturvallisuudesta systeemistä kokonaiskuvaa ja tunnistamaan sen merkittävimpiä kipupisteitä ja kehittämistarpeita nyt ja tulevaisuudessa yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Olemme mm. tunnistaneet vesiturvallisuutta uhkaavia trendejä ja mahdollisia shokkeja ja kartoittaneet, mitä tavoitteita liittyy ympäristön hyvään tilaan, terveyteen ja hyvinvointiin, elinkeinojen kestävyyteen ja yhteiskunnan vakauteen.
Winland-hankkeessa tunnistettuja vesiturvallisuuteen vaikuttavia trendejä ja mahdollisia shokkeja.
Lähtökohtamme on, että vesiturvallisuuden eri muodot riskienhallinnasta ja varautumisesta kestävään veden hallintaan edellyttävät eri toimijoiden, sektoreiden ja maantieteellisten skaalojen välisten riippuvuussuhteiden huomiointia. Suomen vesiturvallisuus ei rajoitu maamme rajojen sisäisiin ilmiöihin, vaan kytkeytyy alueellisiin ja globaaleihin vaikutuksiin ja muutospaineisiin, kuten ilmastonmuutokseen, kansainväliseen kauppaan ja muuttoliikkeisiin.
Vesiturvallisuus rakentuu yhteistyöllä
100-vuotiasta Suomea voidaan mielestämme pitää jopa vesiturvallisuuden mallimaana: vesiturvallisuuden eri ulottuvuuksia pohditaan yhteistyössä eri tahojen kanssa ja erilaisia veteen liittyviä uhkia tunnistetaan aktiivisesti. Kehittämisen varaa kuitenkin on, sillä etenkin pitkän aikavälin muutosten ymmärtäminen vaatii vielä lisäymmärrystä.
Tärkeää on myös hahmottaa vesiturvallisuuden kytkös muihin turvallisuuden muotoihin, erityisesti ruokaturvaan ja energiaturvallisuuteen. Ennen kaikkea luonnonvaroihin ja ympäristöön liitettävät turvallisuuden muodot korostavat perinteisen turvallisuuskäsityksen laaja-alaistumista.
Tänä syksynä päivitetty Yhteiskunnan turvallisuusstrategia korostaa kokonaisturvallisuutta, jolla tarkoitetaan monitoimijaista yhteistyömallia, jonka tavoitteena on yhteiskuntaamme kohdistuvien uhkien hallittavuus. Veden korvaamaton luonne monille yhteiskuntamme elintärkeille toiminnoille sekä koko maapallolle tarkoittaa, että vesialan toimijoiden tulee toimia aiempaa aktiivisemmin myös kokonaisturvallisuuden kentällä.
Tällaisessa monta eri sektoria ja toimijaa yhteen tuovassa toiminnassa vesiturvallisuuden käsitteellä on keskeinen merkitys.
-
Continue Reading
Yle Puhe: Miten vesiturvallisuus näkyy Suomessa ja maailmalla?
Winland-hankkeen johtaja, professori Olli Varis vieraili Yle Puheella Juuso Pekkisen vieraana. Olli sekä Ulkoministeriön kehityspolitiikan neuvonantaja Antti Rautavaara keskustelivat vedestä ”Vanhin voitehista” -otsikon alla. Aalto-yliopiston Vesi- ja kehitysryhmä julkaisi keskustelusta alla olevan uutisen, jonka voi lukea suomeksi ja englanniksi täältä.
Professori Olli Varis keskusteli Ulkoministeriön kehityspolitiikan neuvonantaja Antti Rautavaaran kanssa vesivarojen kestävyydestä YLE Puheella 24.10.2017 Juuso Pekkisen vieraana. Varis ja Rautavaara pohtivat erilaisia vesikestävyyteen vaikuttavia tekijöitä ja tärkeimpiä näkökulmia teemaan. Varis korosti, että vaikka vesiturvallisuuden vaikutukset voivat esiintyä paikallistasolla, ilmiöön vaikuttavien tekijöiden verkosto on usein globaali. Rautavaara taas nosti ohjelmassa esiin esimerkiksi Koillis-Kiinan, yhden maailman kuivimmista alueista. Alueen niukat vesivarat ovat motivoineet Kiinan solmimaan tiivistä yhteistyöstä Afrikan valtioiden kanssa, jolloin se voi vahvistaa ruoantuotantoaan ja tuoda Afrikasta ruoan mukana virtuaalista vettä.
Professori Varis korosti keskustelussa lähestymistapojen kirjoa – vesivarojen kestävyyttä voidaan tarkastella muun muassa ekologisesta, teknisestä ja poliittisesta näkökulmasta. Vaikka vesivarakeskustelua voidaan johtaa vastakkainasettelulla (esimerkiksi pilaaja ja kärsijä), Varis kannustaa vahvistamaan vesidiplomatiaa ja yhteistyötä myös eri aluetasojen kesken.
Voit kuunnella lähetyksen YLE Puheen sivuilla: https://areena.yle.fi/1-4255234
-
Continue Reading
Kaksi kriittistä teemaa kokonaisturvallisuuden toiminnallistamiselle
Päivitetty Yhteiskunnan turvallisuusstrategia YTS2017 esitellään tänään Sanomatalossa (kts. täällä). Strategiassa kokonaisturvallisuus nähdään ensisijaisesti eri toimijoiden yhteistoimintamallina. Koska turvallisuustoimijoiden kenttään kuuluu yhä useampi sektori ja toimija, on kokonaisturvallisuuden yhdessä tapahtuva jäsentäminen ensiarvoisen tärkeää. Winland-hankkeen tutkijat Marko Keskinen, Juha Mäkinen, Arttu Kantola ja Arto O. Salonen esittävät alla tavan hahmottaa kokonaisturvallisuuden teoriaa ja käytäntöä. Samalla he tunnistavat kaksi kriittistä teemaa YTS:n onnistuneelle toiminnallistamiselle. Kirjoitus perustuu Tiede ja Ase -vuosikirjan 75. juhlanumerossa julkaistavaan, tieteidenvälistä yhteiskehittämistä hyödyntäneeseen artikkeliin (kts. täällä).
Mikä kokonaisturvallisuus, mikä YTS?
Winland-hankkeessa tekemämme tutkimus rakentuu laajan turvallisuuden käsitteelle. Sen mukaan turvallisuustoiminta ulottuu myös sosiaalisiin, taloudellisiin ja ympäristöllisiin näkökohtiin kaikilla tasoilla sinusta planeettaamme. Suomessa laajan turvallisuuden ajatus näkyy kokonaisturvallisuuden käsitteessä, joka on lähtökohtaisesti yhteiskunnan varautumisen toimintakonsepti. Kokonaisturvallisuuden käsite on nuori, sillä se vakiintui turvallisuuskeskusteluun vasta vuoden 2012 Valtioneuvoston periaatepäätöksen myötä. Periaatepäätöksen mukaan “Kokonaisturvallisuus on tavoitetila, jossa valtion itsenäisyyteen, väestön elinmahdollisuuksiin ja muihin yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin kohdistuvat uhkat ovat hallittavissa”.
Suomessa kokonaisturvallisuuden toiminnallistamista ohjaa Turvallisuuskomitean koordinoima, poikkihallinnollinen Yhteiskunnan turvallisuusstrategia YTS. Ensimmäinen YTS hyväksyttiin Valtioneuvoston periaatepäätöksellä joulukuussa 2010 ja se toi yhteen suomalaisen yhteiskunnan varautumisen periaatteet. Tänään Sanomatalossa esiteltävässä päivitetyssä YTS:ssä kokonaisturvallisuus on nostettu koko strategiaa ohjaavaksi konseptiksi. YTS2017 myös päivittää kokonaisturvallisuuden määritelmää: “Kokonaisturvallisuus on aiemmista määritelmistään kehittynyt ensisijaisesti yhteistoimintamalliksi, jossa toimijat jakavat ja analysoivat turvallisuutta koskevaa tietoa sekä suunnittelevat, harjoittelevat ja toimivat yhdessä” (Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017: 5).
Kokonaisturvallisuuden käsite on siis siirtymässä passiivisesta tavoitetilasta selvemmin tekemisen ja yhteistoiminnan tavaksi. Samalla painopiste siirtyy valtionhallinnon piiristä myös muihin toimijoihin, etenkin yrityksiin, järjestöihin, kuntiin ja jopa yksittäisiin kansalaisiin. Vesa Valtosen väitöskirjassa käytetyn napakan turvallisuustoimijat-kielikuvan mukaisesti virkapukujen sekaan on tulossa mukaan yhä enemmän pikkutakkeja ja villapaitoja. Tämä taas vaatii käsitteellistä selkeyttä siitä mitä kokonaisturvallisuudella tarkoitetaan.
Kokonaisturvallisuuden teorian ja käytännön erilaiset kehityssuunnat
Keskustelua kokonaisturvallisuudesta käydään kahdella tasolla: käsitteellistämisen tasolla (kriittinen keskustelu siitä mitä kokonaisturvallisuus on) sekä käytännön toiminnan tasolla (miten ja kenen toimesta kokonaisturvallisuuteen liittyviä toimia toteutetaan). Usein näitä kahta tarkastellaan erillään, mutta niiden yhdistäminen on tärkeää, jotta eri toimijat ymmärtävät oman roolinsa turvallisuustoiminnan kentällä.
Olemme tehneet oheisen visualisoinnin Winland-hankkeesta saamiemme kokemusten ja päivitetyn YTS:n innoittamana. Se havainnollistaa kokonaisturvallisuuden monitoimijaisen toteuttamisen haasteita. Kuva esittää näkemyksemme kahdesta päätavasta hahmottaa kokonaisturvallisuutta (vasen kuvio) sekä sitä, miten sen monitoimijaista toiminnallistamista tehdään (oikea kuvio). Kuvassa on myös nähtävissä ne kehityssuunnat, joita koemme uudenlaisen kokonaisturvallisuuden yhteistoimintamallin vaativan (kapeat tummat nuolet).
Kuvan pääviesti on yksinkertainen: samalla kun kokonaisturvallisuuden käsite laajenee (vasen kuvio), sen toiminnallistamisen mahdollisuudet uhkaavat puuroutua. Jos turvallisuuden nähdään sisältyvän lähes kaikkiin yhteiskunnan sektoreihin ja teemoihin, konkretia häviää: turvallisuus on läsnä lähes kaikkialla, mutta sen merkitys vähenee.
Tämän vuoksi tärkeää on keskittyä turvallisuuden toiminnallistamisessa yhdessä määriteltyihin jaettuihin toiminnan kohteisiin (oikea kuvio). Tällaiset kohteet ohjaavat eri toimijoiden toimintaa, tuoden niille yhteisen tarkastelukehyksen. Kriittinen infrastruktuuri on esimerkki yhdestä tällaisesta kohteesta, joka yhdistää niin eri yhteiskunnan sektorit (julkinen & yksityinen) kuin eri turvallisuuden muodot ja teemat, sisäisestä ulkoiseen turvallisuuteen ja energiaturvallisuudesta huoltovarmuuteen.
Tiede ja Ase -vuosijulkaisun artikkelissamme kuvaamme yksityiskohtaisemmin näiden kuvioiden perusteet Winland-hankkeessa yhdessä sidosryhmien kanssa tehdyn yhteiskehittämisprosessin pohjalta. Samalla esittelemme mallin siitä, mikä rooli jaetun toiminnan kohteilla on kokonaisturvallisuuden toiminnallistamiselle: lue siis lisää sieltä!
Planeetta ja politiikka paremmin näkyviin kokonaisturvallisuudessa
Päivitetty Yhteiskunnan turvallisuusstrategia eli YTS2017 on tärkeä askel eteenpäin. Erityisen arvokasta siinä ovat yhteistoimintamallin korostaminen, ennakoinnin mukaanotto osaksi varautumista sekä ehdotetut, eri toimijoita yhteen tuovat yhteistyöfoorumit (kts. Winlandin YTS-lausunto). Haluamme kuitenkin nostaa esiin kaksi teemaa, joiden emme katso saaneen riittävää huomiota nykyisissä turvallisuusstrategioissa ja niiden toiminnallistamisessa: planeetan ja politiikan.
Planeetalla tarkoitamme globaaliulottuvuuden parempaa huomiointia kansallisesti rakentuneessa turvallisuustoiminnassa. Vaikka käytännössä kaikki turvallisuusdokumentit sisäisen turvallisuuden strategiasta energia- ja ilmastostrategiaan alkavat kontekstoivalla toteamuksella verkottuneen maailman merkityksestä, ei maantieteellisten tasojen kytköksiä ole juuri huomioitu itse teksteissä. Esimerkiksi YTS:ssa “kansainvälinen toiminta” on erillinen osuutensa, eikä kansainvälisten kytkösten poikkileikkaavaan luonteeseen tai yksityisen sektoreiden globaaleihin arvoketjuihin kiinnitetä juurikaan huomiota.
Tällainen poissulkeminen on sinänsä luonnollista, mutta ei pitkäjänteisen strategisen ajattelun mukaista. Systeemisesti ajateltuna keskeisin turvallisuuteemme liittyvä järjestelmä kun ei ole Suomi tai edes Eurooppa, vaan maapallo. Sen vuoksi planeettatason muutosten ymmärryksen -liittyivät ne sitten ilmastoon, luonnonvarojen niukkuuteen tai talousjärjestelmään ja kauppaan- tulee olla myös kansallisen turvallisuustoiminnan ytimessä.
Politiikalla tarkoitamme kokonaisturvallisuuden toimijuuden sekä eri toimijoiden ristiriitaisten tavoitteiden esiintuomista. Siis sanotaan vaikea sana niin kuin se on. Vaikka turvallisuustoiminnan poliittisuus on itsestäänselvää sekä tutkijoille että käytännön toimijoille, eivät strategiadokumentit sitä näytä huomioivan. Yhteistyön korostaminen on toki ominaista laaja-alaisille strategioille. Silti turvallisuuden poliittisen luonteen sekä eri toimijoiden välisten jännitteiden sanoittaminen on ensiarvoisen tärkeää monitoimijaisen yhteistyön onnistumiselle. Vaikka jännitteet ja ristiriidat jätetään piiloon, ne ovat kuitenkin olemassa – ja todennäköisesti nousevat osaltaan käytännön yhteistyön esteiksi.
Tämän vuoksi suosittelemme, että uudessa YTS:ssa varautumisen perustaksi nostetussa kansallisessa riskiarvioinnissa tulisi arvioida myös toimijuutta. Tällä tarkoitamme eri toimijoiden välisiä suhteita sekä päätöksenteon mekanismeja sekä sitä, millaisia turvallisuusuhkia nämä luovat ja mahdollistavat. Tämä on tarpeen myös siksi, että eri toimijoiden väliset jännitteet ja ristiriidat eivät välttämättä ole huono asia: jos ne tunnistetaan ja niitä käsitellään yhdessä, ne voivat toimia oppimista ja yhteistyötä mahdollistavina ajureina.
Yksi toimiva tapa huomioida kokonaisturvallisuuden poliittisuus on toimijoiden väliselle yhteiskehittämiselle rakentuva oppimisprosessi, jota Winland-hankkeessa osaltamme edistämme. Tällaisessa prosessissa eri turvallisuustoimijat pohtivat ja muokkaavat kokonaisturvallisuutta samalla kun kokonaisturvallisuus uudistaa toimijoita ja heidän toimintaansa. Uskomme vahvasti, että tällainen eri toimijoiden yhteinen kehittämis- ja oppimisprosessi -jossa esiin nostetaan myös vaikeat asiat ja jännitteet- on edellytys sille, että Suomi pystyy jatkossakin vastaamaan erilaisiin turvallisuushaasteisiin. Uusi YTS luo erinomaisen pohjan tällaiselle prosessille, sillä se korostaa eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja nostaa yhteistyöfoorumit varautumisen toiminnallistamisen keskiöön.
-
Continue Reading
Mitä tarkoitamme kun puhumme turvallisuudesta ja riskeistä?
Turvallisuus on “tila, jossa uhkat ja riskit ovat hallittavissa”. Englanniksi turvallisuus hahmotetaan yleisesti kahden rinnakkaisen muodon kautta (safety, security). Nämä muodot sekä riskinarvioinnin rooli niiden ymmärtämisessä ovat keskiössä parhaillaan Aalto-yliopistossa käynnissä olevassa Risk & Security -konferenssissa. Turvallisuus ja riskiarvio ovat keskiössä myös tänään julkaistussa päivitetyssä Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa. Winland-hankkeen johtaja Marko Keskinen pohtii miten eri tavalla nämä turvallisuuden muodot hahmotetaan luonnonvaroihin liittyen ja mitä se tarkoittaa kokonaisturvallisuuden kannalta.
Terveisiä Risk and Security -konffasta Aalto-yliopistosta! Paikalla on yli sata riski- ja turvallisuusalan toimijaa, mukana tutkijoita sekä viranomaisia ja yrityksiä. Konferenssin järjestäjänä toimii Society of Risk Analysis -järjestön pohjoismaiden osasto, joten turvallisuudesta keskustellaan erityisesti riskianalyysin ja riskinarvioinnin näkökulmasta. Samalla tärkeäksi muodostuu se, mitä turvallisuudella ymmärretään. Konferenssin esityksissä safety nähdään yleensä turvallisuutena, joka syntyy kun varaudutaan luonnollisiin riskeihin, kun taas security on turvallisuutta, joka syntyy varauduttaessa tietoisesti luotuihin (intentional) ja vahingoittamiseen pyrkiviin (malicious) tekijöihin.
Tämä erottelu on tuttu SPEK:n ja kumppaneiden oivasta Kokonaisturvallisuuden sanastosta. Siinä turvallisuus on “tila, jossa uhkat ja riskit ovat hallittavissa”. Sanasto selittää myös eron kahden yllä kuvatun turvallisuuden muodon välillä. Safety on “turvallisuutta, joka ei vaarannu tarkoituksellisen toiminnan vuoksi vaan esimerkiksi tapaturmien, onnettomuuksien tai virheiden vuoksi” ja security taas “viittaa erityisesti ‘kovaan’ turvallisuuteen eli tarkoitukselliselta vahingoittavalta toiminnalta (kuten aseellisen voiman käyttö, väkivalta, rikollinen toiminta) suojassa olemiseen”. Täten safety ja security ovat kaksi rinnakkaista käsitettä, eikä toinen sisälly toiseen.
Nämä perinteiset määritelmät ovat kuitenkin erilaisia kuin mitä Winland-hankkeemme painopisteenä olevissa energia-, ruoka- tai vesiturvallisuudessa ymmärretään. Näillä aloilla safety on simppelisti ajatellen yksittäisen ihmisen turvaa rajatusta riskistä kuten sähköiskusta tai saastuneesta vedestä, kun taas security on sitä mitä kyseinen luonnonvara mahdollistaa laajasti ajatellen koko yhteiskunnalle (saatavuus ja pääsy riittävään määrään hyvälaatuista ruokaa/vettä/energiaa). Täten safety onkin security:n alainen määre eli ne eivät ole rinnakkaisia vaan sisäkkäisiä. Samalla security ymmärretään huomattavasti perinteistä turvallisuusmäärittelyä laajempana käsitteenä.
Erilaiset määrittelyt todennäköisesti selittävät osaltaan myös riskinarvioinnin erilaista roolia turvallisuuden hallinnassa. Perinteisen turvallisuuskäsitteen kautta sekä safety:ä että security:a voidaan hahmottaa ja mitata riski-käsitteen avulla. Siispä ei olekaan yllätys, että tänään hyväksytty päivitetty Yhteiskunnan turvallisuusstrategia YTS2017 nostaa varautumisen perustaksi kansallisen riskiarvion. Sen sijaan energia-, ruoka tai vesiturvallisuutta ei yllä kuvatun valossa voida ajatella vain riskien kautta, sillä turvallisuus kytkeytyy ennen kaikkea näiden luonnonvarojen hallintaan sekä siihen miten ja kenen toimesta niitä hyödynnetään. Tähän vaikuttaa osaltaan näiden luonnonvarojen niukkuus: kaikille ei välttämättä aina riitä tarpeeksi energiaa/ruokaa/vettä, mikä tekee niiden hallinnasta poliittista ja voi johtaa sekä kestävyyden että tasa-arvon kannalta ongelmallisiin ratkaisuihin (kts. esim. Goldthau & Sovacool 2012).
Tämän vuoksi energia-, ruoka- ja vesiturvallisuuden eri ulottuvuudet kuvataan riskiarvioissa helposti vain osittain. Energian tai veden saanti typistyy esimerkiksi jakeluhäiriöksi (kts. Kansallinen riskiarvio 2015), eivätkä arviot huomioi laajempia kysymyksiä niiden hallintaan ja pitkän aikavälin kestävyyteen liittyen. Tätä teemaa on pohdittu myös Mark Zeitounin, Winlandin Olli Variksen ja kumppanien artikkelissa, joka tunnistaa kaksi vesiturvallisuuden lähestymistapaa: riskinarvioinnille rakentuvan yksinkertaistavan lähestymistavan (reductionist approach) sekä hallinnon ja poliittisuuden huomioivan integroivan lähestymistavan. Winland-hankkeen kollegani Suvi Sojamo, Mika Marttunen ja Lauri Ahopelto ovat tiivistäneet näihin liittyvän haasteen osuvasti: riskiarvioinnit soveltuvat hyvin teknisiin tarkasteluihin, uhkien vertailuun ja päätöksenteon vaihtoehtojen arviointiin, mutta ne voivat toisaalta typistää epävarmuudet numeerisiksi arvoiksi ja jättää sosiaaliset ja poliittiset tekijät huomiotta – siksi niiden rinnalla tarvitaan myös kokonaisvaltaisempia arvioita (kts. myös Hall & Borgomeo 2013; Weaver et al. 2017).
Itse väitän, että erilaisten turvallisuuskäsitteiden sekä riskinarvioinnin fokuksen ymmärtäminen on tärkeää etenkin kokonaisturvallisuuden kannalta (jolloin turvallisuus nähdään ennen kaikkea security:na; kts. Kokonaisturvallisuuden sanasto). Kokonaisturvallisuus tuo yhteen useita eri sektoreita ja sisältää siten laajan joukon erilaisia etuliite-turvallisuuden muotoja (Virta 2011). Kokonaisturvallisuuteen liittyy läheisesti myös kriittisen infrastruktuurin käsite, joka on yksi esimerkki siitä miten eri etuliiteturvallisuudet yhdistyvät: esimerkiksi vesi- tai ruokahuoltomme on riippuvainen energiasta ja kaikki kolme taas alttiita kyberturvallisuuden puutteille. Jos ja kun nämä eri turvallisuuden muodot kuitenkin ymmärretään eri tavoin, vaarana on, että eri toimijat puhuvat osin toistensa ohi eikä yhteistä ymmärrystä yhteistyön tavoista löydy (lisää tästä aiheesta löytyy parin viikon päästä julkaistavasta Tiede ja ase -artikkelistamme).
Eri turvallisuuskäsitteitä ja niiden kytköstä riskinarviointiin olisi siis hyvä pohtia enemmän! Käynnissä oleva Risk & security -konferenssi on tähän yksi erinomainen tilaisuus. Toinen mahdollisuus avautuu helmikuussa, kun Sustainability-tiedelehdessä avautuu Winland-hankkeen toimittama erikoisnumero teemalla “Enhancing security, sustainability and resilience in energy, food and water”: pysy siis kuulolla!
-
Continue Reading
Kuinka taata vettä ja ruokaa kestävästi kaikille?
YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden mukaan vettä ja ruokaa tulisi olla kestävästi saatavilla kaikille vuoteen 2030 mennessä. Mitä tavoitteiden saavuttaminen edellyttää suomalaisilta? Mitä voimme tehdä kotimaassa, entä globaalisti? Winlandin Suvi Sojamo, Marko Keskinen ja Matti Kummu avaavat kestävän veden käytön ja ruoantuotannon haasteita ja mahdollisuuksia tänään YK:n päivänä ilmestyneessä Kirjavassa käsikirjassa kestävään kehitykseen (linkki kirjaan tässä ja kirjankappaleeseen tässä).
.
Veden ja ruoan takaaminen kaikille on yksi suurimmista kestävyyshaasteistamme. Sillä on myös suorat kytkökset turvallisuuteen niin henkilökohtaisella kuin yhteiskuntien tasolla.Makeaa vettä riittäisi maailmassa kaikkien perustarpeiden tyydyttämiseen, elleivät vesivarat olisi jakautuneet epätasaisesti niin maantieteellisesti kuin taloudellisesti, poliittisesti ja sosiaalisesti. Vaikka Suomessa nautimme vesivarojen yltäkylläisyydestä, vesipula vaikuttaa tällä hetkellä jo 40-60 prosenttiin maailman väestöstä. Maailmassa on siis vesikriisi – tai paremminkin useita kriisejä. Ongelmana kun ei ole vain veden vähyys, vaan myös sen kestämätön käyttö, epäoikeudenmukainen hallinta, veden heikko laatu ja huono vesihuolto.
Ruokaakin tuotetaan globaalisti tällä hetkellä riittävästi kaikkien tarpeisiin, mutta haasteena on niin maiden välisen kuin maiden sisäisen ostovoiman ja taloudellisen hyvinvoinnin epätasainen jakautuminen. Nykymuodossaan järjestelmä ei takaa ruokaturvaa kaikille. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO on määritellyt ruokaturvan toteutuvan, kun kaikilla ihmisillä on jatkuvasti fyysiset, sosiaaliset ja taloudelliset mahdollisuudet saada riittävästi turvallista ja ravitsevaa ruokaa, joka vastaa heidän tarpeitaan ja mieltymyksiään ja mahdollistaa aktiivisen ja terveen elämän. Vaikka Suomessa ruokaturva toteutuu tällä hetkellä hyvin, tiedämme, että mekään emme ole immuuneja globaaleille haasteille: 40% kuluttamastamme ruoasta on tuontiruokaa ja kotimainen maatalous on hyvin riippuvainen ulkomaisista tuontipanoksista, joiden saatavuus voi olla tulevaisuudessa entistä rajatumpaa.
Mitä me voimme sitten tehdä? Sekä syyt että ratkaisut globaaleihin vesikriiseihin ja ruokaturvaan kytkeytyvät läheisesti toisiinsa. Ratkaisujen osalta avainasemassa on kolme tekijää: toimivat hallinnan ja järjestelmien mallit, kestävät ratkaisut luonnonvarojen käyttöön sekä ymmärrys siitä, että vesi ja ruoka -samoin kuin kaikki muutkin kestävän kehityksen tavoitteet- kytkeytyvät toisiinsa.
Yksi käytännöllinen esimerkki ruoan ja veden välisistä kytköksistä tiivistyy seuraavaan kahteen kuvaan.
Lähde: Kummu et al 2017. Bringing it all together: ways to secure nations’ food supply. Current Opinion in Environmental Sustainability.
Yllä oleva kuva osoittaa tutkimukseemme perustuvan globaalin ruoansaatavuuden lisäämisen potentiaalin, joita erilaiset ruokaan liittyvät toimenpiteet ruokahävikin vähentämisestä ruokavalion muutokseen saa aikaan. Nämä neljä muutosta lisäävät parhaimmillaan ruoansaatavuutta huimasti ja samalla säästävät vesivaroja.
Lähde: http://www.janewithers.com/wonderwater-cafes/ Syömämme ruoka vaikuttaa suoraan vedenkulutukseen. Yllä oleva kuva osoittaa, miten päivittäisillä valinnoillamme on suuret vaikutukset ruokamme vesijalanjälkeen – siis syömämme ruoan tuotannon elinkaaren eri vaiheissa kulutettuun vesimäärään.
Ratkaisuja veden ja ruoan takaamiseksi kaikille siis on! Niiden toteuttaminen vaatii kuitenkin tahtotilaa, yhteistyötä ja panostuksia kaikilta yhteiskunnan toimijoilta hallinnosta yrityksiin, kansalaisiin ja kuluttajiin. Lisätietoa näistä ajatuksista löytyy Kirjava käsikirja kestävään kehitykseen -kirjan kappaleestamme ’Kestävästi vettä ja ruokaa kaikille’. Kirja julkaistiin 24.10.2017 YK-päivän seminaarissa, josta löytyy lisätietoja täällä sekä Twitterissä hashtagilla #UNdayHelsinki.
-
Continue Reading
Kolme oivallusta Riittääkö ruoka energiakriisissä? -harjoituksesta
Huoltovarmuusorganisaation viisi poolia järjestivät yhdessä Winland-tutkimushankkeen kanssa ’Riittääkö ruoka energiakriisissä?’ –harjoituksen 10.-11.10.2017 Tuusulan Gustavelundissa (kts. tiedote). Lähes 70 asiantuntijaa keskusteli energiakriisin vaikutuksista ruoantuotannon eri osiin (alkutuotanto, elintarviketeollisuus, kauppa ja jakelu) sekä neljään keskeiseen elintarvikeketjuun. Winland-hankkeen johtaja ja harjoituksen ohjausryhmän jäsen Marko Keskinen nostaa harjoituksesta esiin kolme isoa oivallusta.
Mitä saadaan kun tuodaan kahdeksi päiväksi yhteen viisi eri huoltovarmuuden poolia, neljä eri elintarvikeketjua sekä iso joukko virkamiehiä ja tutkijoita? Innokkaita keskusteluja, satoja post it -lappuja sekä uusia oivalluksia! Mutta myös kysymyksiä siitä miten monilla tavoin ruoantuotanto on riippuvainen energiasta. Harjoitus keskittyi öljyn ja kaasun rooliin ruoantuotannossa, sillä sähkön merkitystä oli mietitty aiemmin järjestetyssä Ruokahuolto sähkökatkossa -harjoituksessa sekä siihen kytkeytyvässä Jatkosähkö-hankkeessa.
Harjoituksen toteuttivat Huoltovarmuusorganisaation viisi poolia sekä STN-rahoitteinen Winland-tutkimushanke. Itse harjoituksessa keskeinen rooli oli Demos Helsingillä, joka yhdessä muiden winlandilaisten kanssa fasilitoi koko harjoituksen. Harjoituksen jujuna oli pohtia ruoantuotannon ja energian riippuvuuksia kahdella tapaa: ruoantuotannon eri osissa alkutuotannosta jalostukseen, kauppaan ja jakeluun sekä neljässä keskeisessä elintarvikeketjussa (vilja, maito, kala, liha). Tällä tavalla osallistujia kannustettiin pohtimaan omaa varautumistaan ja toisaalta rooliaan koko ruoantuotantoketjussa.
Jaan seuraavaksi kolme keskeistä oivallustani harjoituksesta:
- Suomen huoltovarmuus on hyvällä tolalla. Harjoituksesta sekä sen ennakkotehtävästä kävi selväksi, että eri toimijat maatilalta meijeriin ja energiayhtiöstä ruokakauppaan ovat hyvin perillä roolistaan elintarvikehuoltoketjussa sekä keskeisistä haavoittuvuuksista omalle toiminnalleen. Pääosa toimijoista on myös varautunut energiahaavoittuvuuksiin kuten sähkökatkoihin tai polttoöljyn puutteeseen. Ihailtavaa oli myös se innostus ja avoimuus, jolla osallistujat -kilpailevistakin yrityksistä- pohtivat yhdessä virkamiesten ja tutkijoiden kanssa huoltovarmuuden toimivuutta. Tämän kaiken mahdollistaa Huoltovarmuusorganisaatio, joka tuo verkostomaisesti yhteen yksityisen ja julkisen sektorin toimijat maailmankin mittakaavassa ainutlaatuisella tavalla.
- Moni- ja poikkisektoraalinen yhteistyö on välttämätöntä, mutta vaikeaa. Usean eri sektorin ja poolin yhdessä tekemät ryhmätyöt osoittivat selvästi, miten monella tavoin eri toimijat ovat kytköksissä toisiinsa. Harjoitus myös osoitti, että energia on kriittinen tekijä ruoantuotannolle ja että sinänsä pieni haaste vaikkapa öljyn saannissa (sekä polttoaineena että öljytuotteina) kertautuu ketjussa helposti suureksi ongelmaksi. Sähkön elintärkeä rooli ruokaturvalle ja koko yhteiskunnan toimivuudelle tuli samalla hyvin selväksi: jatkuvat sähkökatkot rapauttaisivat ruoantuotantoketjun nopeasti. Vaikka monet toimijoista ovat varautuneet oman toimintansa energia- ja sähkökatkojen kannalta, ovat he samaan aikaan riippuvaisia ketjun muista toimijoista. Näiden riippuvuussuhteiden tarkastelu nostaa systeemin kompleksisuuden sellaiselle tasolle, että kukaan yksittäinen toimija ei sitä enää hanskaa. Tarvitaan siis yhteiskehittämistä eli eri toimijoiden välistä vaiheittain etenevää yhteistyötä, joka pyrkii tavoitteelliseen oppimiseen ja kehittymiseen.
- Tulevaisuuden huoltovarmuus rakentuu joustaville toimintatavoille ja systeemiselle ymmärrykselle – sekä joskus myös pienelle pakolle. Harjoituksen päätöspuheenvuoron pitänyt Jyrki Hakola Huoltovarmuuskeskuksesta korosti, että paluuta vanhaan, viranomaisten tekemään sääntelyyn ongelmatilanteissa ei ole. Sen sijaan huoltovarmuustoiminta rakentuu yritysten ja viranomaisten joustavalle yhteistyölle. Samaan aikaan yritykset kuitenkin toimivat markkinaehtoisesti: euro ohjaa yrityksen toimintaa myös energiakriisissä. Tässä onkin itselleni suurin harjoituksen johtopäätös: systeemin tasolla toimivin ratkaisu energiansäästöön (esim. kylmäketjun minimointi) voi yksittäisen toimijan näkökulmasta olla resurssi- ja/tai kustannussyistä mahdotonta. Harjoituksessa keskusteltiinkin useasti siitä, että valtiovallalla tulisi olla valmiuslakia kevyemmät keinot ohjata yritysten toimintaa poikkeavissa, huoltovarmuutta uhkaavissa tilanteissa. Tällainen pieni pakko selkeyttäisi julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä ja takaisi samanlaisen kohtelun kaikille yrityksille.
Lopuksi vielä vastaus harjoituksen nimeen: kyllä, ruoka riittää myös energiakriisissä. Harjoitus osoitti, että ruoantuotannon toimijat ovat varautuneet hyvin energiakriisin tuomiin haasteisiin. Toisaalta selväksi kävi, että pitkittynyt energiakriisi vaikuttaisi merkittävästi Suomen ruokaturvaa ja siihen mitä lautasellemme päätyisi: valikoima suppenisi ja ruoan hinta nousisi. Sen vuoksi on ensiarvoisen tärkeä miettiä yhdessä tapoja vähentää ruoantuotannon energiariippuvuutta, oli kyse sitten sähköstä, lämmöstä tai öljystä. Harjoitus tarjosi arvokkaita ajatuksia sekä Huoltovarmuusorganisaation toimintaan että Winlandin tekemään tutkimukseen – pysy siis kuulolla!
-
Continue Reading
Winland-lausunto: Kokonaisturvallisuuden kytkökset otettava huomioon yhteiskunnan turvallisuustrategiassa
Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa esitetään suomalaisen yhteiskunnan varautumisen yleiset periaatteet. Hallitus antoi istunnossaan keväällä 2016 Turvallisuuskomitealle tehtäväksi Yhteiskunnan turvallisuusstrategian päivittämisen ja strategia avattiin lausuntokierrokselle kesällä 2017. Luonnoksessa keskeisiä muutoksia ovat kokonaisturvallisuuden yhteistoimintamalli, ohjaus koko yhteiskunnan varautumiseen sekä YTS-prosessin jatkuvuus. Alla Winland-hankkeen keskeiset ehdotukset luonnokseen.
1) Suomi on osa verkottunutta maailmaa: globaalit vaikutussuhteet paremmin huomioon
Suomi on osa verkottunutta maailmaa, jossa turvallisuuteen liittyvät vaikutussuhteet ja virrat ylittävät valtioiden rajat. Esimerkiksi usein “kotimaisiksi” mielletyt ruokaturva ja energiaturvallisuus ovat voimakkaasti riippuvaisia alueellisista ja kansainvälisistä resurssivirroista. Strategialuonnos tarkastelee kokonaisturvallisuutta pääosin kansallisesti eikä riittävästi huomioi nykyisten muutosten monitasoista luonnetta. Ehdotamme, että strategian tulisi huomioida paremmin globaalit vaikutussuhteet kokonaisturvallisuuden edistämisessä.
2) Intressierot näkyviin ja toimijoiden itsearviointi mukaan
Kokonaisturvallisuuden kehittyminen entistä selkeämmin monen eri toimijan yhteistoimintamalliksi on hyvä kehityssuunta. Luonnos ei kuitenkaan ota selväsanaisesti huomioon eri turvallisuustoimijoiden välisiä kytköksiä ja heidän mahdollisia intressierojaan. Tällaisia ristiriitoja ei kuitenkaan voi välttää ja sen vuoksi niiden olemassaolo olisi hyvä avata sekä miettiä tapoja ristiriitatilanteiden ratkaisemiseen. Näiden intressierojen huomioon ottaminen strategiassa sekä kokonaisturvallisuuden toimijakentän itsearviointi ovat ensiarvoisen tärkeitä YTS:n toimeenpanolle.
3) Haavoittuvuudet löytyvät rajapinnoilta: sektoreiden välisten kytkösten merkitys
Winland-hankkeessa olemme havainneet, että turvallisuustoiminta siiloutuu helposti ja läheisetkään sektorit eivät välttämättä tee yhteistyötä. Kokemuksemme perusteella merkittävät riskit turvallisuudelle löytyvät usein sektoreiden rajapinnoilta. Strategiassa tulisi korostaa voimakkaammin sektoreiden ja niiden eri toimijoiden välisten kytkösten merkitystä. Lainsäädännöllä voidaan tukea eri sektoreiden välistä yhteistyötä sekä kannustaa eri toimijoita huomioimaan turvallisuuskysymykset omassa toiminnassaan.
4) Kohti resilienttiä Suomea yhteiskehittämisen ja uhkakudelmien avulla
Ennakoinnin sisällyttäminen osaksi varautumista tuo tärkeän mutta myös uudenlaisen ulottuvuuden YTS:n toiminnallistamiselle. Ennakointiprosesissa ehdotamme hyödynnettäväksi eri turvallisuustoimijoiden välistä yhteiskehittämistä (co-creation) sekä sen pohjalta luotuja, eri toimijoiden näkemyksiä yhdisteleviä “uhkakudelmia”. Uhkakudelmien ajatuksena on tarkastella useiden eri uhkien yhteisvaikutuksia eri aikajänteillä, ja niihin voidaan ottaa mukaan myös yllättäviä, nykytrendeistä poikkeavia skenaarioita.
Lisätietoja antaa hankkeen johtaja Marko Keskinen.
marko.keskinen (at) aalto.fi
050 563 8030
