Päivitetty Yhteiskunnan turvallisuusstrategia YTS2017 esitellään tänään Sanomatalossa (kts. täällä). Strategiassa kokonaisturvallisuus nähdään ensisijaisesti eri toimijoiden yhteistoimintamallina. Koska turvallisuustoimijoiden kenttään kuuluu yhä useampi sektori ja toimija, on kokonaisturvallisuuden yhdessä tapahtuva jäsentäminen ensiarvoisen tärkeää. Winland-hankkeen tutkijat Marko Keskinen, Juha Mäkinen, Arttu Kantola ja Arto O. Salonen esittävät alla tavan hahmottaa kokonaisturvallisuuden teoriaa ja käytäntöä. Samalla he tunnistavat kaksi kriittistä teemaa YTS:n onnistuneelle toiminnallistamiselle. Kirjoitus perustuu Tiede ja Ase -vuosikirjan 75. juhlanumerossa julkaistavaan, tieteidenvälistä yhteiskehittämistä hyödyntäneeseen artikkeliin (kts. täällä).
Mikä kokonaisturvallisuus, mikä YTS?
Winland-hankkeessa tekemämme tutkimus rakentuu laajan turvallisuuden käsitteelle. Sen mukaan turvallisuustoiminta ulottuu myös sosiaalisiin, taloudellisiin ja ympäristöllisiin näkökohtiin kaikilla tasoilla sinusta planeettaamme. Suomessa laajan turvallisuuden ajatus näkyy kokonaisturvallisuuden käsitteessä, joka on lähtökohtaisesti yhteiskunnan varautumisen toimintakonsepti. Kokonaisturvallisuuden käsite on nuori, sillä se vakiintui turvallisuuskeskusteluun vasta vuoden 2012 Valtioneuvoston periaatepäätöksen myötä. Periaatepäätöksen mukaan “Kokonaisturvallisuus on tavoitetila, jossa valtion itsenäisyyteen, väestön elinmahdollisuuksiin ja muihin yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin kohdistuvat uhkat ovat hallittavissa”.
Suomessa kokonaisturvallisuuden toiminnallistamista ohjaa Turvallisuuskomitean koordinoima, poikkihallinnollinen Yhteiskunnan turvallisuusstrategia YTS. Ensimmäinen YTS hyväksyttiin Valtioneuvoston periaatepäätöksellä joulukuussa 2010 ja se toi yhteen suomalaisen yhteiskunnan varautumisen periaatteet. Tänään Sanomatalossa esiteltävässä päivitetyssä YTS:ssä kokonaisturvallisuus on nostettu koko strategiaa ohjaavaksi konseptiksi. YTS2017 myös päivittää kokonaisturvallisuuden määritelmää: “Kokonaisturvallisuus on aiemmista määritelmistään kehittynyt ensisijaisesti yhteistoimintamalliksi, jossa toimijat jakavat ja analysoivat turvallisuutta koskevaa tietoa sekä suunnittelevat, harjoittelevat ja toimivat yhdessä” (Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017: 5).
Kokonaisturvallisuuden käsite on siis siirtymässä passiivisesta tavoitetilasta selvemmin tekemisen ja yhteistoiminnan tavaksi. Samalla painopiste siirtyy valtionhallinnon piiristä myös muihin toimijoihin, etenkin yrityksiin, järjestöihin, kuntiin ja jopa yksittäisiin kansalaisiin. Vesa Valtosen väitöskirjassa käytetyn napakan turvallisuustoimijat-kielikuvan mukaisesti virkapukujen sekaan on tulossa mukaan yhä enemmän pikkutakkeja ja villapaitoja. Tämä taas vaatii käsitteellistä selkeyttä siitä mitä kokonaisturvallisuudella tarkoitetaan.
Kokonaisturvallisuuden teorian ja käytännön erilaiset kehityssuunnat
Keskustelua kokonaisturvallisuudesta käydään kahdella tasolla: käsitteellistämisen tasolla (kriittinen keskustelu siitä mitä kokonaisturvallisuus on) sekä käytännön toiminnan tasolla (miten ja kenen toimesta kokonaisturvallisuuteen liittyviä toimia toteutetaan). Usein näitä kahta tarkastellaan erillään, mutta niiden yhdistäminen on tärkeää, jotta eri toimijat ymmärtävät oman roolinsa turvallisuustoiminnan kentällä.
Olemme tehneet oheisen visualisoinnin Winland-hankkeesta saamiemme kokemusten ja päivitetyn YTS:n innoittamana. Se havainnollistaa kokonaisturvallisuuden monitoimijaisen toteuttamisen haasteita. Kuva esittää näkemyksemme kahdesta päätavasta hahmottaa kokonaisturvallisuutta (vasen kuvio) sekä sitä, miten sen monitoimijaista toiminnallistamista tehdään (oikea kuvio). Kuvassa on myös nähtävissä ne kehityssuunnat, joita koemme uudenlaisen kokonaisturvallisuuden yhteistoimintamallin vaativan (kapeat tummat nuolet).
Kuvan pääviesti on yksinkertainen: samalla kun kokonaisturvallisuuden käsite laajenee (vasen kuvio), sen toiminnallistamisen mahdollisuudet uhkaavat puuroutua. Jos turvallisuuden nähdään sisältyvän lähes kaikkiin yhteiskunnan sektoreihin ja teemoihin, konkretia häviää: turvallisuus on läsnä lähes kaikkialla, mutta sen merkitys vähenee.
Tämän vuoksi tärkeää on keskittyä turvallisuuden toiminnallistamisessa yhdessä määriteltyihin jaettuihin toiminnan kohteisiin (oikea kuvio). Tällaiset kohteet ohjaavat eri toimijoiden toimintaa, tuoden niille yhteisen tarkastelukehyksen. Kriittinen infrastruktuuri on esimerkki yhdestä tällaisesta kohteesta, joka yhdistää niin eri yhteiskunnan sektorit (julkinen & yksityinen) kuin eri turvallisuuden muodot ja teemat, sisäisestä ulkoiseen turvallisuuteen ja energiaturvallisuudesta huoltovarmuuteen.
Tiede ja Ase -vuosijulkaisun artikkelissamme kuvaamme yksityiskohtaisemmin näiden kuvioiden perusteet Winland-hankkeessa yhdessä sidosryhmien kanssa tehdyn yhteiskehittämisprosessin pohjalta. Samalla esittelemme mallin siitä, mikä rooli jaetun toiminnan kohteilla on kokonaisturvallisuuden toiminnallistamiselle: lue siis lisää sieltä!
Planeetta ja politiikka paremmin näkyviin kokonaisturvallisuudessa
Päivitetty Yhteiskunnan turvallisuusstrategia eli YTS2017 on tärkeä askel eteenpäin. Erityisen arvokasta siinä ovat yhteistoimintamallin korostaminen, ennakoinnin mukaanotto osaksi varautumista sekä ehdotetut, eri toimijoita yhteen tuovat yhteistyöfoorumit (kts. Winlandin YTS-lausunto). Haluamme kuitenkin nostaa esiin kaksi teemaa, joiden emme katso saaneen riittävää huomiota nykyisissä turvallisuusstrategioissa ja niiden toiminnallistamisessa: planeetan ja politiikan.
Planeetalla tarkoitamme globaaliulottuvuuden parempaa huomiointia kansallisesti rakentuneessa turvallisuustoiminnassa. Vaikka käytännössä kaikki turvallisuusdokumentit sisäisen turvallisuuden strategiasta energia- ja ilmastostrategiaan alkavat kontekstoivalla toteamuksella verkottuneen maailman merkityksestä, ei maantieteellisten tasojen kytköksiä ole juuri huomioitu itse teksteissä. Esimerkiksi YTS:ssa “kansainvälinen toiminta” on erillinen osuutensa, eikä kansainvälisten kytkösten poikkileikkaavaan luonteeseen tai yksityisen sektoreiden globaaleihin arvoketjuihin kiinnitetä juurikaan huomiota.
Tällainen poissulkeminen on sinänsä luonnollista, mutta ei pitkäjänteisen strategisen ajattelun mukaista. Systeemisesti ajateltuna keskeisin turvallisuuteemme liittyvä järjestelmä kun ei ole Suomi tai edes Eurooppa, vaan maapallo. Sen vuoksi planeettatason muutosten ymmärryksen -liittyivät ne sitten ilmastoon, luonnonvarojen niukkuuteen tai talousjärjestelmään ja kauppaan- tulee olla myös kansallisen turvallisuustoiminnan ytimessä.
Politiikalla tarkoitamme kokonaisturvallisuuden toimijuuden sekä eri toimijoiden ristiriitaisten tavoitteiden esiintuomista. Siis sanotaan vaikea sana niin kuin se on. Vaikka turvallisuustoiminnan poliittisuus on itsestäänselvää sekä tutkijoille että käytännön toimijoille, eivät strategiadokumentit sitä näytä huomioivan. Yhteistyön korostaminen on toki ominaista laaja-alaisille strategioille. Silti turvallisuuden poliittisen luonteen sekä eri toimijoiden välisten jännitteiden sanoittaminen on ensiarvoisen tärkeää monitoimijaisen yhteistyön onnistumiselle. Vaikka jännitteet ja ristiriidat jätetään piiloon, ne ovat kuitenkin olemassa – ja todennäköisesti nousevat osaltaan käytännön yhteistyön esteiksi.
Tämän vuoksi suosittelemme, että uudessa YTS:ssa varautumisen perustaksi nostetussa kansallisessa riskiarvioinnissa tulisi arvioida myös toimijuutta. Tällä tarkoitamme eri toimijoiden välisiä suhteita sekä päätöksenteon mekanismeja sekä sitä, millaisia turvallisuusuhkia nämä luovat ja mahdollistavat. Tämä on tarpeen myös siksi, että eri toimijoiden väliset jännitteet ja ristiriidat eivät välttämättä ole huono asia: jos ne tunnistetaan ja niitä käsitellään yhdessä, ne voivat toimia oppimista ja yhteistyötä mahdollistavina ajureina.
Yksi toimiva tapa huomioida kokonaisturvallisuuden poliittisuus on toimijoiden väliselle yhteiskehittämiselle rakentuva oppimisprosessi, jota Winland-hankkeessa osaltamme edistämme. Tällaisessa prosessissa eri turvallisuustoimijat pohtivat ja muokkaavat kokonaisturvallisuutta samalla kun kokonaisturvallisuus uudistaa toimijoita ja heidän toimintaansa. Uskomme vahvasti, että tällainen eri toimijoiden yhteinen kehittämis- ja oppimisprosessi -jossa esiin nostetaan myös vaikeat asiat ja jännitteet- on edellytys sille, että Suomi pystyy jatkossakin vastaamaan erilaisiin turvallisuushaasteisiin. Uusi YTS luo erinomaisen pohjan tällaiselle prosessille, sillä se korostaa eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja nostaa yhteistyöfoorumit varautumisen toiminnallistamisen keskiöön.