Suomen kesässä vettä on ropissut riittämiin, mutta Etelä-Euroopassa kärsitään helteistä ja kuivuudesta. Vettä joudutaan paikoin säännöstelemään, esimerkiksi Rooman kuuluisia suihkulähteitä on suljettu. Etelä-Euroopassa kuivuuksien riskin ennakoidaan kasvavan ilmastonmuutoksen myötä lähivuosikymmeninä. Suomea sen sijaan on totuttu pitämään maana, jossa veden niukkuus ei ole merkittävä ongelma. Suomessakin on kuitenkin kärsitty kuivuudesta. Viimeinen merkittävä kuivuus Suomessa koettiin vuosina 2002–2003, ja se aiheutti noin 100 miljoonan euron vahingot. Entä jos tulevaisuudessa Suomessa koetaan tätäkin pahempi kuivuus, mitä siitä seuraisi, kysyy Winland-hankkeen tutkija Noora Veijalainen.
Lähihistorian vakavin kuivuus koettiin vuosina 1940–1942. Se oli 2000-luvun kuivuutta huomattavasti pidempi ja monin paikoin vakavampi. Kuivinta oli vuonna 1941, jolloin vuosisadanta oli 35–45 prosenttia keskimääräistä pienempi. Pahimman kuivuuden aikana järvien vedenkorkeudet ja jokien virtaamat laskivat ennätyksellisen alas. Kuivuus koetteli erityisesti maataloutta ja vesivoimantuotantoa. Sadot olivat huonoja, mihin vaikutti kuivuuden lisäksi myös jatkosodan aiheuttama pula lannoitteista ja työvoimasta. Myös vesivoimantuotanto oli poikkeuksellisen vähäistä, tosin tuolloin oli rakennettu vain osa nykyisistä vesivoimalaitoksista.
Vuosista 1940–42 on kuitenkin pitkä aika ja tuolloin sota pahensi merkittävästi kuivuuden vaikutuksia ja vaikeutti vaikutuksiin sopeutumista. Mitä vastaava kuivuus voisi tarkoittaa nykyaikana?
Mahdollisuudet tuoda ruokaa ja energiaa ovat mullistuneet, joten vaikutukset olisivat huomattavasti pienempiä kuin 1940-luvulla. Kuivuudesta syntyisi kuitenkin mittavia vahinkoja. Suurimmat vahingot muodostuisivat todennäköisesti maataloudelle, vesivoimantuotannolle, vesihuollolle ja rakennuksille. Rakennusten vahingot aiheutuvat pääsoin savikkomaiden painumisen aiheuttamista vaurioista..
Winland-hankkeessa on tehty mallilaskelmia vuosien 1940–1942 sääoloja vastaavasta vesitilanteesta nykyajan Suomessa. Laskelmien perusteella vedenkorkeudet laskisivat eniten suurissa luonnontilaisissa tai lähellä luonnontilaa olevissa järvissä. Esimerkiksi Saimaan vedenkorkeus voisi laskea jopa vuoden ajaksi 1-1,5 metriä keskimääräistä alemmaksi aiheuttaen mittavia haittoja vesiliikenteelle ja virkistyskäytölle kesämökkilaiturien jäädessä kuivalle maalle. Myös veden laatu huononisi etenkin pienemmissä vesistöissä ja happikato voisi aiheuttaa paikallisia kalakuolemia. Osa vesilaitoksista olisi vaikeuksissa pohjavesikaivojen kuivumisen myötä.
Vaikutukset energiantuotantoon riippuisivat paljolti siitä, kuinka laaja-alainen kuivuus olisi. Jos kuivuus koskisi vain Suomea, jäisivät vaikutukset rajallisiksi Pohjoismaisen sähköpörssin ja Venäjän tuontimahdollisuuksien vuoksi, vaikka Suomen vesivoimantuotanto kuivimpana vuonna putoaisikin noin 40 % keskimääräistä tasoa pienemmäksi. Todennäköistä kuitenkin olisi, että samaan aikaan kuivuudesta kärsittäisiin myös Norjassa, Ruotsissa, ja Länsi-Venäjällä, jolloin energian hinta voisi nousta huomattavasti. Pitkäkestoinen kuivuus aiheuttaisi vesivoimantuotannon niukkuutta jo suurten varastoaltaiden Norjassakin.
Maataloudessa maanviljelijöiden satovahingot olisivat huomattavia. Ruuan tuotannon omavaraisuusaste laskisi tilapäisesti ja tuontia pitäisi lisätä. Ruuan hintakehitys riippuisi pitkälti muiden alueiden sadoista eli siitä, olisiko samaan aikaan huonoja satoja merkittävillä ruuantuotantoalueilla. Puukuolemat, hyönteistuhot sekä metsäpalot aiheuttaisivat metsätaloudelle merkittäviä tuhoja.
Miten ilmastonmuutos sitten vaikuttaa kuivuuden riskiin? Ilmastonmuutos lisää Suomessa keskimääräistä sadantaa, mutta aikaisemman kevään ja kasvavan haihdunnan myötä loppukesän kuivuuden riski kasvaa etenkin maan etelä- ja keskiosissa useimmilla ilmastoskenaarioilla. Entistä korkeampi lämpötila voi pahentaa kuivuudesta aiheutuvia vaikutuksia. Vakavan kuivuuden syntymekanismit ovat hyvin monimutkaisia ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia niihin onkin vaikea ennustaa.
Vakava kuivuus on Suomessa onneksi harvinainen ilmiö, mutta sellaisen mahdollisuus on olemassa. Sademääriin emme voi vaikuttaa, mutta paremmalla varautumisella voimme pienentää mahdollisen kuivuuden aiheuttamia vahinkoja ja toimintahäiriöitä. Esimerkiksi kuivuusriskien hallintasuunnitelmat, kuivuuden vaikutusten arviointi, maatalouden kastelu- ja vesienhallintajärjestelmien kehittäminen ja kuivuuden ottaminen mukaan valmiush rjoituksiin voisivat olla keinoja varautumisen parantamiseen.
Lue lisää:
Esko Kuusisto. 2008. ”Kuivuuskin on kiusannut Suomea” Teoksessa: Veden kierto. Hydrologinen palvelu Suomessa 1908–2008. Suomen ympäristökeskus.
Hydrologinen yleiskatsaus 1941–45.
Winland tutkimuskatsaus 2017
– Noora Veijalainen
