Onko Suomen ja Venäjän välinen energiakauppa uhka vai mahdollisuus?

12 loka 2018
Sakari Hoysniemi
4061

Tällä viikolla julkaistu hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportti toi esiin päästöjen vähentämisen kiireellisyyden ja tarpeen ulottaa ilmastopolitiikka kaikkeen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Harva maa on kuitenkaan nykyisillä toimilla pääsemässä tähän. Winland-hankkeen Sakari Höysniemi tarkastelee tuoreen tutkimusartikkelin pohjalta, miten päästöjen vähentäminen vaikuttaa energian tuottajien ja kuluttajien väliseen kauppaan ja suhteisiin.

Suomi keskittyy energian saatavuuteen ja järjestelmän uudistamiseen, Venäjä pyrkii varmistamaan kysynnän nykyisille tuotteilleen

Päästöjen vähentäminen vaikuttaa väistämättä energian tuottajien ja kuluttajien väliseen kauppaan ja suhteisiin. Energiakauppa voi olla itsessään päästövähennyksiä rajoittava tekijä [1]. Pyrkimys hiilettömään maailmaan voi kuitenkin myös luoda uudenlaisia, ympäristön kannalta kestävämpiä suhteita [2]. Uunituore Sustainability-artikkelimme [3] tarkastelee juuri tätä dynamiikkaa. Tarkastelimme energiamarkkinoiden kehitystä, ja kytkimme tarkasteluun myös pohdinnan ilmastotavoitteiden ja poliittisen kehityksen vaikutuksesta. Päähuomio analyysissämme oli hyödykekaupassa, eli miten polttoaineiden ja sähkön hankinta Suomen ja Venäjän välillä kehittyisi kolmessa eri skenaariossa ja miten se voisi heijastua maiden välisiin suhteisiin.

Maiden näkökulmat ovat hyvin erilaiset: Suomessa päähuomio on energian kustannustehokkaassa ja huoltovarmassa saatavuudessa sekä omavaraisuuden edistämisessä. Suomen energian loppukulutuksesta Venäjältä tuodut energiamuodot vastaavat tällä hetkellä noin 40 % loppukulutuksesta, ja siksi ajoittain julkisessa keskustelussa nousee huoli Venäjä-riippuvuudesta energian suhteen. Vastaavasti Venäjälle keskeistä on sen (fossiilisten) energiatuotteiden kysynnän ylläpitäminen, sekä saatavuuskysymys nousee esiin riittävän kustannustehokkaan energiantuotantoteknologian saamiseksi. Suomea ei nähdä uhkana, vaikkakin eräs hallinnon entinen neuvonantaja tulkitsi Fortumin olevan sellainen, mutta tämä kiistettiin myöhemmin virallisesti. Venäjällä virallinen näkemys ilmastonmuutoksen osalta on vähättelevä [4] ja esimerkiksi vuoden loppuun mennessä julkaistava Energiaturvallisuusdoktriini pitää dekarbonisaatiota keskeisenä turvallisuusuhkana. Uhkina pidetään myös Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen asettamia pakotteita, jotka ovat uhka energiatuotannon ja -infrastruktuurin kehittämiselle.

Venäjä kaikissa skenaarioissa merkittävä energiantuottaja, mutta painotukset energiamuotojen välillä vaihtelevat

Venäjä pysyy kaikissa skenaarioissamme merkittävänä energiantuottajana, mutta painotukset eri energiamuotojen välillä vaihtelevat.

Ensimmäinen skenaarioistamme, ’markkinatrendit’ pohjautui nykyiseen energia- ja ilmastopolitiikkaan ja kansainvälisiin arvioihin. Skenaariossa kehitys etenee 2030-luvulle asti nykyisen energia- ja ilmastostrategian mukaisesti, jonka jälkeen se alkaa edetä vahvemmin ilmastotiekarttaan pohjautuen. Kuitenkin kuten esimerkiksi BIOS-tutkimushankkeen raportti toteaa, että Suomen nykyisillä politiikkatoimilla päästöt kasvavat 30 % vuodesta 2015 vuoteen 2030 ja siksi tässä skenaarioissa päästöt olisivat nousseet 3-3,5 asteeseen vuoteen 2100 mennessä. Tässä skenaariossa kuitenkin venäläisen energian osuus Suomen loppukulutuksesta tippuisi nykyisestä noin 40 %:sta 16 %:iin. Suomen ja Venäjän suhteet pysyisivät todennäköisesti ennallaan, ellei kansainvälisessä politiikassa tapahdu jotain mullistavaa, sillä Venäjä ehtisi korvata Euroopan vientitulot siirtymällä vahvemmin Aasian markkinoille.

Toinen skenaarioistamme, ’vähähiilinen’ tarkasteli Suomen ja Venäjän välisen energiakaupan kehitystä, jos päästöjen kasvu rajoitettaisiin Pariisin ilmastosopimuksen mukaiseen kahteen asteeseen. Tämä vaatisi sitä, että yhteiskunnat olisivat vahvasti sitoutuneita päästövähennyksiin sekä suhteellisen rauhallisia kansainvälisiä suhteita ilman suuria konflikteja. Öljyn ja hiilen kysyntä vähenisi päästöoikeuksien kasvaneen hinnan vuoksi, mutta maakaasu pitäisi vielä pintansa sen alhaisempien päästöjen vuoksi. Venäjä painottaisi öljyä ja hiiltä kansallisessa energiajärjestelmässä ja kasvattaisi maakaasun vientiä. Venäläisen energian osuus tässä skenaariossa olisi enää 13 % Suomen loppukulutuksesta vuonna 2040. Venäjän mahdollisuus vaikuttaa suhteisiin ja käyttää energia poliittisena vipuvartena heikkenisi.

Kolmas skenaario, ’runsashiilinen’ pohjautuu mm. Venäjän energiastrategian optimistiseen skenaarioon, joka mahdollistaisi Venäjälle 3 % vuosittaisen talouskasvun (tämänhetkinen kasvu on noin 1 %) ja myös mahdollisesti poliittisen vaikutusvallan lisäämisen energiakaupan kautta. Skenaario on ilmastopolitiikan kannalta uhkaava ja vaatisi, että EU-maat, kuten Suomi, luopuisivat päästövähennystavoitteistaan. Tähän voisi johtaa myös esimerkiksi vähäpäästöisten teknologioiden odotettua hitaampi kehitys. Venäjä pyrkii rakentamaan ydinvoimasta kolmatta keskeistä strategista energiamuotoa öljyn ja kaasun jälkeen, mikä voisi toisaalta mahdollistaa päästöjen vähentämisen. Tästä huolimatta Suomen riippuvuus venäläisestä energiasta laskisi hieman ja olisi noin 32 % vuonna 2040.

Suomen riippuvuus tuontienergiasta vähenee kaikissa skenaarioissa

Tarkastelimme artikkelissamme Suomen energiajärjestelmän tulevaisuutta sillä oletuksella, että markkinat ja niiden taustalla olevat normit ja käytänteet pysyvät ennallaan. IPCC:n tavoite – oli se 1,5 tai 2 astetta – on kuitenkin pelkästään teknis-taloudellisen optimoinnin avulla hyvin haastava ilman laajempia yhteiskunnallisia muutoksia ja vahvempia ilmastotavoitteita. Tähänastiset hallitusten tavoitteet eivät riitä edes kahden asteen lämpenemisen välttämiseen [5].

Jos tarkastellaan pelkästään energian saatavuutta, Suomen energiaturvallisuus on suhteellisen hyvissä kantimissa, huolimatta merkittävästä energian tuonnista ja vielä kesken olevista Hanhikiven ja Olkiluodon ydinvoimahankkeista. Ilmastoturvallisuuden ja tarvittavan yhteiskunnallisen murroksen edistäminen sekä rajojemme sisä- että ulkopuolella tulisikin olla vähintään yhtä keskeinen tavoite kuin energian saatavuuden varmistaminen. Suomen keskeisin energiaturvallisuusriski on ilmastonmuutos.

Lähteet

[1] F.W. Geels, ’Regime Resistance against Low-Carbon Transitions: Introducing Politics and Power into the Multi-Level Perspective’, Theory, Culture & Society, 31(5), 2014.

[2] D. Scholten (Ed.), The Geopolitics of Renewables, Springer International Publishing, 2018.

[3] J. Jääskeläinen, S. Höysniemi, S. Syri, V.-P.Tynkkynen, ’ Finland’s Dependence on Russian Energy—Mutually Beneficial Trade Relations or an Energy Security Threat?, Sustainability, 10(10), 2018.

[4] V.-P.Tynkkynen, N. Tynkkynen, ’Climate Denial Revisited: (Re)contextualising Russian Public Discourse on Climate Change during Putin 2.0’, 2018, Europe-Asia Studies, 1103-1120, 2018.

[5] A.E. Raftery, A. Zimmer, D.M.W. Frierson, R. Startz, P. Liu, ’Less than 2C warming by 2100 unlikely’. Nature Climate Change, 7, 2017.