Suomalaisessa ruokakeskustelussa tulisi korostaa yhä enemmän globaalin ruokakriisin ja muuttoliikkeen yhteyksiä Suomen kokonaisturvallisuuteen sekä Suomen vastuuta maailman ruokahaasteista, kirjoittaa Kirsi-Marja Lonkila, joka toimii Winland-hankkeen vuorovaikutusasiantuntijana.
Ruokakriisit ovat usein muuttoliikkeen ajuri.
Parhaillaan Jemenissä, Nigeriassa, Etelä-Sudanissa ja Somaliassa on meneillään akuutti ruokakriisi. Näissä maissa vähintään 30 miljoonaa ihmistä kärsii vakavasta ruokapulasta, joista yli 10 miljoonaa elää nälänhädän partaalla. Kaikissa edellä mainituissa maissa perimmäiset syyt ruokaturvattomuudelle ovat aseellisissa konflikteissa ja yhteiskunnan epävakaudessa.
Ruokapulasta johtuvat kriisit tulevat yleistymään, toteaa Winland-hankkeen apulaisprofessori Matti Kummu yhdessä kansainvälisten kirjoittajakumppaniensa kanssa tuoreessa Nature Sustainability -lehden kommenttiartikkelissaan. Ruokakriisit pahenevat erityisesti Afrikassa, missä yhdistyvät kimurantilla tavalla aseellisten konfliktien kaltaiset stressitekijät, henkeä kohden tuotetun ruoan määrän romahtaminen ja ruoantuotantoa uhkaavat ilmastonmuutokseen liittyvät tekijät – kuten sään ääri-ilmiöt.
Tällaisissa tilanteissa paikallinen ruokapula voi laukaista kansainvälisen muuttoliikkeen – ensisijaisesti maihin, jotka jo muutenkin ovat hätää kärsimässä isojen pakolaisväestöjensä vuoksi. Muuttoliike voi tästä syystä pahentaa yhteiskuntien levottomuutta ja taloudellista epävakautta.
Lisää humanitaarista apua, lisää systeemisten riskien hallintaa
Kansainvälisen humanitaarisen avun rahoituksen merkittävä lisääminen on yksi tärkeimmistä vastauksista ruokakriisien akuutteihin vaikutuksiin. Samalla tulisi pohtia pidemmän tähtäimen keinoja: kirjoittajat tuovat esiin, että hillitsemällä ruokakriisejä voidaan samalla hallita ruokaturvan puutteen aiheuttamia systeemisiä riskejä, ja että itse asiassa ruokaturvan puute ei ole humanitaarinen vaan systeeminen ongelma. Systeemisellä riskillä viitataan uhkaan, joka luo odottamattomien vaikutusten dominoefektin toisiinsa kytkeytyneissä järjestelmissä. Hyvä esimerkki ruokapulan aiheuttamasta systeemisestä riskeistä on nälän vaikutus ihmisten liikkuvuuteen maan sisällä tai kansainvälisesti pakolaisuuden muodossa. Siis: samalla kun humanitaarisen avun lisääminen pelastaa lukuisia henkiä Nigeriassa, Somaliassa, Etelä-Sudanissa ja Jemenissä, sen avulla lisätään alueellista ja globaalia vakautta.
Tämänhetkisen nälänhädän valtavan skaalan uskoisi olevan riittävä syy kansainväliselle yhteisölle puuttua ajoissa nälänhätiin ja humanitaarisiin kriiesihin. Mutta jos ja kun näin ei aina ole, ainakin globaalin turvallisuuden lisääminen ja muuttoliikkeen hallitseminen ovat syitä toimia. World Food Programmen johtajan David Beasleyn mukaan ongelman alkulähteeseen eli ruokaturvaan puuttuminen tulee paljon halvemmaksi kuin miljoonien ihmisten pakeneminen (esimerkiksi) Eurooppaan. Kestävän kehityksen politiikkaa (sekä maahanmuuttopolitiikkaa) tulisi Suomessakin koordinoida myös tämä näkökulma mielessä.
Akuutteihin ruokapulan kriiseihin puuttumisen ohella ruokaturvaa voidaan parantaa muun muassa vähentämällä ruokahävikkiä, kehittämällä maataloutta ja siten nostamalla satomääriä, kasvattamalla maanviljelijöiden saamaa tuottoa prosessoimalla tuotteita pidemmälle sekä edistämällä parempaa hallintoa – alue, jolla Suomella erityisesti on annettavaa maailmalle.
Blogikirjoituksen pohjana on Nature Sustainability -lehdessä julkaistu kommentti, jonka yksi kirjoittajista on Winland-hankkeen Matti Kummu.
Puma, Chon, Kakinuma, Kummu, Muttarak, Seager & Wada (2018). A developing food crisis and potential refugee movements, Nature Sustainability. [pdf]
Aiheesta keskustellaan lisää tapahtumassamme 16.10. Tule mukaan tai seuraa suoraa verkkolähetystä! Globaali ruokakriisi ja Suomi: haasteita ja niiden ratkaisijoita Tiedekulmassa 16.10.2018
