”Joskus tarvitsee lähteä kauas ymmärtääkseen jotain läheltä. Näin kävi minulle kansainvälisessä Global Food Security -konferenssissa yli 11 600 kilometrin päässä: ymmärsin entistä syvemmin Winland-hankkeemme yhteiskehittämisen ja monitieteisyyden voiman” kirjoittaa tohtorikoulutettava Elina Lehikoinen Aalto-yliopistosta.
Osallistuin joulukuun alussa ”Global Food Security” –konferenssiin Etelä-Afrikan Kapkaupungissa. Konferenssi keräsi yli 600 osallistujaa eri tieteenaloilta ympäri maailmaa sekä liudan huippututkijoita, kuten ruokaturvan tutkimuksen uranuurtajan John Ingramin Oxfordin yliopistosta sekä World Food Prize –palkinnon voittajan Hans Herrenin Millenium Institutesta.
Konferenssin pääsanoman voisi tiivistää kolmeen ydinviestiin. Ensinnäkin, globaalisti aliravitsemus on edelleen vakava ongelma. Aliravitsemuksen torjumiseksi, ruoantuotannon pitäisi tuplaantua vuoteen 2050. Silti pelkkä tuotannon kasvattaminen ei riitä vaan ennen kaikkea ruoan saatavuus tulisi jakaantua tasaisesti myös niille alueille, missä ruokaa ei tällä hetkellä ole riittävästi saatavilla. Samaan aikaan aliravittujen rinnalle suureksi huolenaiheeksi on noussut ylipainoisten lisääntyvä määrä. Tämä on valtava terveysriski ja se tulee vain kasvamaan tulevaisuudessa. Ruoantuotannon ja kulutuksen välille täytyy siis löytää tasapaino, sillä paradoksaalisesti edelleen noin kolmasosa ruokaa joutuu hävikkiin.
Toisekseen, konferenssissa korostui teknisten ratkaisujen ja innovaatioiden hyödyntäminen kytkemällä paikallinen ja globaali ruokajärjestelmä yhteen. Useat luennoitsijat totesivatkin, että tämänhetkiset käytännöt (”business as usual”) eivät ole toimivia, eivätkä perinteiset ratkaisut (”solutions as usuals”) vie meitä riittävän pitkälle globaalien ruokakriisien torjunnassa. Sen vuoksi paikallisen ruokaturvan ja globaalin ruokasysteemin yhteys on tunnistettava entistä vahvemmin. Maailman yleisempien kasvilajien matka ympäri maailman osoittaa selvästi, kuinka globaali ruokasysteemi vie meidät kaikki saman pöydän ääreen. Myös Suomen osalta linkki globaaliin ruokasysteemiin toteutuu sekä maahantuodun ruoan että tuotantopanosten kuten energian, lannoitteiden ja rehun kautta. Paikallisen ruokaturvan osalta konferenssissa nousi vahvasti esille tutkijoiden ja päätöstentekijöiden välillä usein vallitseva suuri kuilu. Tämä kuilu on kurottava umpeen, jos haluamme luoda onnistuneita ja kestäviä ratkaisuja. Yhteistyötä tarvitaan niin yksityiseltä kuin julkiselta sektorilta aina tuottajasta loppukäyttäjään asti.
Kolmanneksi, useista luennoista kävi varsin selväksi, että sektoraalinen ajattelu on usein esteenä onnistuneelle päätöksenteolle. Onnistuneessa päätöksenteossa tarvitaan ymmärrystä laajoista kokonaisuuksista sekä eri teemojen ja tasojen kytköksistä. Tämä taas vaatii yhteistoimintaa yli sektorirajojen. Tarvitaankin siis sillanrakentajia luomaan onnistunut yhteistyö eri teemojen, tasojen ja toimijoiden välille.
Winland-hankkeesta oli posteri konferenssissa. Tutkimuksemme herätti mielenkiintoa erityisesti yhteiskehittämisensä ja monitieteisyytensä vuoksi. Konferenssissa oivalsinkin, että Winlandissa on kyse juuri niistä konferenssissa peräänkuulutetuista lähestymistavoista ja menetelmistä, joiden avulla on mahdollista kaventaa kuilua päätöksenteon ja tieteen välillä sekä vahvistaa Suomen ruokaturvaa. Paljon on toki työtä tehtävänä, mutta suunta vaikuttaa olevan oikea myös kansainvälisen tiedeyhteisön näkökulmasta.
Konferenssissa kuulemani sananlasku mielestäni tiivistää paljon myös Winlandin ja koko Strategisen tutkimuksen ideasta: Jos haluat kulkea nopeasti, mene yksin – jos haluat päästä pitkälle, mene yhdessä.
