Ennakointiprosessien jäsentely sekä skenaariot muodostavat Winland-hankkeen keskeisen integroivan menetelmän. Ne tuovat yhteen eri teemojen alla tekemäämme tutkimusta ja kehystävät sidosryhmien kanssa tekemäämme yhteistyötä.
Winland-hankkeen alkuvaiheessa muodostimme yhdessä sidosryhmiemme kanssa epätoivottuja Failand-tulevaisuuksia, joiden avulla pohdimme , miten Suomen kokonaisturvallisuus voi lamaantua eli miten Suomesta voisi tulla Failand. Failand-tulevaisuuskuvat auttoivat hahmottamaan erityisen haastavia kokonaisturvallisuuden kipukohtia ja suuntasivat siten osaltaan tutkimustamme.
Hankkeen loppuvaiheessa suuntasimme tarkastelumme kokonaisturvallisuuden moninaisiin ennakointiprosesseihin, muodostaen niistä jäsennellyn kokonaiskuvan. Tämä kokonaiskuva on erityisen tärkeä Yhteiskunnan turvallisuusstrategian (YTS) toimeenpanolle, sillä vuonna 2017 päivitetty YTS nosti ennakoinnin varautumisen rinnalle YTS:n toteuttamista ohjaavaksi lähestymistavaksi.
Skenaario- ja ennakointiajattelun keskiössä on aina tietty kysymys tai järjestelmä, jonka näkökulmasta tulevaisuuksia tarkastellaan. Hankkeessamme tämä järjestelmä muodostuu Suomen kokonaisturvallisuuteen suoraan vaikuttavista tekijöistä ja toimijoista sekä keskeisistä suunnittelu- ja päätöksentekoprosesseista.
Hankkeessamme tehdyn tutkimuksen ja yhteiskehittämisen avulla tuotettiin:
- Yhdessä sidosryhmiemme kanssa ei-toivottuja Failand-tulevaisuuksia liittyen Suomen energia-, ruoka- ja vesiturvallisuuteen
- Kokonaisturvallisuuden ennakointiprosessien jäsentely sekä siihen pohjautuvat toimenpidesuositukset
Lue lisää:
- Winland-konsortio (2019). Kohti kestävää turvallisuutta: kokonaisturvallisuuden ennakointijärjestelmän kehittäminen. Winland-hankkeen Policy Brief III.
- Minkkinen, Ahokas, & Aufferman (2018). Kokonaisturvallisuuden ennakoinnin kehittäminen Suomessa.
- Minkkinen, Auffermann & Saarimaa (2017). Failand 2040 – Kuinka Suomen kokonaisturvallisuus voisi romahtaa tulevaisuudessa? Winland-hankkeen julkaisu.