• Kytkeekö bionexus erilaiset luonnonvarat yhteen?

    28 maalis 2018
    Marko Keskinen
    165

    Tänään 28.3.2018 Säätytalolla järjestetty Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston tilaisuus toi yhteen lähes 80 toimijaa pohtimaan metsän, veden, ruoan ja energian välisiä kytköksiä. Seminaarissa näistä kytköksistä keskusteltiin uuden bionexus-käsitteen alla. Tilaisuudessa puhunut Winland-hankkeen johtaja Marko Keskinen muistuttaa blogitekstissään, että nexuksella pyritään saavuttamaan useita, osin ristiriitaisiakin tavoitteita. Sen vuoksi nexus-keskustelu tarvitsee selkeää jäsentelyä sekä erilaisten tavoitteiden auki sanoittamista: juuri tätä työtä tehdään Winland-hankkeessa.    

    Mikä bionexus?

    Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto pohtii Maa- ja metsätalousministeriön johdolla luonnonvarojen kestävää käyttöä ja politiikkatoimeenpanoa globaalilla, alueellisella ja EU-tasolla. Verkoston aiemmat tapahtumat ovat keskittyneet yksittäisiin sektoreihin ja luonnonvaroihin kuten veteen ja metsään, mutta tämänpäiväinen tilaisuus toi keskusteluun uuden näkökulman: fokuksena oli luonnonvarojen väliset kytkökset ja niiden merkitys kestävän kehityksen tavoitteiden eli SDG:den toimeenpanossa.

    Tilaisuuden kutsussa näitä kytköksiä kuvaavana terminä oli (selvästi vesi-ruoka-energia-nexuksesta vauhtia hakenut) metsä-vesi-ruoka-energia-nexus. Tilaisuuden avannut MMM:n kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio kuitenkin tiivisti tuon sanahirviön paremmin suuhun -ja Twitteriin- sopivaksi “bionexukseksi”. Bionexuksessa on siis kyse biotalouteen kytkeytyvien keskeisten luonnonvarojen eli etenkin metsän, veden, ruoan ja energian välisistä (sektoraalisisista) kytköksistä sekä niiden merkityksestä kehitykselle – sekä myös turvallisuudelle.

    Tilaisuudessa bionexusta tarkasteltiin usean eri esityksen voimalla, joista parhaat palat löytyvät Twitterissä #bionexus-hashtagilla.

    Nexus on tärkeä – ja poliittinen 

    Pidin tilaisuudessa yhdessä professori Olli Variksen ja muiden winlandilaisten kanssa valmistelemani esityksen, joka on ladattavissa Winlandin nettisivuiltaEsityksessäni nostin mm. Winland-hankkeessa tekemämme tutkimuksemme pohjalta esiin seuraavat kolme pääpointtia kytköksiin eli nexuksen liittyen:

    1. Nexus on tärkeä juttu ja sitä kannattaa edistää

    → Korostaa monta tärkeää asiaa: pois siiloista, systeemisyys, riittävän laaja tarkastelutaso. Samalla nexus parhaimmillaan kytkee yhteen kestävyyden ja turvallisuuden.

    1. Suomesta löytyy sisäsyntyistä nexus-ajattelua ja kovatasoista nexus-tutkimusta

    → Kokemuksiamme kannattaa jakaa siis kansainvälisestikin

    1. Mutta nexus on myös voimakkaan poliittinen

    → Nexusta on yritetty saada mukaan mm. SDG:hin, mutta etenkin kehittyvät maat epäileväisiä: tämä on tärkeä muistaa nexus-lähestymistapaa edistettäessä. Nexus ei siis (vielä) ole sopimuksellisesti sitova, toisin kuin esim IWRM: tämä taas rajoittaa nexuksen käyttöä sekä suunnittelussa että päätöksenteossa

    Vaikka (bio)nexus on siis tärkeä ja ehdottomasti laajemman keskustelun arvoinen asia, on kriittistä huomioida myös nexuksen poliittisuus sekä siihen liittyvät ristiriitaiset intressit. Vaikka nexusta kuvataan yleisesti tasapainoisilla kolmioilla ja ympyröillä, erilaiset luonnonvarat ja sektorit eivät todellisuudessa ole aina herttaisessa tasapainossa.

    Esimerkiksi Aasian suurissa vesistöissä tekemämme nexus-tutkimukset osoittavat, että joissain tapauksissa nexus-sektorit ovat voimakkaan hierarkisia. Käytännön esimerkkinä toimikoon vaikkapa Kambodzhan Tonle Sap -järvi, jossa paikallinen ruokaturva on uhattuna alueellisen vesivoimakehityksen takia: energiantuotanto on siis ajuri, joka veden kautta vaikuttaa ruokaan (kts. täällä).    

    Nexuksen kolme tasoa

    Säätytalon tilaisuus osoitti, että eri toimijat puhuvat nexuksesta helposti eri tavoilla ja tasoilla. Toimme esityksessämme esiin kolme tällaista tasoa eli analyyttisen tason, hallintotason sekä diskurssitason. Olemme avanneet näitä tasoja enemmän tässä tiedeartikkelissamme.

    Valtaosa nexus-kirjallisuudesta keskittyy analyyttiseen tasoon, jossa fokuksena ovat erilaiset menetelmät kytkösten arviointiin. Yhtä tärkeä on kuitenkin huomata, että monet toimijat käyttävät nexusta politiikkakoherenssin edistämiseen: tällöin nexus näyttäytyy siis enemmän hallinnollisena prosessina ja lähestymistapana.

    Kolmas ja periaatteellisin taso on sitten diskurssitaso: nexus voidaan nähdä myös eri toimijoita yhteen tuovana ‘rajakohteena’ (boundary object), joka pyrkii muuttamaan vallitsevan tavan ajatella sektoreiden ja yhteiskunnallisten tavoitteiden (kestävyys, turvallisuus, talous) välisiä kytköksiä. Itse arvioin, että tämä taso herättää eniten epäilyksiä ja lienee pääsyy siihen, että kehittyvät maat eivät -EU:n ja etenkin Saksan suostuttelusta huolimatta- suostuneet nexusta sisällyttämään SDG-tavoitteisiin.

    Miten siis tästä eteenpäin? Kestävän kehityksen kannalta eri sektoreiden väliset kytkökset ovat aivan keskeisiä – ja tulevat myös konkreettisesti yhteen paikallisella tasolla. Nexus-ajattelua kannattaa siis ehdottomasti edistää, ja nexus tulleekin olemaan yksi Suomen ajamista painopisteistä heinäkuun High-level Political Forumissa YK:ssä. Tämä on erinomainen asia ja ehdottomasti kannatettavaa. Samalla on kuitenkin tärkeä huomioida nexuksen poliittisuus. Nexus ei siis kaikesta hypetyksestä huolimatta automaattisesti ratkaise kehitys- tai turvallisuushaasteita, vaan sen onnistuminen on voimakkaasti kiinni hallinnosta ja eri toimijoiden yhteistyöstä.

     

    Continue Reading
  • Olisiko aika päivittää yhteiskunnan varautumisen lainsäädäntö?

    5 maalis 2018
    Kirsi-Marja Lonkila
    767

    Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (linkki) päivitettiin viime vuonna. Sen mukaan yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin kuuluvat muun muassa energian saatavuus, elintarvikehuolto ja vesihuolto. Seuraavaksi on syytä pohtia varautumisen lainsäädäntöä energia-, ruoka- ja vesiturvallisuuden näkökulmasta, kirjoittavat Winland-hankkeen tutkijat Antti Belinskij, Niko Soininen ja Kaisa Huhta. Kirjoitus pohjautuu heidän Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirjassa 2017 julkaistuun artikkeliinsa Vesi-, ruoka- ja energiaturvallisuuden oikeudellinen resilienssi (saatavilla täällä).

    Kainuun vuodenvaihteen sähkökatkot nostivat esille kysymykset varautumisen riittävyydestä. Katkojen syynä oli paitsi raskas lumikuorma myös se, että alueen sähköverkko on suurelta osin elinkaarensa päässä. Huolta herättivät sähkökatkojen vaikutukset vedenjakeluun ja maatilojen toimintaan. Näillä kysymyksillä on suora yhteys energia-, ruoka- ja vesialan varautumisen lainsäädäntöön. Sen päivittämisen tarpeita on syytä arvioida nyt.

    Toimintaympäristö muuttuu ja sääntelyä on kehitettävä

    Winland-hankkeessa olemme tunnistaneet seuraavat suuntaviivat energia-, ruoka- ja vesialan häiriötilanteisiin varautumisen lainsäädännön kehittämiseen:

    • turvallisuusajattelun arkipäiväistäminen,
    • sektorirajat ylittävän yhteistyön edistäminen, ja
    • turvallisuuden hahmottaminen ajallisena jatkumona.

    Kehitystarpeiden taustalla on toimintaympäristön muutos. Yhtäältä ilmastonmuutos lisää sään ja vesiolojen ääri-ilmiöitä Suomessa. Niistä aiheutuu muun muassa sähkön- ja vedenjakelun katkoja sekä tulvariskejä. Toisaalta yksityisen sektorin rooli on kasvanut energia-, ruoka- ja vesisektorilla esimerkiksi eurooppalaisten energiamarkkinoiden vapauttamisen myötä.

    Turvallisuusajattelu osaksi energia-, ruoka- ja vesialan rutiineja

    Turvallisuusajattelun arkipäiväisyydellä tarkoitamme, että turvallisuuden varmistaminen on osa energia-, ruoka- ja vesialan toimijoiden rutiineja. Toimijoita ovat sekä viranomaiset että yksityinen sektori.

    Sektorirajat ylittävä viranomaisten varautuminen häiriötilanteisiin perustuu suurelta osin valmiuslakiin (1552/2011). Lain sanamuodon mukaan sitä sovelletaan viranomaisten varautumiseen poikkeusoloihin, kuten aseelliseen hyökkäykseen tai erityisen vakavaan suuronnettomuuteen, ei Kainuun sähkökatkon kaltaisiin normaaliolojen häiriötilanteisiin. Käytännössä viranomaiset varautuvat valmiuslain mukaisen valmiussuunnittelun avulla myös normaaliolojen häiriötilanteisiin. Tämän soisi näkyvän selvemmin lainsäädännössä.

    Yksityisen sektorin varautumisvelvoitteista säädetään energia-, ruoka- ja vesisektorin erityislaeissa. Esimerkiksi sähkömarkkinalain (588/2013) nojalla verkonhaltija, kuten Kainuun tapauksessa sähköyhtiö Loiste, on velvollinen varautumaan häiriötilanteisiin ja varmistamaan sähköverkon mahdollisimman luotettavan toiminnan niiden aikana. Elintarvike- ja vesihuollon lainsäädännössä on asetettu samankaltaisia varautumisen vaatimuksia toimijoille. Tällaiset suoraan toimijoita velvoittavat varautumisvelvoitteet ovat kannatettavia. Samalla on kuitenkin varottava sellaista sääntelyn liiallista hajautumista, joka voi kyseenalaistaa sektorirajat ylittävän yhteistyön.

     

    Continue Reading
  • Suomesta energian viisaan käytön mallimaa?

    23 helmi 2018
    Kirsi-Marja Lonkila
    283

    Suomen energiatalous kaipaa uutta suuntaa – on liikuttava kohti päästöttömämpää, kustannustehokkaampaa ja toimintavarmempaa järjestelmää. Ilmastonmuutoksen hillitsemisellä ja siten energiatalouden muutoksilla on kiire, mutta kenen pitäisi tehdä enemmän? Entä voittaako vai häviääkö Suomi energiatalouden murroksessa? Suomen Akatemian 14.2.2018 järjestämässä Rakkaudesta tieteeseen -tapahtuman ratkaisuriihessä Winland esitti tuloksiaan muiden Strategisen tutkimuksen hankkeiden lailla.

    Energiavirtojen järjestelmätason muutokset vievät aikaa

    Energiamurroksen eksponentiaalisesta luonteesta huolimatta järjestelmätason muutokset energiavirroissa vievät aikaa, sillä energiasektorin investoinnit ovat pitkäikäisiä. Muutoksen suunta on oikea, mutta kuten Winland-hankkeen tutkija Jaakko Jääskeläinen totesi, merkittävä osa globaalista ja suomalaisesta primäärienergiasta saadaan yhä polttamalla hiilivetyjä. Vaikka sähköntuotanto on Suomessa vuosi vuodelta vähähiilisempää, merkittävä osa energiavirroista tulee vielä pitkään liittymään muuhun kuin sähköntuotantoon. Keskeisimpiä näistä ovat EU:n päästökaupan ulkopuolelle jäävät liikenne ja rakennusten lämmitys, jotka vastaavat yli 40 % energian loppukulutuksesta. Liikenteessä fossiilisten polttoaineiden korvaaminen sähköllä erityisesti raskaampien ajoneuvojen osalta on tällä hetkellä haastavaa tehdä kustannustehokkaasti. Vastaavasti lämmityksessä muun kuin sähkön osuus on 77 %, ja se pohjautuu tällä hetkellä pääosin fossiilisiin ja puupohjaisiin polttoaineisiin, joista jälkimmäisten hiilineutraalius on kiistelty aihe.

    Sähkömarkkinoilla mielenkiintoisimmat trendit ovat mm. kivihiilestä luopuminen vuoteen 2030 mennessä, tuuli- ja aurinkoenergian kasvutrendit, yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon tulevaisuus, Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitoksen kohtalo sekä tuontiriippuvuus. Suomen energiapolitiikka johtaa tällä hetkellä omavaraisuuteen sähköenergian osalta, mutta tuontiriippuvuus kysyntäpiikkien aikana saattaa kasvaa entisestään. Tuuli- ja aurinkoenergian voimakkaasta medianäkyvyydestä huolimatta niiden osuus primäärienergiavirroista tullee olemaan suhteellisen vähäinen vielä vuonna 2030.

    Sähköenergian tuotannon omavaraisuus voi myös lisätä kokonaisturvallisuutta, joskin liiallisella omavaraisuuden tavoittelulla on hintansa. Winland-hankkeessa painotetaan kokonaisturvallisuuden näkökulmaa ja energiaturvallisuuden kytköksiä esimerkiksi ruokaturvaan.

    Winlandin tutkimuksessa on mm. selvitetty, että laaja ja pitkäjaksoinen kuivuus, joka ulottuisi Suomen lisäksi muihin Pohjoismaihin, uhkaisi sähkön toimitusvarmuutta erityisesti rajoittuneen tuonnin kautta. Energiaturvallisuutta arvioitaessa onkin tärkeää ottaa huomioon ilmastonmuutoksen myötä yleistyvät ilmasto-olosuhteiden ääri-ilmiöt Pohjoismaissa.

    Miten Suomi hyötyy energiamurroksesta?

    Mitä kunnianhimoisempaa energiamurrosta tavoittelemme, sitä enemmän murros vaikuttaa koko yhteiskuntaan. Yksi tärkeä tarkastelukulma on, tukeeko energialiiketoiminnan uudistuminen talouskehitystä, työllisyyttä ja verotulojen virtaa. EL-TRAN-hankkeen Pami Aallon mukaan Suomessakin voidaan pitää realistisena tavoitteena, että vuoteen 2030 mennessä energiamurros luo enemmän työpaikkoja kuin se hävittää niitä. Näin on käynyt esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa suoria ja epäsuoria työpaikkoja oli vuonna 2016 uusiutuvan energian alueella  777 000, kun öljy- ja kaasuteollisuuden työpaikat olivat laskeneet 388 000:een. Samalla hiiliteollisuuden työpaikat olivat laskeneet 1980-luvun 174 000:sta 53 000:een vuonna 2016.

    Smart Energy Transition -hankkeen Armi Temmes korosti, että kotimarkkinoiden synty luo tehokkaasti liiketoimintamahdollisuuksia. Energiamurroksen ruumiillistumat, eli itse laitteet, ovat itse asiassa kovin pieni osa liiketoimintaa. Vaikka lämpöpumput, aurinkopaneelit ja tuuliturbiinit valmistetaan useimmiten Suomen ulkopuolella, laajempi arvoverkko eli laitteiden asennus, huolto, käyttöönopastus, myynti ja jakelu tuovat merkittäviä liiketoimintamahdollisuuksia.

    Energiajärjestelmän muutoksilla on kiire: vielä enemmän, vielä nopeammin!

    Ilmastonmuutoksen etenemisvauhti haastaa Suomen uudistamaan energiatalouttaan nykyistä vauhdikkaammin. Edellä mainittujen tutkijoiden ohella paneelissa energiamurroksesta keskustelivat BCDC-hankkeen Marita Laukkanen, Sitran Mari Pantsar, asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sekä Nornickelin Joni Hautojärvi. Paneeli oli yksimielinen muutoksen kiireellisyydestä ja siitä, että energiamurrosta on vauhditettava nopeasti, kaikilla rintamilla. Keinoista puhuessa yhteistä säveltä ei niin vain löytynytkään, ja siinä mielessä paneeli on epäilemättä edustava otos Suomessa käytävästä energiapoliittisesta keskustelusta.

    Miten energiajärjestelmän murrosta sitten voitaisiin nopeuttaa ja kenen tulisi vetää muutosta? Winland-hankkeen tutkimuksessa korostuu energiaturvallisuuden ja huoltovarmuuden näkökulma: koska energiasektorin investoinnit ovat pitkäikäisiä, myös energiapoliittisen päätöksenteon tulisi olla pitkäjänteistä ja johdonmukaista. Tällä tavalla myös huoltovarmuudesta vastaavat tahot pystyisivät mahdollisimman hyvin varautumaan mahdollisiin riskeihin Energiaintensiivisen teollisuuden uudistumisen kannalta pitkäjänteinen politiikka on myös tärkeää, ja teollisuuden energiaratkaisut ovat päästöjen vähentämisessä erittäin tärkeässä asemassa.

    Kun tavoitellaan energiajärjestelmän pienten viilausten sijaan koko yhteiskuntaan vaikuttavia isoja mullistuksia energiataloudessa, intressiristiriidat “vanhan maailman” toimijoiden ja uusille aloille pyrkivien toimijoiden välillä nostavat päätään. Sitran Mari Pantsar toivoikin valtiolta rohkeampaa vetovastuuta ja näkemyksellisyyttä energiamurroksen vauhdittamisessa. Uuteen sijoittaminen saattaa tuhota vanhaa toimintaa, mutta se saattaa myös tuottaa paljon. Huoltovarmuudelle keskeisen jatkuvuudenhallinnan näkökulmasta olisi myös tarkasteltava mahdollisten uusien toimijoiden ja päästövähennysten kannalta kestävämpien käytänteiden esiintulo energia-alalle.

    Armi Temmes lisäsi, että valtion taholta tarvitaan nopeita, ensimmäisen kysyntäaallon liikkeelle sysääviä voimia. Voimakkaitakaan tukitoimia ei tulisi pelätä, kun suunta on selvillä. Esimerkiksi  Temmes nosti liikenteen sähköistymiselle tärkeän kotilatauksen edistämisen. Kotimaan energiapolitiikka tuleekin Temmeksen mukaan nähdä innovaatiopolitiikkana, jolloin myös energiapolitiikan tuet tulee nähdä ennemmin innovaatiotukina kuin perinteisinä yritystukina, joista halutaan pyrkiä eroon.

    Pitkäjänteiselle, näkemykselliselle politiikalle olisi tilausta, mutta isoja muutoksia on vaikea synnyttää, kun nykymallin edunsaajat puolustavat paikkaansa. Energiaverotukseen liittyvien tukien uudistamisen vaikeus on hyvä esimerkki ongelmasta.

    Continue Reading
  • Perhosista ja elefanteista: kolme huomiota Rakkaudesta tieteeseen -tapahtumasta

    15 helmi 2018
    Marko Keskinen
    395

    Strategisen tutkimuksen hankkeita esittelevä Rakkaudesta tieteeseen -tapahtuma järjestettiin eilen 14.2.2018 Finlandia-talossa (kts. täällä sekä Twitterissä). Tilaisuuden päätöspaneelissa käytiin erinomaista keskustelua tutkijoiden ja sidosryhmien välisestä suhteesta sekä tieteen roolista päätöksenteossa. Winland-hankkeen johtaja Marko Keskinen Aalto-yliopistosta tiivistää paneelikeskustelun annin kolmeen huomioon.

    Rakkaudesta tieteeseen -päätöspaneeli pohti oivalla tavalla tutkimuksen ja päätöksenteon välistä suhdetta. Erityisen ilahtunut olin entisen kansanedustaja ja Sydänliiton pääsihteerin Tuija Braxin terävistä huomioista: Tuija muun muassa kehotti tutkijoita laittamaan tunnetta peliin ja olemaan myös vihaisia jos sille aihetta on. Panoksensa toivat myös muut panelistit eli Kelan Olli Kangas, VTV:n Marko Männikkö, THL:n Tuire Santamäki-Vuori sekä paneelia napakasti johtanut STN:n puheenjohtaja Per Mickwitz. Keskustelusta jäi mieleen useampikin huomio: alla näistä kolme mielestäni tärkeintä.

    Ensinnäkin on kriittistä todeta, että päätöksentekijöitä on erilaisia. Erityisesti kaksi tärkeintä päätöksentekijöiden ryhmää menivät keskustelussa herttaisesti sekaisin: poliitikot ja virkamiehet. Oma kokemukseni yliopistosta ja ministeriöistä antaa olettaa, että näihin kahteen ryhmään vaikutetaan hyvin eri tavoin. Myös vaikuttamisen aikajänteet ovat erilaisia: virkamiehet tuovat pitkäjänteisyyttä poliittiseen valmisteluun ja näkevät usein paremmin vaalikausien yli. Toisaalta tämä kääntyy väliin hitaudeksi, josta taas poliitikoita voi harvemmin syyttää. Poliitikot ja virkamiehet tarjoavat kaksi erilaista kanavaa poliittiseen vaikuttamiseen: tämä tulisi olla lähtökohta tutkimuksen roolia päätöksenteossa pohdittaessa.

    Toisekseen kaikki sidosryhmät eivät ole samanarvoisia mietittäessä tieteen ja päätöksenteon vuorovaikutusta. Sen vuoksi on tärkeä keskittyä määrän sijaan laatuun ja miettiä kenelle viestinsä suuntaa. Jokaisesta suunnittelu- ja päätösprosessista löytyy omat portinvartijansa, joiden kautta ohjautuu merkittävä osa keskustelusta ja päätöksistä. Näiden portinvartijoiden tunnistaminen on tärkeää kun pyritään tietoisesti tuomaan tutkittua tietoa jonkin päätösprosessin tueksi. Samalla tällainen prosessi (jollaisen olemme tehneet Winland-hankeessakin) auttaa ymmärtämään eri toimijoiden intressejä ja valtasuhteita. Portinvartijoiden ohella kannattaa toki tunnistaa myös ns. sisäpiiriläiset. Sekä poliitikoista että virkamiehistä kun löytyy runsaasti tiedemyönteisiä ja tutkimusta aktiivisesti seuraavia henkilöitä: vuoropuhelu tällaisten avainhenkilöiden kanssa on tärkeä osa tiedevaikuttamisesta.

    Kolmas ja ehkä tärkein huomio on päätöksentekoon nousevien teemojen mittakaavat, joka puhututti myös paneelia. Itse käyttäisin vertauskuvaa perhosista ja elefanteista: osa päätöksenteon teemoista ovat päiväperhosia, jotka pyrkivät viemään eteenpäin jotain hyvinkin rajattua asiaa. Toiset teemat ovat kuitenkin elefantteja (sukua tulevaisuudentutkimuksen harmaille sarvikuonoille), joiden vaikutus koko yhteiskuntaan ja jopa maapallon tulevaisuuteen on merkittävä. Vaikka kaiken päätöksenteon on hyvä olla tietoon perustuvaa, on tutkimuksen ja tiedevaikuttamisen rajallisten resurssien kannalta järkevä pysähtyä miettimään jahtaammeko perhosia vai elefantteja. Itse laittaisin ison osan panoksista (ja tarpeen tullen siitä Tuija Braxin peräänkuuluttamasta vihaisuudesta) elefantteihin, joihin liittyvän päätöksenteon tulee ylettyä yli vaalikausien ja hallitusohjelmien. Esimerkkeinä tällaisista elefenteista mainittakoon maakuntauudistus, kokonaisturvallisuus sekä ilmastonmuutos.

    Viimeiseen kohtaan liittyy myös panelistien esiin nostama tieteen institutionalisointi osaksi itse päätösprosesseja. Esimerkkejä tästä annettiin paneelissa kaksi: talouspolitiikan arviointineuvosto sekä ilmastopaneeli, joiden molempien on tarkoitus tukea tutkimusperustaista päätöksentekoa sekä arvioida päätösten mielekkyyttä tieteen kannalta. Itselleni esiin nousi kuitenkin kysymys siitä, onko päätöksiä järkevä arvioida tällä tavalla tieteenaloittain ja sektoreittain. Vai olisiko toimivampaa perustaa valtioneuvoston kanslian alle päätöksiä arvioiva ja niitä tutkimusperustaisesti tukeva monitieteinen tiedeneuvosto, Ison-Britannian CST:n malliin? Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamista hankkeista saadut kokemukset voivat osaltaan antaa osviittaa siitä, miten tuollainen tiedeneuvosto voisi toimia.

     

    Continue Reading
  • Pimeneekö Suomi talvipakkasilla? Toimitusvarmuuden tulevaisuusnäkymät

    9 helmi 2018
    Jaakko Jääskeläinen
    1781

    Keskustelu sähkötehon riittävyydestä rauhoittui jo hetkeksi 2016–2017 leudomman talven jälkeen, kunnes aihe nousi jälleen otsikoihin viime syksynä. Vuosituhannen alussa Suomi pystyi vielä kattamaan kysyntäpiikkinsä kotimaisella tuotannolla, mutta viime vuosina huipputuntien kysynnästä jopa kolmannes on katettu tuonnilla. Tohtorikoulutettava Jaakko Jääskeläinen Aalto-yliopistosta pohtii blogissa, miten tähän tilanteeseen on oikeastaan tultu.

    Suomessa on käyty kiivasta keskustelua sähkötehon riittävyydestä talvipakkasilla aina tammikuun 2016 ennätyksellisen kysyntäpiikin jälkeen. Keskustelu rauhoittui jo hetkeksi 2016–2017 leudomman talven jälkeen, kunnes viime syksynä ENTSO-E enteili raportissaan Suomelle haasteita sähkötehon riittävyyden kanssa ja Olkiluoto 3:n valmistumisen ilmoitettiin siirtyvän jälleen yhden pakkasjakson yli. Lukuun ottamatta myrskyjen aiheuttamia haasteita jakeluverkoissa, Suomessa on perinteisesti ollut hyvä sähkön toimitusvarmuus. Vuosituhannen alussa Suomi pystyi vielä kattamaan talven kysyntäpiikkinsä kotimaisella kapasiteetilla, mutta viime vuosina huipputuntien kysynnästä on katettu tuonnilla jo jopa kolmannes.

    Sähköteho on toistaiseksi riittänyt Suomessa, eikä tehoreservijärjestelmää ole tarvittu

    Nykyinen sähkömarkkinamallimme perustuu olettamukseen, että vapaa kilpailu takaa riittävän määrän sähkötehoa kaikkina hetkinä. Sähkö hinnoitellaan tunneittain kalleimman toteutuneen tarjouksen mukaan. Alhaisemman kysynnän aikoina sähkö tuotetaan pitkälti ydin-, vesi- ja tuulivoimalla, kun taas korkeamman kysynnän tunteina hintatason määrää hiilen tai maakaasun polttoon perustuva tuotanto.

    Vuosituhannen alussa sähkön tuotantorakenne oli vielä sellainen, että sähköä tuotettiin useimmiten myös hiililauhteella, joka määritteli siten sähkön hintatason kalleimpana käytettynä tuotantomuotona. Tämä hintataso riitti kattamaan muuttuvien tuotantokustannusten lisäksi myös voimalaitosten pääomakustannukset, ja teki siten voimalaitosinvestoinneista kannattavaa liiketoimintaa. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen kysyntä on kuitenkin ollut odotettua alhaisempaa heikon talouskasvun ja lämpimien säiden vuoksi. Tämä on johtanut siihen, että yli 2000 MW hiililauhdekapasiteettia on poistunut markkinoilta kannattamattomana, ja Suomen viimeinenkin kaupallinen hiililauhdevoimalaitos, Meri-Pori, siirrettiin osittain pois markkinoilta valtion rahoittamaan varajärjestelmään, tehoreserviin, heinäkuussa 2017.

    Sähkötehon riittävyydestä Suomessa on teetetty useita konsulttiselvityksiä ja tutkittu [1] muun muassa Winland-hankkeen kautta. Yhteinen näkemys näissä tutkimuksissa on, että ennen Olkiluoto 3:n valmistumistakin tarvittaisiin useita yhtäaikaisia vikoja suurimmissa voimalaitoksissa ja siirtolinjoissa, ennen kuin sähköjärjestelmässä tarvitsisi tukeutua hätätoimenpiteisiin. Nykyistä tehoreservijärjestelmää ei ole aktivoitu kertaakaan sähkötehon riittämättömyyden takia, minkä lisäksi Suomen kantaverkkoyhtiöllä, Fingridillä, on useita erilaisia häiriöreservejä käytössään. Koska vakavampi, maan laajuinen tehopula on vielä kokematta, on myös epäselvää, kuinka paljon kysyntäjoustoa markkinoilta löytyisi hintojen noustessa riittävän korkealle. Sähkön markkinahinnan noustessa tehopulassa maksimiarvoonsa, eli noin satakertaiseksi nykyiseen keskihintaan verrattuna, saattaisi muun muassa energiaintensiivisestä teollisuudesta löytyä vapaaehtoista joustoa.

    CHP-laitokset ovat energiaturvallisuuden kannalta tärkeitä, mutta energiayhtiöt tulevat korvaamaan niitä lämpökattiloilla

    Vaikka sähköä ei vielä lähivuosina tarvinne säännöstellä Suomessa, on markkinoilla seuraamisen arvoisia ilmiöitä. Sähkön nykyinen pörssihinta (~30 EUR/MWh) on aivan liian alhainen, jotta markkinaehtoiset investoinnit uuteen sähköntuotantokapasiteettiin kannattaisivat. Tuoreen tutkimuksemme [2] mukaan elinkaarikustannuksiltaan halvimmatkin tuotantomuodot Suomessa (tuulivoima ja bio-CHP, eli biomassaa polttoaineenaan käyttävä sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitos) vaatisivat noin 60 EUR/MWh keskihinnan tullakseen kannattaviksi. Viimeaikaisilla ja näköpiirissä olevilla voimalaitosinvestoinneilla, kuten hiljattain 2000 MW rajapyykin saavuttaneella tuulivoimakapasiteetilla ja uusilla ydinvoimalayksiköillä, tulee olemaan entisestään sähkön hintaa alentava vaikutus. Tämän lisäksi Suomi on linjannut tuoreessa energia- ja ilmastostrategiassaan luopuvansa hiilestä energiakäytössä, mikä tulee johtamaan enimmäkseen vanhojen hiili-CHP-laitosten sulkemiseen 2020-luvulla.

    Koska kaukolämmölle tullee olemaan kysyntää vielä tulevaisuudessakin, eivätkä korvausinvestoinnit CHP-laitoksiin ole kannattavia, tulevat energiayhtiöt korvaamaan poistuvaa CHP-kapasiteettia lämpökattiloilla. Pelkästään kaukolämmön tuotantoon suunnitellut lämpökattilat eroavat voimalaitoskattiloista siten, ettei laitoksesta ole teknisesti tai taloudellisesti järkevää tehdä yhteistuotantolaitosta jälkikäteen. Investoinnit ovat pitkäikäisiä, joten CHP-sähköntuotantokapasiteetin poistuminen voi aiheuttaa haasteita esimerkiksi vasta 10-20 vuoden kuluttua. Vaikka aihepiiri jakaakin yleisemmin mielipiteitä, on alalla suhteellisen vahva yhteisymmärrys siitä, että CHP-laitokset ovat energiaturvallisuuden kannalta tärkeä osa Suomen energiajärjestelmää.

    Sähkötehon riittävyys paranee energia- ja ilmastostrategian skenaarioissa

    Suomen merkittävimmät energiapoliittiset tavoitteet vuoteen 2030 mennessä ovat hiilestä luopumisen lisäksi uusiutuvien energialähteiden osuuden lisääminen (>50 % loppukulutuksesta), energiaomavaraisuuden kasvattaminen (>55 % loppukulutuksesta) sekä tuontiöljyn puolittaminen vuoden 2005 tasosta. Viimeisimpään energia- ja ilmastostrategiaan kuuluu muun muassa 2 TWh/a:n edestä tuotantotukia sähkön uusiutuville tuotantomuodoille. Tuki jaetaan teknologianeutraalin huutokaupan perusteella, ja se tullee kohdistumaan etupäässä tuulivoimalle. Olkiluoto 3:n ja Hanhikivi 1:n valmistumisen lisäksi strategia olettaa rajasiirtokapasiteetin Suomen ja Ruotsin välillä kasvavan merkittävästi. Strategiassa on kyllä huomioitu kaukolämpö-CHP-kapasiteetin väheneminen hiilestä luopumisen johdosta, mutta sähkön pörssihinnan oletetaan olevan 55-60 EUR/MWh jo vuonna 2025. Tulevaisuutta on vaikeaa ennustaa, mutta ellei kysynnässä tai tuontisähkön hinnassa tapahdu yllättäviä muutoksia, voi hinta olla myös lähempänä tämänhetkistä.

    Tuoreen tutkimuksemme [3] mukaan sähkötehon riittävyys Suomessa tulee kuitenkin paranemaan strategian pääskenaariossa vuoteen 2030 mennessä. Järjestelmässä olisi siis 2016 alkuvuoteen verrattuna enemmän ylimääräistä kapasiteettia kysyntäpiikin aikana vuonna 2030, mikäli vuosi alkaisi vastaavanlaisella pakkasjaksolla kuin vuosi 2016. Sähkön kysyntä skaalattiin mallinnuksissa vastaamaan strategian arvioita kysynnän kehittymisestä, ja muuten olosuhteiden oletettiin olevat vastaavat kuin vuonna 2016. Oletuksiin kuului muun muassa, että tuulivoimakapasiteetista on vain murto-osa saatavilla kovimman kysyntäpiikin aikaan. Oletuksiin kuuluu kuitenkin myös se, että kaikki 6000 MW rajasiirtokapasiteettia ovat käytössä kysyntäpiikin aikana. Vaikka strategiassa Suomesta tulee sähköenergian osalta omavarainen uusien ydinvoimalaitosyksiköiden myötä, tulee riippuvuus naapurimaiden sähköntuotantokapasiteetista kysyntäpiikkien kattamiseksi näin ollen jopa kasvamaan nykyiseen verrattuna.

    Sähkömarkkinoiden tulevaisuuteen liittyy useita epävarmuustekijöitä

    Merkittävä sähkötehon riittävyysväittelyä ylläpitävä tekijä onkin tulevaisuuden ennustamiseen liittyvät epävarmuustekijät: Toteutuuko Hanhikivi 1 –investointi? Entä molemmat kaavaillut siirtolinjat Suomen ja Ruotsin välillä? Miten kysyntäjousto tulee kehittymään? Jatkuuko tuuli- ja aurinkovoiman investointikustannusten laskutrendi yhtä voimakkaana? Entä sähkön varastoinnin kustannukset? Mikä on Ruotsin ydinvoimalaitosten kohtalo? Palauttavatko valmisteilla olevat LNG-terminaalit ja Balticconnector kaasun kannattavuuden? Mitä tulee tilalle, kun Narvan laitokset Virossa saapuvat tiensä päähän 2020-luvulla? Tuleeko kasvava rajasiirtokapasiteetti Norjasta Manner-Eurooppaan ja Isoon-Britanniaan välillisesti heikentämään sähköntuonnin saatavuutta Ruotsista Suomeen?

    Epävarmuustekijöistä huolimatta huoltovarmuudesta täytyy tehdä päätöksiä kansallisella tasolla. Sähköntuotannon marginaalikustannukset ovat sekä idässä että lännessä alemmat kuin Suomessa – Ruotsissa pitkälti suuren vesi-, ydin- ja tuulivoimakapasiteetin takia ja Venäjällä muun muassa merkittävästi kilpailukykyisemmän maakaasun hinnoittelun vuoksi. Toistaiseksi ajoittaisia teknisiä vikoja lukuun ottamatta rajasiirtoon on markkinoiden puitteissa voinut luottaa: riittävästi ruplia tai kruunuja likoon, niin sähkö virtaa sitä eniten tarvitsevalle. Liiallisella omavaraisuuden tavoittelulla onkin suuri hintalappu, minkä lisäksi se on vastoin Euroopan unionin tavoitteita yhtenäisemmistä sähkömarkkinoista.

     

    Lähteet

    [1] J. Jääskeläinen, B. Zakeri, S. Syri, ‘Adequacy of Power Capacity during Winter Peaks in Finland’, 14th International Conference on the European Energy Market, Dresden, 2017. winlandtutkimus.fi/wp-content/uploads/2016/09/Adequacy-of-Power-Capacity-during-Winter-Peaks-in-Finland_FINAL.pdf

    [2] J. Jääskeläinen, K. Huhta, ‘Trouble Ahead? An Interdisciplinary Analysis of Generation Adequacy in the Finnish Electricity Market’, International Energy Law Review, vol. 8, Dec. 2017.

    [3] J. Jääskeläinen, N. Veijalainen, S. Syri, M. Marttunen, B. Zakeri , ‘Energy Security Impacts of a Severe Drought on the Future Finnish Energy System’, Journal of Environmental Management (vertaisarvioitavana)

    Continue Reading
  • Mikä on valtion rooli energiamurroksessa?

    11 tammi 2018
    Sakari Hoysniemi
    537

    Suomessa tehdään paljon energiamurrosta tarkastelevaa tutkimusta. Lisää ymmärrystä kaivataan edelleen energiamurroksen vaikutuksiin valtioiden välisissä suhteissa sekä energian hinnoittelun kaltaisista pehmeistä keinoista ja informaatiovaikuttamisesta, kirjoittaa tohtorikoulutettava Sakari Höysniemi Helsingin yliopistosta.

    Suomessa tehdään tällä hetkellä paljon energiamurrosta tarkastelevaa tutkimusta. Vuoden 2017 aikana ilmestyi kolme huomioimisen arvoista raporttia, jotka ovat kiinnostavia myös kokonaisturvallisuuden näkökulmasta. Winland-hanke rakentaa omaa tutkimustaan näiden raporttien jatkoksi.

    Ensinnäkin Neo-Carbon Energy -hanke, joka visioi 100% uusiutuvaan energiaan pohjautuvaa maailmaa vuoteen 2050 mennessä esitti loppuraporttinsa, joka koostui sekä sosiokulttuurillisista että teknistaloudellisista skenaarioista.

    Toiseksi Smart Energy Transition -hankkeen ja Sitran Energiamurrosareenan loppuraportti tiputti tarkastelun skaalan Suomeen ja lyhensi aikajänteen helpommin lähestyttävään vuoteen 2030.

    Näitä kahta raporttia täydensi konsulttiyhtiö Pöyryn ja Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin toteuttama selvitys Energia, huoltovarmuus ja geopoliittiset siirtymät. Selvityksessä mukana oli myös Winlandin energiapolitiikan osahanke. Kahdessa ensimmäisessä raportissa tarkasteltiin energiamurrokseen tarvittavia teknisiä, taloudellisia ja sosiaalisia innovaatioita ja esimerkiksi internetin, digitalisaation ja automaation roolia. Vastaavasti viimeisessä raportissa arvioitiin energiamurroksen vaikutuksia Suomen huoltovarmuuteen ja turvallisuuteen vuoteen 2040 asti energiajärjestöjen ja -yritysten luomien skenaarioiden ja tutkimuskirjallisuuden pohjalta.

    Riittääkö liberaalin markkinatalouden kehys nykytilanteessa?

    Pöyryn ja Aleksanteri-instituutin selvitys muistuttaa, että vaikka trendit ja institutionaaliset kehykset ohjaavat kohti markkinavetoisempaa järjestelmää Suomessa ja laajemmin EU:ssa, esimerkiksi kehitykset USA:ssa ja Venäjällä osoittavat, että liberaaliin markkinatalouteen pohjautuva toimijuus on koetuksella.

    Perinteisesti pohjoismainen energiayhteistyö on ollut vahvaa. Kuitenkin myös tälle osa-alueelle on tullut säröjä, sillä Ruotsin ja Norjan kantaverkkoyhtiöt ovat pyrkineet siirtämään päätäntävaltaa itselleen Nord Pool -sähköpörssissä ehdottamassaan uudessa tasehallintamallissa. Suomen kantaverkkoyhtiön Fingridin mukaan tämä esitys on ristiriidassa EU:n sähkömarkkinoiden yleisen kehityksen ja Suomen päätäntävallan kannalta. Näin ollen usein markkinalähtöiseen tarkasteluun pohjautuva energiamurroskirjallisuus on perinteisesti keskittynyt ei-valtiollisten toimijoiden rooliin ja teknologisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin innovaatioihin, mutta viime aikoina on alettu kiinnittää huomiota entistä enemmän myös valtion rooliin energiamurroksessa. Toisin sanoen, markkinamekanismeja on kehitettävä, mutta on yhtä olennaista ymmärtää niistä käytyjä poliittisia kamppailuja.

    Fossiiliriippuvaiset valtiot energiamurroksen jarruina

    Fossiilinen energia on dominoiva energiamuoto moderneissa yhteiskunnissa, mutta ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii tämän kokoonpanon hajottamista ja uudelleenjärjestämistä. Energiamurrostutkimuksessa keskitytään usein vähähiilisen ja usein sähköön pohjautuvan murroksen mahdollistamiseen ja vähemmän fossiiliseen energiaan pohjautuvan regiimin vastarinnan analyysiin. Fossiilisten energiamuotojen osuus globaalista energiankulutuksesta on kuitenkin edelleen yli 80%. Kuten Smart Energy Transition -hanke toteaa, fossiilisista energiamuodoista riippuvaiset valtiot ja eturyhmät pyrkivät myös ylläpitämään nykytilaa. Suomen kontekstissa Venäjä, yksi keskeisimmistä fossiilisen energian tuottajista, on siksi olennaista ottaa huomioon energiamurroksen ennakointityössä. Tutkimus on osoittanut 100% uusiutuvan järjestelmän olevan mahdollinen Venäjällä, mutta fossiilisesta energiasta tulonsa saavien eturyhmien rooli on hyvin vahva ja ne pyrkivät hidastamaan energiamurroksen nopeaa etenemistä sekä vähähiilisten energiamuotojen pääsyä markkinoille.

    Suomen energiajärjestelmää pidetään yleisesti ottaen hyvin hajautettuna, mutta silti polttoaineista ja sähköstä lähes 70% tuodaan Venäjältä tällä hetkellä. Vaikka on epätodennäköistä, että Venäjä pyrkisi vaikuttamaan suoraan energian saatavuuteen, pehmeitä tai epäsuoria keinoja, kuten energian hinnoittelua tai informaatiovaikuttamista tulisi ymmärtää paremmin.

    Kohti systeemistä tarkastelua

    Vaikka yleisesti ottaen Suomessa kuljetaan kohti omavaraisempaa, huolto- ja toimitusvarmempaa järjestelmää, systeemiselle tarkastelulle on edelleen tilaa. Vähähiilisten energiantuotantotapojen ja hiili-intensiivisten energiamuotojen roolin muuttuminen tulisi ottaa tutkimuksessa paremmin huomioon, jotta ymmärtäisimme samanaikaisesti sekä vähähiilistä murrosta mahdollistavia että hidastavia mekanismeja. 

    Lisäksi (kokonais)turvallisuutta olisi hyvä tarkastella enemmän myös sen kannalta, miten digitalisoituvassa ja automatisoituvassa energiajärjestelmässä varmistetaan energiapalveluiden tasavertainen saatavuus kaikille. Energiamurros mahdollistaa omavaraisten yhteisöjen kehittymisen ja tuo innokkaille teknologiasta kiinnostuneille edelläkävijöille mielenkiintoisia palveluita. Nyt ja tulevaisuudessa on myös sähköisten palvelujen ulottumattomissa olevia ihmisiä, joille on pystyttävä takaamaan riittävät palvelut.

    Viranomaisten vastuu muuttuu vaan ei poistu

    Tutkimuksessa tulisi tarkastella myös viranomaisten tulevaa roolia vähähiilisessä maailmassa. Kuitenkin energiaturvallisuuden tarkastelu voisi kaivata energiamurrostutkimuksen kokeilevampaa otetta, jotta tulevaisuuden ennakointi olisi luovaa ja visioivaa eikä vain uhkiin reagoivaa.

    Viimeaikainen tykkylumesta johtuva sähkökriisi muistuttaa viranomaisten tärkeästä merkityksestä yhteiskunnan toiminnalle. Vaikka energiamurros tekee energia-alan toimijakentästä todennäköisesti pirstaleisemman ja markkinavetoisemman, se ei poista tarvetta viranomaisten koordinoivalle roolille; se pikemminkin korostaa monitoimijaisen yhteistyön tarvetta. Myös valtion rajojen ulkopuolella tapahtuvien ilmiöiden ennakointiin, kuten geopoliittisiin muutoksiin, julkisilla tahoilla on paremmat voimavarat.

    Continue Reading
  • Globaali ruokaturva vaatii paikallisia ratkaisuja ja yhteiskehittämistä

    21 joulu 2017
    Suvi Sojamo
    411

    ”Joskus tarvitsee lähteä kauas ymmärtääkseen jotain läheltä. Näin kävi minulle kansainvälisessä Global Food Security -konferenssissa yli 11 600 kilometrin päässä: ymmärsin entistä syvemmin Winland-hankkeemme yhteiskehittämisen ja monitieteisyyden voiman” kirjoittaa tohtorikoulutettava Elina Lehikoinen Aalto-yliopistosta.

    Osallistuin joulukuun alussa ”Global Food Security” –konferenssiin Etelä-Afrikan Kapkaupungissa. Konferenssi keräsi yli 600 osallistujaa eri tieteenaloilta ympäri maailmaa sekä liudan huippututkijoita, kuten ruokaturvan tutkimuksen uranuurtajan John Ingramin Oxfordin yliopistosta sekä World Food Prize –palkinnon voittajan Hans Herrenin Millenium Institutesta.

    Konferenssin pääsanoman voisi tiivistää kolmeen ydinviestiin. Ensinnäkin, globaalisti aliravitsemus on edelleen vakava ongelma. Aliravitsemuksen torjumiseksi, ruoantuotannon pitäisi tuplaantua vuoteen 2050. Silti pelkkä tuotannon kasvattaminen ei riitä vaan ennen kaikkea ruoan saatavuus tulisi jakaantua tasaisesti myös niille alueille, missä ruokaa ei tällä hetkellä ole riittävästi saatavilla. Samaan aikaan aliravittujen rinnalle suureksi huolenaiheeksi on noussut ylipainoisten lisääntyvä määrä. Tämä on valtava terveysriski ja se tulee vain kasvamaan tulevaisuudessa. Ruoantuotannon ja kulutuksen välille täytyy siis löytää tasapaino, sillä paradoksaalisesti edelleen noin kolmasosa ruokaa joutuu hävikkiin.

    poster_lehikoinen

    Toisekseen, konferenssissa korostui teknisten ratkaisujen ja innovaatioiden hyödyntäminen kytkemällä paikallinen ja globaali ruokajärjestelmä yhteen. Useat luennoitsijat totesivatkin, että tämänhetkiset käytännöt (”business as usual”) eivät ole toimivia, eivätkä perinteiset ratkaisut (”solutions as usuals”) vie meitä riittävän pitkälle globaalien ruokakriisien torjunnassa. Sen vuoksi paikallisen ruokaturvan ja globaalin ruokasysteemin yhteys on tunnistettava entistä vahvemmin. Maailman yleisempien kasvilajien matka ympäri maailman osoittaa selvästi, kuinka globaali ruokasysteemi vie meidät kaikki saman pöydän ääreen. Myös Suomen osalta linkki globaaliin ruokasysteemiin toteutuu sekä maahantuodun ruoan että tuotantopanosten kuten energian, lannoitteiden ja rehun kautta. Paikallisen ruokaturvan osalta konferenssissa nousi vahvasti esille tutkijoiden ja päätöstentekijöiden välillä usein vallitseva suuri kuilu. Tämä kuilu on kurottava umpeen, jos haluamme luoda onnistuneita ja kestäviä ratkaisuja. Yhteistyötä tarvitaan niin yksityiseltä kuin julkiselta sektorilta aina tuottajasta loppukäyttäjään asti.

    Kolmanneksi, useista luennoista kävi varsin selväksi, että sektoraalinen ajattelu on usein esteenä onnistuneelle päätöksenteolle. Onnistuneessa päätöksenteossa tarvitaan ymmärrystä laajoista kokonaisuuksista sekä eri teemojen ja tasojen kytköksistä. Tämä taas vaatii yhteistoimintaa yli sektorirajojen. Tarvitaankin siis sillanrakentajia luomaan onnistunut yhteistyö eri teemojen, tasojen ja toimijoiden välille.

    Winland-hankkeesta oli posteri konferenssissa. Tutkimuksemme herätti mielenkiintoa erityisesti yhteiskehittämisensä ja monitieteisyytensä vuoksi. Konferenssissa oivalsinkin, että Winlandissa on kyse juuri niistä konferenssissa peräänkuulutetuista lähestymistavoista ja menetelmistä, joiden avulla on mahdollista kaventaa kuilua päätöksenteon ja tieteen välillä sekä vahvistaa Suomen ruokaturvaa. Paljon on toki työtä tehtävänä, mutta suunta vaikuttaa olevan oikea myös kansainvälisen tiedeyhteisön näkökulmasta.

    Konferenssissa kuulemani sananlasku mielestäni tiivistää paljon myös Winlandin ja koko Strategisen tutkimuksen ideasta: Jos haluat kulkea nopeasti, mene yksin – jos haluat päästä pitkälle, mene yhdessä.

    Continue Reading
  • Vesiturvallisuus – mikä sen merkitys on Suomelle?

    8 joulu 2017
    Suvi Sojamo
    472

    Vesiturvallisuus (water security) on noussut veden hallinnan keskeiseksi käsitteeksi ja tavoitteeksi kansainvälisesti. Mikä sen merkitys on Suomelle? Winland-hankkeen tutkijat ovat tunnistaneet kaksi keskeistä merkitystä vesiturvallisuudelle: se auttaa vesialaa ymmärtämään yhteyksiään muuhun yhteiskuntaan samalla kun se korostaa veden merkitystä yhteiskunnan laajemmalle kehitykselle ja hyvinvoinnille. Kirjoitus perustuu Vesitalous-lehden 6/2017 artikkeliin, joka on luettavissa kokonaisuudessaan täällä: http://bit.ly/2BIzu5o.

    Mikä vesiturvallisuus?

    Tulvariskit, kyberhyökkäykset vesilaitoksiin, vesivälitteiset epidemiat, teollisuuden päästöt, mikromuovit ja lääkeainejäämät – vaikka Suomi on kansainvälistä kärkeä veden tilan ja hallinnan suhteen, veteen liittyvät kriisit ja uhkat herättävät meilläkin vilkasta keskustelua. Yksittäiset kriisit ja uhkat eivät kuitenkaan kerro koko totuutta veteen kytkeytyvän turvallisuutemme tilasta. Tarvitaan laajempaa keskustelua siitä, mitä vesiturvallisuus Suomessa tarkoittaa.

    YK:n veteen liittyvää työtä koordinoivan UN-Waterin määritelmän mukaan vesiturvallisuus on kyky taata kestävä pääsy riittävään määrään hyväksyttävän laatuista vettä elinkeinoille, ihmisten hyvinvoinnille ja kehitykselle. Samalla se on kykyä ehkäistä vesien saastumista ja veteen liittyviä katastrofeja sekä suojella ekosysteemejä rauhan ja poliittisen vakauden ilmapiirissä.

    Miltä näyttää Suomen vesiturvallisuus?

    Vesiturvallisuus on Suomessa yllä kuvatun määritelmän mukaisesti yleisesti ottaen erittäin hyvää luokkaa. Pääosin tämä on seurausta pitkäjänteisestä vesiensuojelusta, uusien teknologioiden hyödyntämisestä ja veteen liittyvien riskien hallinnasta sekä hyvästä hallinnosta, osin suotuisista luonnonolosuhteista.

    Toisaalta Suomessakaan ei ole vältytty vesikriiseiltä, joista mm. Nokian ja Äänekosken vesiepidemiat ja Talvivaaran kaivoskatastrofi ovat hyviä esimerkkejä. Useita näistä kriiseistä on pahentanut ennakoinnin ja varautumisen puute ja epäonnistuminen niistä viestimisessä.

    Winland-hanke vesiturvallisuutta parantamassa

    Winland-hankkeessa kehitämme uusia tapoja arvioida ja kehittää Suomen vesiturvallisuutta sen hyvän tilan varmistamiseksi. Pyrimme luomaan vesiturvallisuudesta systeemistä kokonaiskuvaa ja tunnistamaan sen merkittävimpiä kipupisteitä ja kehittämistarpeita nyt ja tulevaisuudessa yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Olemme mm. tunnistaneet vesiturvallisuutta uhkaavia trendejä ja mahdollisia shokkeja ja kartoittaneet, mitä tavoitteita  liittyy ympäristön hyvään tilaan, terveyteen ja hyvinvointiin, elinkeinojen kestävyyteen ja yhteiskunnan vakauteen.

    Winland-hankkeessa tunnistettuja vesiturvallisuuteen vaikuttavia trendejä ja mahdollisia shokkeja.

     

    Lähtökohtamme on, että vesiturvallisuuden eri muodot riskienhallinnasta ja varautumisesta kestävään veden hallintaan edellyttävät eri toimijoiden, sektoreiden ja maantieteellisten skaalojen välisten riippuvuussuhteiden huomiointia. Suomen vesiturvallisuus ei rajoitu maamme rajojen sisäisiin ilmiöihin, vaan kytkeytyy alueellisiin ja globaaleihin vaikutuksiin ja muutospaineisiin, kuten ilmastonmuutokseen, kansainväliseen kauppaan ja muuttoliikkeisiin.

    Vesiturvallisuus rakentuu yhteistyöllä

    100-vuotiasta Suomea voidaan mielestämme pitää jopa vesiturvallisuuden mallimaana:  vesiturvallisuuden eri ulottuvuuksia pohditaan yhteistyössä eri tahojen kanssa ja erilaisia veteen liittyviä uhkia tunnistetaan aktiivisesti. Kehittämisen varaa kuitenkin on, sillä etenkin pitkän aikavälin muutosten ymmärtäminen vaatii vielä lisäymmärrystä.

    Tärkeää on myös hahmottaa vesiturvallisuuden kytkös muihin turvallisuuden muotoihin, erityisesti ruokaturvaan ja energiaturvallisuuteen. Ennen kaikkea luonnonvaroihin ja ympäristöön liitettävät turvallisuuden muodot korostavat perinteisen turvallisuuskäsityksen laaja-alaistumista.

    Tänä syksynä päivitetty Yhteiskunnan turvallisuusstrategia korostaa kokonaisturvallisuutta, jolla tarkoitetaan monitoimijaista yhteistyömallia, jonka tavoitteena on yhteiskuntaamme kohdistuvien uhkien hallittavuus. Veden korvaamaton luonne monille yhteiskuntamme elintärkeille toiminnoille sekä koko maapallolle tarkoittaa, että vesialan toimijoiden tulee toimia aiempaa aktiivisemmin myös kokonaisturvallisuuden kentällä.

    Tällaisessa monta eri sektoria ja toimijaa yhteen tuovassa toiminnassa vesiturvallisuuden käsitteellä on keskeinen merkitys.

     

    Continue Reading
  • Visiotyöpaja 22.11.2017

    1 joulu 2017
    Christopher Rowley
    210

    Aika: ke 22.11.2017 klo 13:00–16:30

    Paikka: Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun päärakennus, Jenny ja Antti Wihurin rahasto –tila (C-350), Runeberginkatu 14-16, Helsinki

    Saapumisohjeet Töölön kampukselle: http://biz.aalto.fi/fi/contact/route_toolo/

    Winlandin visiotyöpajassa luomme ohjatusti ja yhteiskehittämällä toivottavia tulevaisuuksia energian, ruoan, veden, ilmaston sekä kokonaisturvallisuuden näkökulmia yhdistellen.  Työpajassa siirrytään uhkakuvia tarkastelleesta Failand-vaiheesta kohti toivottavia mahdollisia maailmoja.  Ensimmäisiä askelia otimme jo viime toukokuisessa  Winlandin Deepen-työpajassa. Nyt työstettävät visiot toimivat pontimena konkreettisempien strategisten tavoitteiden ja toimenpide-ehdotusten muodostamiseksi.

    Ohjelma

    13:00  Winlandin tervetulosanat

                Koordinaattori Suvi Sojamo, Aalto-yliopisto

    13:10  Määritellään Winland 2040

               Tutkija Matti Minkkinen, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto

    13:40  Visiotyöpaja

    14:10  Kahvitauko

    14:25  Visiotyöpaja jatkuu

    15:40  Tulosten purku ja yhteiskeskustelu

    16:30  Tilaisuus päättyy

    Lisätietoja

    Burkhard Auffermann, Matti Minkkinen ja Riikka Saarimaa,

    Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus

    Continue Reading
  • Yle Puhe: Miten vesiturvallisuus näkyy Suomessa ja maailmalla?

    9 marras 2017
    Marko Keskinen
    356

    Winland-hankkeen johtaja, professori Olli Varis vieraili Yle Puheella Juuso Pekkisen vieraana. Olli sekä Ulkoministeriön kehityspolitiikan neuvonantaja Antti Rautavaara keskustelivat vedestä ”Vanhin voitehista” -otsikon alla. Aalto-yliopiston Vesi- ja kehitysryhmä julkaisi keskustelusta alla olevan uutisen, jonka voi lukea suomeksi ja englanniksi täältä.

    Professori Olli Varis keskusteli Ulkoministeriön kehityspolitiikan neuvonantaja Antti Rautavaaran kanssa vesivarojen kestävyydestä YLE Puheella 24.10.2017 Juuso Pekkisen vieraana. Varis ja Rautavaara pohtivat erilaisia vesikestävyyteen vaikuttavia tekijöitä ja tärkeimpiä näkökulmia teemaan. Varis korosti, että vaikka vesiturvallisuuden vaikutukset voivat esiintyä paikallistasolla, ilmiöön vaikuttavien tekijöiden verkosto on usein globaali. Rautavaara taas nosti ohjelmassa esiin esimerkiksi Koillis-Kiinan, yhden maailman kuivimmista alueista. Alueen niukat vesivarat ovat motivoineet Kiinan solmimaan tiivistä yhteistyöstä Afrikan valtioiden kanssa, jolloin se voi vahvistaa ruoantuotantoaan ja tuoda Afrikasta ruoan mukana virtuaalista vettä.

    Professori Varis korosti keskustelussa lähestymistapojen kirjoa – vesivarojen kestävyyttä voidaan tarkastella muun muassa ekologisesta, teknisestä ja poliittisesta näkökulmasta. Vaikka vesivarakeskustelua voidaan johtaa vastakkainasettelulla (esimerkiksi pilaaja ja kärsijä), Varis kannustaa vahvistamaan vesidiplomatiaa ja yhteistyötä myös eri aluetasojen kesken.

    Voit kuunnella lähetyksen YLE Puheen sivuilla: https://areena.yle.fi/1-4255234

     

     

    Continue Reading