Blogit

  • Olisiko aika päivittää yhteiskunnan varautumisen lainsäädäntö?

    5 maalis 2018
    Kirsi-Marja Lonkila
    1259

    Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (linkki) päivitettiin viime vuonna. Sen mukaan yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin kuuluvat muun muassa energian saatavuus, elintarvikehuolto ja vesihuolto. Seuraavaksi on syytä pohtia varautumisen lainsäädäntöä energia-, ruoka- ja vesiturvallisuuden näkökulmasta, kirjoittavat Winland-hankkeen tutkijat Antti Belinskij, Niko Soininen ja Kaisa Huhta. Kirjoitus pohjautuu heidän Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirjassa 2017 julkaistuun artikkeliinsa Vesi-, ruoka- ja energiaturvallisuuden oikeudellinen resilienssi (saatavilla täällä).

    Kainuun vuodenvaihteen sähkökatkot nostivat esille kysymykset varautumisen riittävyydestä. Katkojen syynä oli paitsi raskas lumikuorma myös se, että alueen sähköverkko on suurelta osin elinkaarensa päässä. Huolta herättivät sähkökatkojen vaikutukset vedenjakeluun ja maatilojen toimintaan. Näillä kysymyksillä on suora yhteys energia-, ruoka- ja vesialan varautumisen lainsäädäntöön. Sen päivittämisen tarpeita on syytä arvioida nyt.

    Toimintaympäristö muuttuu ja sääntelyä on kehitettävä

    Winland-hankkeessa olemme tunnistaneet seuraavat suuntaviivat energia-, ruoka- ja vesialan häiriötilanteisiin varautumisen lainsäädännön kehittämiseen:

    • turvallisuusajattelun arkipäiväistäminen,
    • sektorirajat ylittävän yhteistyön edistäminen, ja
    • turvallisuuden hahmottaminen ajallisena jatkumona.

    Kehitystarpeiden taustalla on toimintaympäristön muutos. Yhtäältä ilmastonmuutos lisää sään ja vesiolojen ääri-ilmiöitä Suomessa. Niistä aiheutuu muun muassa sähkön- ja vedenjakelun katkoja sekä tulvariskejä. Toisaalta yksityisen sektorin rooli on kasvanut energia-, ruoka- ja vesisektorilla esimerkiksi eurooppalaisten energiamarkkinoiden vapauttamisen myötä.

    Turvallisuusajattelu osaksi energia-, ruoka- ja vesialan rutiineja

    Turvallisuusajattelun arkipäiväisyydellä tarkoitamme, että turvallisuuden varmistaminen on osa energia-, ruoka- ja vesialan toimijoiden rutiineja. Toimijoita ovat sekä viranomaiset että yksityinen sektori.

    Sektorirajat ylittävä viranomaisten varautuminen häiriötilanteisiin perustuu suurelta osin valmiuslakiin (1552/2011). Lain sanamuodon mukaan sitä sovelletaan viranomaisten varautumiseen poikkeusoloihin, kuten aseelliseen hyökkäykseen tai erityisen vakavaan suuronnettomuuteen, ei Kainuun sähkökatkon kaltaisiin normaaliolojen häiriötilanteisiin. Käytännössä viranomaiset varautuvat valmiuslain mukaisen valmiussuunnittelun avulla myös normaaliolojen häiriötilanteisiin. Tämän soisi näkyvän selvemmin lainsäädännössä.

    Yksityisen sektorin varautumisvelvoitteista säädetään energia-, ruoka- ja vesisektorin erityislaeissa. Esimerkiksi sähkömarkkinalain (588/2013) nojalla verkonhaltija, kuten Kainuun tapauksessa sähköyhtiö Loiste, on velvollinen varautumaan häiriötilanteisiin ja varmistamaan sähköverkon mahdollisimman luotettavan toiminnan niiden aikana. Elintarvike- ja vesihuollon lainsäädännössä on asetettu samankaltaisia varautumisen vaatimuksia toimijoille. Tällaiset suoraan toimijoita velvoittavat varautumisvelvoitteet ovat kannatettavia. Samalla on kuitenkin varottava sellaista sääntelyn liiallista hajautumista, joka voi kyseenalaistaa sektorirajat ylittävän yhteistyön.

     

    Continue Reading
  • Suomesta energian viisaan käytön mallimaa?

    23 helmi 2018
    Kirsi-Marja Lonkila
    701

    Suomen energiatalous kaipaa uutta suuntaa – on liikuttava kohti päästöttömämpää, kustannustehokkaampaa ja toimintavarmempaa järjestelmää. Ilmastonmuutoksen hillitsemisellä ja siten energiatalouden muutoksilla on kiire, mutta kenen pitäisi tehdä enemmän? Entä voittaako vai häviääkö Suomi energiatalouden murroksessa? Suomen Akatemian 14.2.2018 järjestämässä Rakkaudesta tieteeseen -tapahtuman ratkaisuriihessä Winland esitti tuloksiaan muiden Strategisen tutkimuksen hankkeiden lailla.

    Energiavirtojen järjestelmätason muutokset vievät aikaa

    Energiamurroksen eksponentiaalisesta luonteesta huolimatta järjestelmätason muutokset energiavirroissa vievät aikaa, sillä energiasektorin investoinnit ovat pitkäikäisiä. Muutoksen suunta on oikea, mutta kuten Winland-hankkeen tutkija Jaakko Jääskeläinen totesi, merkittävä osa globaalista ja suomalaisesta primäärienergiasta saadaan yhä polttamalla hiilivetyjä. Vaikka sähköntuotanto on Suomessa vuosi vuodelta vähähiilisempää, merkittävä osa energiavirroista tulee vielä pitkään liittymään muuhun kuin sähköntuotantoon. Keskeisimpiä näistä ovat EU:n päästökaupan ulkopuolelle jäävät liikenne ja rakennusten lämmitys, jotka vastaavat yli 40 % energian loppukulutuksesta. Liikenteessä fossiilisten polttoaineiden korvaaminen sähköllä erityisesti raskaampien ajoneuvojen osalta on tällä hetkellä haastavaa tehdä kustannustehokkaasti. Vastaavasti lämmityksessä muun kuin sähkön osuus on 77 %, ja se pohjautuu tällä hetkellä pääosin fossiilisiin ja puupohjaisiin polttoaineisiin, joista jälkimmäisten hiilineutraalius on kiistelty aihe.

    Sähkömarkkinoilla mielenkiintoisimmat trendit ovat mm. kivihiilestä luopuminen vuoteen 2030 mennessä, tuuli- ja aurinkoenergian kasvutrendit, yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon tulevaisuus, Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitoksen kohtalo sekä tuontiriippuvuus. Suomen energiapolitiikka johtaa tällä hetkellä omavaraisuuteen sähköenergian osalta, mutta tuontiriippuvuus kysyntäpiikkien aikana saattaa kasvaa entisestään. Tuuli- ja aurinkoenergian voimakkaasta medianäkyvyydestä huolimatta niiden osuus primäärienergiavirroista tullee olemaan suhteellisen vähäinen vielä vuonna 2030.

    Sähköenergian tuotannon omavaraisuus voi myös lisätä kokonaisturvallisuutta, joskin liiallisella omavaraisuuden tavoittelulla on hintansa. Winland-hankkeessa painotetaan kokonaisturvallisuuden näkökulmaa ja energiaturvallisuuden kytköksiä esimerkiksi ruokaturvaan.

    Winlandin tutkimuksessa on mm. selvitetty, että laaja ja pitkäjaksoinen kuivuus, joka ulottuisi Suomen lisäksi muihin Pohjoismaihin, uhkaisi sähkön toimitusvarmuutta erityisesti rajoittuneen tuonnin kautta. Energiaturvallisuutta arvioitaessa onkin tärkeää ottaa huomioon ilmastonmuutoksen myötä yleistyvät ilmasto-olosuhteiden ääri-ilmiöt Pohjoismaissa.

    Miten Suomi hyötyy energiamurroksesta?

    Mitä kunnianhimoisempaa energiamurrosta tavoittelemme, sitä enemmän murros vaikuttaa koko yhteiskuntaan. Yksi tärkeä tarkastelukulma on, tukeeko energialiiketoiminnan uudistuminen talouskehitystä, työllisyyttä ja verotulojen virtaa. EL-TRAN-hankkeen Pami Aallon mukaan Suomessakin voidaan pitää realistisena tavoitteena, että vuoteen 2030 mennessä energiamurros luo enemmän työpaikkoja kuin se hävittää niitä. Näin on käynyt esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa suoria ja epäsuoria työpaikkoja oli vuonna 2016 uusiutuvan energian alueella  777 000, kun öljy- ja kaasuteollisuuden työpaikat olivat laskeneet 388 000:een. Samalla hiiliteollisuuden työpaikat olivat laskeneet 1980-luvun 174 000:sta 53 000:een vuonna 2016.

    Smart Energy Transition -hankkeen Armi Temmes korosti, että kotimarkkinoiden synty luo tehokkaasti liiketoimintamahdollisuuksia. Energiamurroksen ruumiillistumat, eli itse laitteet, ovat itse asiassa kovin pieni osa liiketoimintaa. Vaikka lämpöpumput, aurinkopaneelit ja tuuliturbiinit valmistetaan useimmiten Suomen ulkopuolella, laajempi arvoverkko eli laitteiden asennus, huolto, käyttöönopastus, myynti ja jakelu tuovat merkittäviä liiketoimintamahdollisuuksia.

    Energiajärjestelmän muutoksilla on kiire: vielä enemmän, vielä nopeammin!

    Ilmastonmuutoksen etenemisvauhti haastaa Suomen uudistamaan energiatalouttaan nykyistä vauhdikkaammin. Edellä mainittujen tutkijoiden ohella paneelissa energiamurroksesta keskustelivat BCDC-hankkeen Marita Laukkanen, Sitran Mari Pantsar, asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sekä Nornickelin Joni Hautojärvi. Paneeli oli yksimielinen muutoksen kiireellisyydestä ja siitä, että energiamurrosta on vauhditettava nopeasti, kaikilla rintamilla. Keinoista puhuessa yhteistä säveltä ei niin vain löytynytkään, ja siinä mielessä paneeli on epäilemättä edustava otos Suomessa käytävästä energiapoliittisesta keskustelusta.

    Miten energiajärjestelmän murrosta sitten voitaisiin nopeuttaa ja kenen tulisi vetää muutosta? Winland-hankkeen tutkimuksessa korostuu energiaturvallisuuden ja huoltovarmuuden näkökulma: koska energiasektorin investoinnit ovat pitkäikäisiä, myös energiapoliittisen päätöksenteon tulisi olla pitkäjänteistä ja johdonmukaista. Tällä tavalla myös huoltovarmuudesta vastaavat tahot pystyisivät mahdollisimman hyvin varautumaan mahdollisiin riskeihin Energiaintensiivisen teollisuuden uudistumisen kannalta pitkäjänteinen politiikka on myös tärkeää, ja teollisuuden energiaratkaisut ovat päästöjen vähentämisessä erittäin tärkeässä asemassa.

    Kun tavoitellaan energiajärjestelmän pienten viilausten sijaan koko yhteiskuntaan vaikuttavia isoja mullistuksia energiataloudessa, intressiristiriidat “vanhan maailman” toimijoiden ja uusille aloille pyrkivien toimijoiden välillä nostavat päätään. Sitran Mari Pantsar toivoikin valtiolta rohkeampaa vetovastuuta ja näkemyksellisyyttä energiamurroksen vauhdittamisessa. Uuteen sijoittaminen saattaa tuhota vanhaa toimintaa, mutta se saattaa myös tuottaa paljon. Huoltovarmuudelle keskeisen jatkuvuudenhallinnan näkökulmasta olisi myös tarkasteltava mahdollisten uusien toimijoiden ja päästövähennysten kannalta kestävämpien käytänteiden esiintulo energia-alalle.

    Armi Temmes lisäsi, että valtion taholta tarvitaan nopeita, ensimmäisen kysyntäaallon liikkeelle sysääviä voimia. Voimakkaitakaan tukitoimia ei tulisi pelätä, kun suunta on selvillä. Esimerkiksi  Temmes nosti liikenteen sähköistymiselle tärkeän kotilatauksen edistämisen. Kotimaan energiapolitiikka tuleekin Temmeksen mukaan nähdä innovaatiopolitiikkana, jolloin myös energiapolitiikan tuet tulee nähdä ennemmin innovaatiotukina kuin perinteisinä yritystukina, joista halutaan pyrkiä eroon.

    Pitkäjänteiselle, näkemykselliselle politiikalle olisi tilausta, mutta isoja muutoksia on vaikea synnyttää, kun nykymallin edunsaajat puolustavat paikkaansa. Energiaverotukseen liittyvien tukien uudistamisen vaikeus on hyvä esimerkki ongelmasta.

    Continue Reading
  • Perhosista ja elefanteista: kolme huomiota Rakkaudesta tieteeseen -tapahtumasta

    15 helmi 2018
    Marko Keskinen
    644

    Strategisen tutkimuksen hankkeita esittelevä Rakkaudesta tieteeseen -tapahtuma järjestettiin eilen 14.2.2018 Finlandia-talossa (kts. täällä sekä Twitterissä). Tilaisuuden päätöspaneelissa käytiin erinomaista keskustelua tutkijoiden ja sidosryhmien välisestä suhteesta sekä tieteen roolista päätöksenteossa. Winland-hankkeen johtaja Marko Keskinen Aalto-yliopistosta tiivistää paneelikeskustelun annin kolmeen huomioon.

    Rakkaudesta tieteeseen -päätöspaneeli pohti oivalla tavalla tutkimuksen ja päätöksenteon välistä suhdetta. Erityisen ilahtunut olin entisen kansanedustaja ja Sydänliiton pääsihteerin Tuija Braxin terävistä huomioista: Tuija muun muassa kehotti tutkijoita laittamaan tunnetta peliin ja olemaan myös vihaisia jos sille aihetta on. Panoksensa toivat myös muut panelistit eli Kelan Olli Kangas, VTV:n Marko Männikkö, THL:n Tuire Santamäki-Vuori sekä paneelia napakasti johtanut STN:n puheenjohtaja Per Mickwitz. Keskustelusta jäi mieleen useampikin huomio: alla näistä kolme mielestäni tärkeintä.

    Ensinnäkin on kriittistä todeta, että päätöksentekijöitä on erilaisia. Erityisesti kaksi tärkeintä päätöksentekijöiden ryhmää menivät keskustelussa herttaisesti sekaisin: poliitikot ja virkamiehet. Oma kokemukseni yliopistosta ja ministeriöistä antaa olettaa, että näihin kahteen ryhmään vaikutetaan hyvin eri tavoin. Myös vaikuttamisen aikajänteet ovat erilaisia: virkamiehet tuovat pitkäjänteisyyttä poliittiseen valmisteluun ja näkevät usein paremmin vaalikausien yli. Toisaalta tämä kääntyy väliin hitaudeksi, josta taas poliitikoita voi harvemmin syyttää. Poliitikot ja virkamiehet tarjoavat kaksi erilaista kanavaa poliittiseen vaikuttamiseen: tämä tulisi olla lähtökohta tutkimuksen roolia päätöksenteossa pohdittaessa.

    Toisekseen kaikki sidosryhmät eivät ole samanarvoisia mietittäessä tieteen ja päätöksenteon vuorovaikutusta. Sen vuoksi on tärkeä keskittyä määrän sijaan laatuun ja miettiä kenelle viestinsä suuntaa. Jokaisesta suunnittelu- ja päätösprosessista löytyy omat portinvartijansa, joiden kautta ohjautuu merkittävä osa keskustelusta ja päätöksistä. Näiden portinvartijoiden tunnistaminen on tärkeää kun pyritään tietoisesti tuomaan tutkittua tietoa jonkin päätösprosessin tueksi. Samalla tällainen prosessi (jollaisen olemme tehneet Winland-hankeessakin) auttaa ymmärtämään eri toimijoiden intressejä ja valtasuhteita. Portinvartijoiden ohella kannattaa toki tunnistaa myös ns. sisäpiiriläiset. Sekä poliitikoista että virkamiehistä kun löytyy runsaasti tiedemyönteisiä ja tutkimusta aktiivisesti seuraavia henkilöitä: vuoropuhelu tällaisten avainhenkilöiden kanssa on tärkeä osa tiedevaikuttamisesta.

    Kolmas ja ehkä tärkein huomio on päätöksentekoon nousevien teemojen mittakaavat, joka puhututti myös paneelia. Itse käyttäisin vertauskuvaa perhosista ja elefanteista: osa päätöksenteon teemoista ovat päiväperhosia, jotka pyrkivät viemään eteenpäin jotain hyvinkin rajattua asiaa. Toiset teemat ovat kuitenkin elefantteja (sukua tulevaisuudentutkimuksen harmaille sarvikuonoille), joiden vaikutus koko yhteiskuntaan ja jopa maapallon tulevaisuuteen on merkittävä. Vaikka kaiken päätöksenteon on hyvä olla tietoon perustuvaa, on tutkimuksen ja tiedevaikuttamisen rajallisten resurssien kannalta järkevä pysähtyä miettimään jahtaammeko perhosia vai elefantteja. Itse laittaisin ison osan panoksista (ja tarpeen tullen siitä Tuija Braxin peräänkuuluttamasta vihaisuudesta) elefantteihin, joihin liittyvän päätöksenteon tulee ylettyä yli vaalikausien ja hallitusohjelmien. Esimerkkeinä tällaisista elefenteista mainittakoon maakuntauudistus, kokonaisturvallisuus sekä ilmastonmuutos.

    Viimeiseen kohtaan liittyy myös panelistien esiin nostama tieteen institutionalisointi osaksi itse päätösprosesseja. Esimerkkejä tästä annettiin paneelissa kaksi: talouspolitiikan arviointineuvosto sekä ilmastopaneeli, joiden molempien on tarkoitus tukea tutkimusperustaista päätöksentekoa sekä arvioida päätösten mielekkyyttä tieteen kannalta. Itselleni esiin nousi kuitenkin kysymys siitä, onko päätöksiä järkevä arvioida tällä tavalla tieteenaloittain ja sektoreittain. Vai olisiko toimivampaa perustaa valtioneuvoston kanslian alle päätöksiä arvioiva ja niitä tutkimusperustaisesti tukeva monitieteinen tiedeneuvosto, Ison-Britannian CST:n malliin? Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamista hankkeista saadut kokemukset voivat osaltaan antaa osviittaa siitä, miten tuollainen tiedeneuvosto voisi toimia.

     

    Continue Reading
  • Pimeneekö Suomi talvipakkasilla? Toimitusvarmuuden tulevaisuusnäkymät

    9 helmi 2018
    Jaakko Jääskeläinen
    2110

    Keskustelu sähkötehon riittävyydestä rauhoittui jo hetkeksi 2016–2017 leudomman talven jälkeen, kunnes aihe nousi jälleen otsikoihin viime syksynä. Vuosituhannen alussa Suomi pystyi vielä kattamaan kysyntäpiikkinsä kotimaisella tuotannolla, mutta viime vuosina huipputuntien kysynnästä jopa kolmannes on katettu tuonnilla. Tohtorikoulutettava Jaakko Jääskeläinen Aalto-yliopistosta pohtii blogissa, miten tähän tilanteeseen on oikeastaan tultu.

    Suomessa on käyty kiivasta keskustelua sähkötehon riittävyydestä talvipakkasilla aina tammikuun 2016 ennätyksellisen kysyntäpiikin jälkeen. Keskustelu rauhoittui jo hetkeksi 2016–2017 leudomman talven jälkeen, kunnes viime syksynä ENTSO-E enteili raportissaan Suomelle haasteita sähkötehon riittävyyden kanssa ja Olkiluoto 3:n valmistumisen ilmoitettiin siirtyvän jälleen yhden pakkasjakson yli. Lukuun ottamatta myrskyjen aiheuttamia haasteita jakeluverkoissa, Suomessa on perinteisesti ollut hyvä sähkön toimitusvarmuus. Vuosituhannen alussa Suomi pystyi vielä kattamaan talven kysyntäpiikkinsä kotimaisella kapasiteetilla, mutta viime vuosina huipputuntien kysynnästä on katettu tuonnilla jo jopa kolmannes.

    Sähköteho on toistaiseksi riittänyt Suomessa, eikä tehoreservijärjestelmää ole tarvittu

    Nykyinen sähkömarkkinamallimme perustuu olettamukseen, että vapaa kilpailu takaa riittävän määrän sähkötehoa kaikkina hetkinä. Sähkö hinnoitellaan tunneittain kalleimman toteutuneen tarjouksen mukaan. Alhaisemman kysynnän aikoina sähkö tuotetaan pitkälti ydin-, vesi- ja tuulivoimalla, kun taas korkeamman kysynnän tunteina hintatason määrää hiilen tai maakaasun polttoon perustuva tuotanto.

    Vuosituhannen alussa sähkön tuotantorakenne oli vielä sellainen, että sähköä tuotettiin useimmiten myös hiililauhteella, joka määritteli siten sähkön hintatason kalleimpana käytettynä tuotantomuotona. Tämä hintataso riitti kattamaan muuttuvien tuotantokustannusten lisäksi myös voimalaitosten pääomakustannukset, ja teki siten voimalaitosinvestoinneista kannattavaa liiketoimintaa. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen kysyntä on kuitenkin ollut odotettua alhaisempaa heikon talouskasvun ja lämpimien säiden vuoksi. Tämä on johtanut siihen, että yli 2000 MW hiililauhdekapasiteettia on poistunut markkinoilta kannattamattomana, ja Suomen viimeinenkin kaupallinen hiililauhdevoimalaitos, Meri-Pori, siirrettiin osittain pois markkinoilta valtion rahoittamaan varajärjestelmään, tehoreserviin, heinäkuussa 2017.

    Sähkötehon riittävyydestä Suomessa on teetetty useita konsulttiselvityksiä ja tutkittu [1] muun muassa Winland-hankkeen kautta. Yhteinen näkemys näissä tutkimuksissa on, että ennen Olkiluoto 3:n valmistumistakin tarvittaisiin useita yhtäaikaisia vikoja suurimmissa voimalaitoksissa ja siirtolinjoissa, ennen kuin sähköjärjestelmässä tarvitsisi tukeutua hätätoimenpiteisiin. Nykyistä tehoreservijärjestelmää ei ole aktivoitu kertaakaan sähkötehon riittämättömyyden takia, minkä lisäksi Suomen kantaverkkoyhtiöllä, Fingridillä, on useita erilaisia häiriöreservejä käytössään. Koska vakavampi, maan laajuinen tehopula on vielä kokematta, on myös epäselvää, kuinka paljon kysyntäjoustoa markkinoilta löytyisi hintojen noustessa riittävän korkealle. Sähkön markkinahinnan noustessa tehopulassa maksimiarvoonsa, eli noin satakertaiseksi nykyiseen keskihintaan verrattuna, saattaisi muun muassa energiaintensiivisestä teollisuudesta löytyä vapaaehtoista joustoa.

    CHP-laitokset ovat energiaturvallisuuden kannalta tärkeitä, mutta energiayhtiöt tulevat korvaamaan niitä lämpökattiloilla

    Vaikka sähköä ei vielä lähivuosina tarvinne säännöstellä Suomessa, on markkinoilla seuraamisen arvoisia ilmiöitä. Sähkön nykyinen pörssihinta (~30 EUR/MWh) on aivan liian alhainen, jotta markkinaehtoiset investoinnit uuteen sähköntuotantokapasiteettiin kannattaisivat. Tuoreen tutkimuksemme [2] mukaan elinkaarikustannuksiltaan halvimmatkin tuotantomuodot Suomessa (tuulivoima ja bio-CHP, eli biomassaa polttoaineenaan käyttävä sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitos) vaatisivat noin 60 EUR/MWh keskihinnan tullakseen kannattaviksi. Viimeaikaisilla ja näköpiirissä olevilla voimalaitosinvestoinneilla, kuten hiljattain 2000 MW rajapyykin saavuttaneella tuulivoimakapasiteetilla ja uusilla ydinvoimalayksiköillä, tulee olemaan entisestään sähkön hintaa alentava vaikutus. Tämän lisäksi Suomi on linjannut tuoreessa energia- ja ilmastostrategiassaan luopuvansa hiilestä energiakäytössä, mikä tulee johtamaan enimmäkseen vanhojen hiili-CHP-laitosten sulkemiseen 2020-luvulla.

    Koska kaukolämmölle tullee olemaan kysyntää vielä tulevaisuudessakin, eivätkä korvausinvestoinnit CHP-laitoksiin ole kannattavia, tulevat energiayhtiöt korvaamaan poistuvaa CHP-kapasiteettia lämpökattiloilla. Pelkästään kaukolämmön tuotantoon suunnitellut lämpökattilat eroavat voimalaitoskattiloista siten, ettei laitoksesta ole teknisesti tai taloudellisesti järkevää tehdä yhteistuotantolaitosta jälkikäteen. Investoinnit ovat pitkäikäisiä, joten CHP-sähköntuotantokapasiteetin poistuminen voi aiheuttaa haasteita esimerkiksi vasta 10-20 vuoden kuluttua. Vaikka aihepiiri jakaakin yleisemmin mielipiteitä, on alalla suhteellisen vahva yhteisymmärrys siitä, että CHP-laitokset ovat energiaturvallisuuden kannalta tärkeä osa Suomen energiajärjestelmää.

    Sähkötehon riittävyys paranee energia- ja ilmastostrategian skenaarioissa

    Suomen merkittävimmät energiapoliittiset tavoitteet vuoteen 2030 mennessä ovat hiilestä luopumisen lisäksi uusiutuvien energialähteiden osuuden lisääminen (>50 % loppukulutuksesta), energiaomavaraisuuden kasvattaminen (>55 % loppukulutuksesta) sekä tuontiöljyn puolittaminen vuoden 2005 tasosta. Viimeisimpään energia- ja ilmastostrategiaan kuuluu muun muassa 2 TWh/a:n edestä tuotantotukia sähkön uusiutuville tuotantomuodoille. Tuki jaetaan teknologianeutraalin huutokaupan perusteella, ja se tullee kohdistumaan etupäässä tuulivoimalle. Olkiluoto 3:n ja Hanhikivi 1:n valmistumisen lisäksi strategia olettaa rajasiirtokapasiteetin Suomen ja Ruotsin välillä kasvavan merkittävästi. Strategiassa on kyllä huomioitu kaukolämpö-CHP-kapasiteetin väheneminen hiilestä luopumisen johdosta, mutta sähkön pörssihinnan oletetaan olevan 55-60 EUR/MWh jo vuonna 2025. Tulevaisuutta on vaikeaa ennustaa, mutta ellei kysynnässä tai tuontisähkön hinnassa tapahdu yllättäviä muutoksia, voi hinta olla myös lähempänä tämänhetkistä.

    Tuoreen tutkimuksemme [3] mukaan sähkötehon riittävyys Suomessa tulee kuitenkin paranemaan strategian pääskenaariossa vuoteen 2030 mennessä. Järjestelmässä olisi siis 2016 alkuvuoteen verrattuna enemmän ylimääräistä kapasiteettia kysyntäpiikin aikana vuonna 2030, mikäli vuosi alkaisi vastaavanlaisella pakkasjaksolla kuin vuosi 2016. Sähkön kysyntä skaalattiin mallinnuksissa vastaamaan strategian arvioita kysynnän kehittymisestä, ja muuten olosuhteiden oletettiin olevat vastaavat kuin vuonna 2016. Oletuksiin kuului muun muassa, että tuulivoimakapasiteetista on vain murto-osa saatavilla kovimman kysyntäpiikin aikaan. Oletuksiin kuuluu kuitenkin myös se, että kaikki 6000 MW rajasiirtokapasiteettia ovat käytössä kysyntäpiikin aikana. Vaikka strategiassa Suomesta tulee sähköenergian osalta omavarainen uusien ydinvoimalaitosyksiköiden myötä, tulee riippuvuus naapurimaiden sähköntuotantokapasiteetista kysyntäpiikkien kattamiseksi näin ollen jopa kasvamaan nykyiseen verrattuna.

    Sähkömarkkinoiden tulevaisuuteen liittyy useita epävarmuustekijöitä

    Merkittävä sähkötehon riittävyysväittelyä ylläpitävä tekijä onkin tulevaisuuden ennustamiseen liittyvät epävarmuustekijät: Toteutuuko Hanhikivi 1 –investointi? Entä molemmat kaavaillut siirtolinjat Suomen ja Ruotsin välillä? Miten kysyntäjousto tulee kehittymään? Jatkuuko tuuli- ja aurinkovoiman investointikustannusten laskutrendi yhtä voimakkaana? Entä sähkön varastoinnin kustannukset? Mikä on Ruotsin ydinvoimalaitosten kohtalo? Palauttavatko valmisteilla olevat LNG-terminaalit ja Balticconnector kaasun kannattavuuden? Mitä tulee tilalle, kun Narvan laitokset Virossa saapuvat tiensä päähän 2020-luvulla? Tuleeko kasvava rajasiirtokapasiteetti Norjasta Manner-Eurooppaan ja Isoon-Britanniaan välillisesti heikentämään sähköntuonnin saatavuutta Ruotsista Suomeen?

    Epävarmuustekijöistä huolimatta huoltovarmuudesta täytyy tehdä päätöksiä kansallisella tasolla. Sähköntuotannon marginaalikustannukset ovat sekä idässä että lännessä alemmat kuin Suomessa – Ruotsissa pitkälti suuren vesi-, ydin- ja tuulivoimakapasiteetin takia ja Venäjällä muun muassa merkittävästi kilpailukykyisemmän maakaasun hinnoittelun vuoksi. Toistaiseksi ajoittaisia teknisiä vikoja lukuun ottamatta rajasiirtoon on markkinoiden puitteissa voinut luottaa: riittävästi ruplia tai kruunuja likoon, niin sähkö virtaa sitä eniten tarvitsevalle. Liiallisella omavaraisuuden tavoittelulla onkin suuri hintalappu, minkä lisäksi se on vastoin Euroopan unionin tavoitteita yhtenäisemmistä sähkömarkkinoista.

     

    Lähteet

    [1] J. Jääskeläinen, B. Zakeri, S. Syri, ‘Adequacy of Power Capacity during Winter Peaks in Finland’, 14th International Conference on the European Energy Market, Dresden, 2017. winlandtutkimus.fi/wp-content/uploads/2016/09/Adequacy-of-Power-Capacity-during-Winter-Peaks-in-Finland_FINAL.pdf

    [2] J. Jääskeläinen, K. Huhta, ‘Trouble Ahead? An Interdisciplinary Analysis of Generation Adequacy in the Finnish Electricity Market’, International Energy Law Review, vol. 8, Dec. 2017.

    [3] J. Jääskeläinen, N. Veijalainen, S. Syri, M. Marttunen, B. Zakeri , ‘Energy Security Impacts of a Severe Drought on the Future Finnish Energy System’, Journal of Environmental Management (vertaisarvioitavana)

    Continue Reading
  • Mikä on valtion rooli energiamurroksessa?

    11 tammi 2018
    Sakari Hoysniemi
    772

    Suomessa tehdään paljon energiamurrosta tarkastelevaa tutkimusta. Lisää ymmärrystä kaivataan edelleen energiamurroksen vaikutuksiin valtioiden välisissä suhteissa sekä energian hinnoittelun kaltaisista pehmeistä keinoista ja informaatiovaikuttamisesta, kirjoittaa tohtorikoulutettava Sakari Höysniemi Helsingin yliopistosta.

    Suomessa tehdään tällä hetkellä paljon energiamurrosta tarkastelevaa tutkimusta. Vuoden 2017 aikana ilmestyi kolme huomioimisen arvoista raporttia, jotka ovat kiinnostavia myös kokonaisturvallisuuden näkökulmasta. Winland-hanke rakentaa omaa tutkimustaan näiden raporttien jatkoksi.

    Ensinnäkin Neo-Carbon Energy -hanke, joka visioi 100% uusiutuvaan energiaan pohjautuvaa maailmaa vuoteen 2050 mennessä esitti loppuraporttinsa, joka koostui sekä sosiokulttuurillisista että teknistaloudellisista skenaarioista.

    Toiseksi Smart Energy Transition -hankkeen ja Sitran Energiamurrosareenan loppuraportti tiputti tarkastelun skaalan Suomeen ja lyhensi aikajänteen helpommin lähestyttävään vuoteen 2030.

    Näitä kahta raporttia täydensi konsulttiyhtiö Pöyryn ja Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin toteuttama selvitys Energia, huoltovarmuus ja geopoliittiset siirtymät. Selvityksessä mukana oli myös Winlandin energiapolitiikan osahanke. Kahdessa ensimmäisessä raportissa tarkasteltiin energiamurrokseen tarvittavia teknisiä, taloudellisia ja sosiaalisia innovaatioita ja esimerkiksi internetin, digitalisaation ja automaation roolia. Vastaavasti viimeisessä raportissa arvioitiin energiamurroksen vaikutuksia Suomen huoltovarmuuteen ja turvallisuuteen vuoteen 2040 asti energiajärjestöjen ja -yritysten luomien skenaarioiden ja tutkimuskirjallisuuden pohjalta.

    Riittääkö liberaalin markkinatalouden kehys nykytilanteessa?

    Pöyryn ja Aleksanteri-instituutin selvitys muistuttaa, että vaikka trendit ja institutionaaliset kehykset ohjaavat kohti markkinavetoisempaa järjestelmää Suomessa ja laajemmin EU:ssa, esimerkiksi kehitykset USA:ssa ja Venäjällä osoittavat, että liberaaliin markkinatalouteen pohjautuva toimijuus on koetuksella.

    Perinteisesti pohjoismainen energiayhteistyö on ollut vahvaa. Kuitenkin myös tälle osa-alueelle on tullut säröjä, sillä Ruotsin ja Norjan kantaverkkoyhtiöt ovat pyrkineet siirtämään päätäntävaltaa itselleen Nord Pool -sähköpörssissä ehdottamassaan uudessa tasehallintamallissa. Suomen kantaverkkoyhtiön Fingridin mukaan tämä esitys on ristiriidassa EU:n sähkömarkkinoiden yleisen kehityksen ja Suomen päätäntävallan kannalta. Näin ollen usein markkinalähtöiseen tarkasteluun pohjautuva energiamurroskirjallisuus on perinteisesti keskittynyt ei-valtiollisten toimijoiden rooliin ja teknologisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin innovaatioihin, mutta viime aikoina on alettu kiinnittää huomiota entistä enemmän myös valtion rooliin energiamurroksessa. Toisin sanoen, markkinamekanismeja on kehitettävä, mutta on yhtä olennaista ymmärtää niistä käytyjä poliittisia kamppailuja.

    Fossiiliriippuvaiset valtiot energiamurroksen jarruina

    Fossiilinen energia on dominoiva energiamuoto moderneissa yhteiskunnissa, mutta ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii tämän kokoonpanon hajottamista ja uudelleenjärjestämistä. Energiamurrostutkimuksessa keskitytään usein vähähiilisen ja usein sähköön pohjautuvan murroksen mahdollistamiseen ja vähemmän fossiiliseen energiaan pohjautuvan regiimin vastarinnan analyysiin. Fossiilisten energiamuotojen osuus globaalista energiankulutuksesta on kuitenkin edelleen yli 80%. Kuten Smart Energy Transition -hanke toteaa, fossiilisista energiamuodoista riippuvaiset valtiot ja eturyhmät pyrkivät myös ylläpitämään nykytilaa. Suomen kontekstissa Venäjä, yksi keskeisimmistä fossiilisen energian tuottajista, on siksi olennaista ottaa huomioon energiamurroksen ennakointityössä. Tutkimus on osoittanut 100% uusiutuvan järjestelmän olevan mahdollinen Venäjällä, mutta fossiilisesta energiasta tulonsa saavien eturyhmien rooli on hyvin vahva ja ne pyrkivät hidastamaan energiamurroksen nopeaa etenemistä sekä vähähiilisten energiamuotojen pääsyä markkinoille.

    Suomen energiajärjestelmää pidetään yleisesti ottaen hyvin hajautettuna, mutta silti polttoaineista ja sähköstä lähes 70% tuodaan Venäjältä tällä hetkellä. Vaikka on epätodennäköistä, että Venäjä pyrkisi vaikuttamaan suoraan energian saatavuuteen, pehmeitä tai epäsuoria keinoja, kuten energian hinnoittelua tai informaatiovaikuttamista tulisi ymmärtää paremmin.

    Kohti systeemistä tarkastelua

    Vaikka yleisesti ottaen Suomessa kuljetaan kohti omavaraisempaa, huolto- ja toimitusvarmempaa järjestelmää, systeemiselle tarkastelulle on edelleen tilaa. Vähähiilisten energiantuotantotapojen ja hiili-intensiivisten energiamuotojen roolin muuttuminen tulisi ottaa tutkimuksessa paremmin huomioon, jotta ymmärtäisimme samanaikaisesti sekä vähähiilistä murrosta mahdollistavia että hidastavia mekanismeja. 

    Lisäksi (kokonais)turvallisuutta olisi hyvä tarkastella enemmän myös sen kannalta, miten digitalisoituvassa ja automatisoituvassa energiajärjestelmässä varmistetaan energiapalveluiden tasavertainen saatavuus kaikille. Energiamurros mahdollistaa omavaraisten yhteisöjen kehittymisen ja tuo innokkaille teknologiasta kiinnostuneille edelläkävijöille mielenkiintoisia palveluita. Nyt ja tulevaisuudessa on myös sähköisten palvelujen ulottumattomissa olevia ihmisiä, joille on pystyttävä takaamaan riittävät palvelut.

    Viranomaisten vastuu muuttuu vaan ei poistu

    Tutkimuksessa tulisi tarkastella myös viranomaisten tulevaa roolia vähähiilisessä maailmassa. Kuitenkin energiaturvallisuuden tarkastelu voisi kaivata energiamurrostutkimuksen kokeilevampaa otetta, jotta tulevaisuuden ennakointi olisi luovaa ja visioivaa eikä vain uhkiin reagoivaa.

    Viimeaikainen tykkylumesta johtuva sähkökriisi muistuttaa viranomaisten tärkeästä merkityksestä yhteiskunnan toiminnalle. Vaikka energiamurros tekee energia-alan toimijakentästä todennäköisesti pirstaleisemman ja markkinavetoisemman, se ei poista tarvetta viranomaisten koordinoivalle roolille; se pikemminkin korostaa monitoimijaisen yhteistyön tarvetta. Myös valtion rajojen ulkopuolella tapahtuvien ilmiöiden ennakointiin, kuten geopoliittisiin muutoksiin, julkisilla tahoilla on paremmat voimavarat.

    Continue Reading
  • Globaali ruokaturva vaatii paikallisia ratkaisuja ja yhteiskehittämistä

    21 joulu 2017
    Suvi Sojamo
    579

    ”Joskus tarvitsee lähteä kauas ymmärtääkseen jotain läheltä. Näin kävi minulle kansainvälisessä Global Food Security -konferenssissa yli 11 600 kilometrin päässä: ymmärsin entistä syvemmin Winland-hankkeemme yhteiskehittämisen ja monitieteisyyden voiman” kirjoittaa tohtorikoulutettava Elina Lehikoinen Aalto-yliopistosta.

    Osallistuin joulukuun alussa ”Global Food Security” –konferenssiin Etelä-Afrikan Kapkaupungissa. Konferenssi keräsi yli 600 osallistujaa eri tieteenaloilta ympäri maailmaa sekä liudan huippututkijoita, kuten ruokaturvan tutkimuksen uranuurtajan John Ingramin Oxfordin yliopistosta sekä World Food Prize –palkinnon voittajan Hans Herrenin Millenium Institutesta.

    Konferenssin pääsanoman voisi tiivistää kolmeen ydinviestiin. Ensinnäkin, globaalisti aliravitsemus on edelleen vakava ongelma. Aliravitsemuksen torjumiseksi, ruoantuotannon pitäisi tuplaantua vuoteen 2050. Silti pelkkä tuotannon kasvattaminen ei riitä vaan ennen kaikkea ruoan saatavuus tulisi jakaantua tasaisesti myös niille alueille, missä ruokaa ei tällä hetkellä ole riittävästi saatavilla. Samaan aikaan aliravittujen rinnalle suureksi huolenaiheeksi on noussut ylipainoisten lisääntyvä määrä. Tämä on valtava terveysriski ja se tulee vain kasvamaan tulevaisuudessa. Ruoantuotannon ja kulutuksen välille täytyy siis löytää tasapaino, sillä paradoksaalisesti edelleen noin kolmasosa ruokaa joutuu hävikkiin.

    poster_lehikoinen

    Toisekseen, konferenssissa korostui teknisten ratkaisujen ja innovaatioiden hyödyntäminen kytkemällä paikallinen ja globaali ruokajärjestelmä yhteen. Useat luennoitsijat totesivatkin, että tämänhetkiset käytännöt (”business as usual”) eivät ole toimivia, eivätkä perinteiset ratkaisut (”solutions as usuals”) vie meitä riittävän pitkälle globaalien ruokakriisien torjunnassa. Sen vuoksi paikallisen ruokaturvan ja globaalin ruokasysteemin yhteys on tunnistettava entistä vahvemmin. Maailman yleisempien kasvilajien matka ympäri maailman osoittaa selvästi, kuinka globaali ruokasysteemi vie meidät kaikki saman pöydän ääreen. Myös Suomen osalta linkki globaaliin ruokasysteemiin toteutuu sekä maahantuodun ruoan että tuotantopanosten kuten energian, lannoitteiden ja rehun kautta. Paikallisen ruokaturvan osalta konferenssissa nousi vahvasti esille tutkijoiden ja päätöstentekijöiden välillä usein vallitseva suuri kuilu. Tämä kuilu on kurottava umpeen, jos haluamme luoda onnistuneita ja kestäviä ratkaisuja. Yhteistyötä tarvitaan niin yksityiseltä kuin julkiselta sektorilta aina tuottajasta loppukäyttäjään asti.

    Kolmanneksi, useista luennoista kävi varsin selväksi, että sektoraalinen ajattelu on usein esteenä onnistuneelle päätöksenteolle. Onnistuneessa päätöksenteossa tarvitaan ymmärrystä laajoista kokonaisuuksista sekä eri teemojen ja tasojen kytköksistä. Tämä taas vaatii yhteistoimintaa yli sektorirajojen. Tarvitaankin siis sillanrakentajia luomaan onnistunut yhteistyö eri teemojen, tasojen ja toimijoiden välille.

    Winland-hankkeesta oli posteri konferenssissa. Tutkimuksemme herätti mielenkiintoa erityisesti yhteiskehittämisensä ja monitieteisyytensä vuoksi. Konferenssissa oivalsinkin, että Winlandissa on kyse juuri niistä konferenssissa peräänkuulutetuista lähestymistavoista ja menetelmistä, joiden avulla on mahdollista kaventaa kuilua päätöksenteon ja tieteen välillä sekä vahvistaa Suomen ruokaturvaa. Paljon on toki työtä tehtävänä, mutta suunta vaikuttaa olevan oikea myös kansainvälisen tiedeyhteisön näkökulmasta.

    Konferenssissa kuulemani sananlasku mielestäni tiivistää paljon myös Winlandin ja koko Strategisen tutkimuksen ideasta: Jos haluat kulkea nopeasti, mene yksin – jos haluat päästä pitkälle, mene yhdessä.

    Continue Reading
  • Vesiturvallisuus – mikä sen merkitys on Suomelle?

    8 joulu 2017
    Suvi Sojamo
    1002

    Vesiturvallisuus (water security) on noussut veden hallinnan keskeiseksi käsitteeksi ja tavoitteeksi kansainvälisesti. Mikä sen merkitys on Suomelle? Winland-hankkeen tutkijat ovat tunnistaneet kaksi keskeistä merkitystä vesiturvallisuudelle: se auttaa vesialaa ymmärtämään yhteyksiään muuhun yhteiskuntaan samalla kun se korostaa veden merkitystä yhteiskunnan laajemmalle kehitykselle ja hyvinvoinnille. Kirjoitus perustuu Vesitalous-lehden 6/2017 artikkeliin, joka on luettavissa kokonaisuudessaan täällä: http://bit.ly/2BIzu5o.

    Mikä vesiturvallisuus?

    Tulvariskit, kyberhyökkäykset vesilaitoksiin, vesivälitteiset epidemiat, teollisuuden päästöt, mikromuovit ja lääkeainejäämät – vaikka Suomi on kansainvälistä kärkeä veden tilan ja hallinnan suhteen, veteen liittyvät kriisit ja uhkat herättävät meilläkin vilkasta keskustelua. Yksittäiset kriisit ja uhkat eivät kuitenkaan kerro koko totuutta veteen kytkeytyvän turvallisuutemme tilasta. Tarvitaan laajempaa keskustelua siitä, mitä vesiturvallisuus Suomessa tarkoittaa.

    YK:n veteen liittyvää työtä koordinoivan UN-Waterin määritelmän mukaan vesiturvallisuus on kyky taata kestävä pääsy riittävään määrään hyväksyttävän laatuista vettä elinkeinoille, ihmisten hyvinvoinnille ja kehitykselle. Samalla se on kykyä ehkäistä vesien saastumista ja veteen liittyviä katastrofeja sekä suojella ekosysteemejä rauhan ja poliittisen vakauden ilmapiirissä.

    Miltä näyttää Suomen vesiturvallisuus?

    Vesiturvallisuus on Suomessa yllä kuvatun määritelmän mukaisesti yleisesti ottaen erittäin hyvää luokkaa. Pääosin tämä on seurausta pitkäjänteisestä vesiensuojelusta, uusien teknologioiden hyödyntämisestä ja veteen liittyvien riskien hallinnasta sekä hyvästä hallinnosta, osin suotuisista luonnonolosuhteista.

    Toisaalta Suomessakaan ei ole vältytty vesikriiseiltä, joista mm. Nokian ja Äänekosken vesiepidemiat ja Talvivaaran kaivoskatastrofi ovat hyviä esimerkkejä. Useita näistä kriiseistä on pahentanut ennakoinnin ja varautumisen puute ja epäonnistuminen niistä viestimisessä.

    Winland-hanke vesiturvallisuutta parantamassa

    Winland-hankkeessa kehitämme uusia tapoja arvioida ja kehittää Suomen vesiturvallisuutta sen hyvän tilan varmistamiseksi. Pyrimme luomaan vesiturvallisuudesta systeemistä kokonaiskuvaa ja tunnistamaan sen merkittävimpiä kipupisteitä ja kehittämistarpeita nyt ja tulevaisuudessa yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Olemme mm. tunnistaneet vesiturvallisuutta uhkaavia trendejä ja mahdollisia shokkeja ja kartoittaneet, mitä tavoitteita  liittyy ympäristön hyvään tilaan, terveyteen ja hyvinvointiin, elinkeinojen kestävyyteen ja yhteiskunnan vakauteen.

    Winland-hankkeessa tunnistettuja vesiturvallisuuteen vaikuttavia trendejä ja mahdollisia shokkeja.

     

    Lähtökohtamme on, että vesiturvallisuuden eri muodot riskienhallinnasta ja varautumisesta kestävään veden hallintaan edellyttävät eri toimijoiden, sektoreiden ja maantieteellisten skaalojen välisten riippuvuussuhteiden huomiointia. Suomen vesiturvallisuus ei rajoitu maamme rajojen sisäisiin ilmiöihin, vaan kytkeytyy alueellisiin ja globaaleihin vaikutuksiin ja muutospaineisiin, kuten ilmastonmuutokseen, kansainväliseen kauppaan ja muuttoliikkeisiin.

    Vesiturvallisuus rakentuu yhteistyöllä

    100-vuotiasta Suomea voidaan mielestämme pitää jopa vesiturvallisuuden mallimaana:  vesiturvallisuuden eri ulottuvuuksia pohditaan yhteistyössä eri tahojen kanssa ja erilaisia veteen liittyviä uhkia tunnistetaan aktiivisesti. Kehittämisen varaa kuitenkin on, sillä etenkin pitkän aikavälin muutosten ymmärtäminen vaatii vielä lisäymmärrystä.

    Tärkeää on myös hahmottaa vesiturvallisuuden kytkös muihin turvallisuuden muotoihin, erityisesti ruokaturvaan ja energiaturvallisuuteen. Ennen kaikkea luonnonvaroihin ja ympäristöön liitettävät turvallisuuden muodot korostavat perinteisen turvallisuuskäsityksen laaja-alaistumista.

    Tänä syksynä päivitetty Yhteiskunnan turvallisuusstrategia korostaa kokonaisturvallisuutta, jolla tarkoitetaan monitoimijaista yhteistyömallia, jonka tavoitteena on yhteiskuntaamme kohdistuvien uhkien hallittavuus. Veden korvaamaton luonne monille yhteiskuntamme elintärkeille toiminnoille sekä koko maapallolle tarkoittaa, että vesialan toimijoiden tulee toimia aiempaa aktiivisemmin myös kokonaisturvallisuuden kentällä.

    Tällaisessa monta eri sektoria ja toimijaa yhteen tuovassa toiminnassa vesiturvallisuuden käsitteellä on keskeinen merkitys.

     

    Continue Reading
  • Yle Puhe: Miten vesiturvallisuus näkyy Suomessa ja maailmalla?

    9 marras 2017
    Marko Keskinen
    532

    Winland-hankkeen johtaja, professori Olli Varis vieraili Yle Puheella Juuso Pekkisen vieraana. Olli sekä Ulkoministeriön kehityspolitiikan neuvonantaja Antti Rautavaara keskustelivat vedestä ”Vanhin voitehista” -otsikon alla. Aalto-yliopiston Vesi- ja kehitysryhmä julkaisi keskustelusta alla olevan uutisen, jonka voi lukea suomeksi ja englanniksi täältä.

    Professori Olli Varis keskusteli Ulkoministeriön kehityspolitiikan neuvonantaja Antti Rautavaaran kanssa vesivarojen kestävyydestä YLE Puheella 24.10.2017 Juuso Pekkisen vieraana. Varis ja Rautavaara pohtivat erilaisia vesikestävyyteen vaikuttavia tekijöitä ja tärkeimpiä näkökulmia teemaan. Varis korosti, että vaikka vesiturvallisuuden vaikutukset voivat esiintyä paikallistasolla, ilmiöön vaikuttavien tekijöiden verkosto on usein globaali. Rautavaara taas nosti ohjelmassa esiin esimerkiksi Koillis-Kiinan, yhden maailman kuivimmista alueista. Alueen niukat vesivarat ovat motivoineet Kiinan solmimaan tiivistä yhteistyöstä Afrikan valtioiden kanssa, jolloin se voi vahvistaa ruoantuotantoaan ja tuoda Afrikasta ruoan mukana virtuaalista vettä.

    Professori Varis korosti keskustelussa lähestymistapojen kirjoa – vesivarojen kestävyyttä voidaan tarkastella muun muassa ekologisesta, teknisestä ja poliittisesta näkökulmasta. Vaikka vesivarakeskustelua voidaan johtaa vastakkainasettelulla (esimerkiksi pilaaja ja kärsijä), Varis kannustaa vahvistamaan vesidiplomatiaa ja yhteistyötä myös eri aluetasojen kesken.

    Voit kuunnella lähetyksen YLE Puheen sivuilla: https://areena.yle.fi/1-4255234

     

     

    Continue Reading
  • Kaksi kriittistä teemaa kokonaisturvallisuuden toiminnallistamiselle

    7 marras 2017
    Marko Keskinen
    730

    Päivitetty Yhteiskunnan turvallisuusstrategia YTS2017 esitellään tänään Sanomatalossa (kts. täällä). Strategiassa kokonaisturvallisuus nähdään ensisijaisesti eri toimijoiden yhteistoimintamallina. Koska turvallisuustoimijoiden kenttään kuuluu yhä useampi sektori ja toimija, on kokonaisturvallisuuden yhdessä tapahtuva jäsentäminen ensiarvoisen tärkeää. Winland-hankkeen tutkijat Marko Keskinen, Juha Mäkinen, Arttu Kantola ja Arto O. Salonen esittävät alla tavan hahmottaa kokonaisturvallisuuden teoriaa ja käytäntöä. Samalla he tunnistavat kaksi kriittistä teemaa YTS:n onnistuneelle toiminnallistamiselle. Kirjoitus perustuu Tiede ja Ase -vuosikirjan 75. juhlanumerossa julkaistavaan, tieteidenvälistä yhteiskehittämistä hyödyntäneeseen artikkeliin (kts. täällä).  

    Mikä kokonaisturvallisuus, mikä YTS?

    Winland-hankkeessa tekemämme tutkimus rakentuu laajan turvallisuuden käsitteelle. Sen mukaan turvallisuustoiminta ulottuu myös sosiaalisiin, taloudellisiin  ja ympäristöllisiin näkökohtiin kaikilla tasoilla sinusta planeettaamme. Suomessa laajan turvallisuuden ajatus näkyy kokonaisturvallisuuden käsitteessä, joka on lähtökohtaisesti yhteiskunnan varautumisen toimintakonsepti. Kokonaisturvallisuuden käsite on nuori, sillä se vakiintui turvallisuuskeskusteluun vasta vuoden 2012 Valtioneuvoston periaatepäätöksen myötä. Periaatepäätöksen mukaan “Kokonaisturvallisuus on tavoitetila, jossa valtion itsenäisyyteen, väestön elinmahdollisuuksiin ja muihin yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin kohdistuvat uhkat ovat hallittavissa”.

    Suomessa kokonaisturvallisuuden toiminnallistamista ohjaa Turvallisuuskomitean koordinoima, poikkihallinnollinen Yhteiskunnan turvallisuusstrategia YTS. Ensimmäinen YTS hyväksyttiin Valtioneuvoston periaatepäätöksellä joulukuussa 2010 ja se toi yhteen suomalaisen yhteiskunnan varautumisen periaatteet. Tänään Sanomatalossa esiteltävässä päivitetyssä YTS:ssä kokonaisturvallisuus on nostettu koko strategiaa ohjaavaksi konseptiksi. YTS2017 myös päivittää kokonaisturvallisuuden määritelmää: “Kokonaisturvallisuus on aiemmista määritelmistään kehittynyt ensisijaisesti yhteistoimintamalliksi, jossa toimijat jakavat ja analysoivat turvallisuutta koskevaa tietoa sekä suunnittelevat, harjoittelevat ja toimivat yhdessä” (Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017: 5).

    Kokonaisturvallisuuden käsite on siis siirtymässä passiivisesta tavoitetilasta selvemmin tekemisen ja yhteistoiminnan tavaksi. Samalla painopiste siirtyy valtionhallinnon piiristä myös muihin toimijoihin, etenkin yrityksiin, järjestöihin, kuntiin ja jopa yksittäisiin kansalaisiin. Vesa Valtosen väitöskirjassa käytetyn napakan turvallisuustoimijat-kielikuvan mukaisesti virkapukujen sekaan on tulossa mukaan yhä enemmän pikkutakkeja ja villapaitoja. Tämä taas vaatii käsitteellistä selkeyttä siitä mitä kokonaisturvallisuudella tarkoitetaan.

    Kokonaisturvallisuuden teorian ja käytännön erilaiset kehityssuunnat

    Keskustelua kokonaisturvallisuudesta käydään kahdella tasolla: käsitteellistämisen tasolla (kriittinen keskustelu siitä mitä kokonaisturvallisuus on) sekä käytännön toiminnan tasolla (miten ja kenen toimesta kokonaisturvallisuuteen liittyviä toimia toteutetaan). Usein näitä kahta tarkastellaan erillään, mutta niiden yhdistäminen on tärkeää, jotta eri toimijat ymmärtävät oman roolinsa turvallisuustoiminnan kentällä.

    Olemme tehneet oheisen visualisoinnin Winland-hankkeesta saamiemme kokemusten ja päivitetyn YTS:n innoittamana. Se havainnollistaa kokonaisturvallisuuden monitoimijaisen toteuttamisen haasteita. Kuva esittää näkemyksemme kahdesta päätavasta hahmottaa kokonaisturvallisuutta (vasen kuvio) sekä sitä, miten sen monitoimijaista toiminnallistamista tehdään (oikea kuvio). Kuvassa on myös nähtävissä ne kehityssuunnat, joita koemme uudenlaisen kokonaisturvallisuuden yhteistoimintamallin vaativan (kapeat tummat nuolet).

    Kokonaisturvallisuuden käsitteellistämisen ja toiminnallistamisen kaksi muotoa

    Kuvan pääviesti on yksinkertainen: samalla kun kokonaisturvallisuuden käsite laajenee (vasen kuvio), sen toiminnallistamisen mahdollisuudet uhkaavat puuroutua. Jos turvallisuuden nähdään sisältyvän lähes kaikkiin yhteiskunnan sektoreihin ja teemoihin, konkretia häviää: turvallisuus on läsnä lähes kaikkialla, mutta sen merkitys vähenee.

    Tämän vuoksi tärkeää on keskittyä turvallisuuden toiminnallistamisessa yhdessä määriteltyihin jaettuihin toiminnan kohteisiin (oikea kuvio). Tällaiset kohteet ohjaavat eri toimijoiden toimintaa, tuoden niille yhteisen tarkastelukehyksen. Kriittinen infrastruktuuri on esimerkki yhdestä tällaisesta kohteesta, joka yhdistää niin eri yhteiskunnan sektorit (julkinen & yksityinen) kuin eri turvallisuuden muodot ja teemat, sisäisestä ulkoiseen turvallisuuteen ja energiaturvallisuudesta huoltovarmuuteen.

    Tiede ja Ase -vuosijulkaisun artikkelissamme kuvaamme yksityiskohtaisemmin näiden kuvioiden perusteet Winland-hankkeessa yhdessä sidosryhmien kanssa tehdyn yhteiskehittämisprosessin pohjalta. Samalla esittelemme mallin siitä, mikä rooli jaetun toiminnan kohteilla on kokonaisturvallisuuden toiminnallistamiselle: lue siis lisää sieltä!

    Planeetta ja politiikka paremmin näkyviin kokonaisturvallisuudessa

    Päivitetty Yhteiskunnan turvallisuusstrategia eli YTS2017 on tärkeä askel eteenpäin. Erityisen arvokasta siinä ovat yhteistoimintamallin korostaminen, ennakoinnin mukaanotto osaksi varautumista sekä ehdotetut, eri toimijoita yhteen tuovat yhteistyöfoorumit (kts. Winlandin YTS-lausunto). Haluamme kuitenkin nostaa esiin kaksi teemaa, joiden emme katso saaneen riittävää huomiota nykyisissä turvallisuusstrategioissa ja niiden toiminnallistamisessa: planeetan ja politiikan.

    Planeetalla tarkoitamme globaaliulottuvuuden parempaa huomiointia kansallisesti rakentuneessa turvallisuustoiminnassa. Vaikka käytännössä kaikki turvallisuusdokumentit sisäisen turvallisuuden strategiasta energia- ja ilmastostrategiaan alkavat kontekstoivalla toteamuksella verkottuneen maailman merkityksestä, ei maantieteellisten tasojen kytköksiä ole juuri huomioitu itse teksteissä. Esimerkiksi YTS:ssa “kansainvälinen toiminta” on erillinen osuutensa, eikä kansainvälisten kytkösten poikkileikkaavaan luonteeseen tai yksityisen sektoreiden globaaleihin arvoketjuihin kiinnitetä juurikaan huomiota.

    Tällainen poissulkeminen on sinänsä luonnollista, mutta ei pitkäjänteisen strategisen ajattelun mukaista. Systeemisesti ajateltuna keskeisin turvallisuuteemme liittyvä järjestelmä kun ei ole Suomi tai edes Eurooppa, vaan maapallo. Sen vuoksi planeettatason muutosten ymmärryksen -liittyivät ne sitten ilmastoon, luonnonvarojen niukkuuteen tai talousjärjestelmään ja kauppaan- tulee olla myös kansallisen turvallisuustoiminnan ytimessä.    

    Politiikalla tarkoitamme kokonaisturvallisuuden toimijuuden sekä eri toimijoiden ristiriitaisten tavoitteiden esiintuomista. Siis sanotaan vaikea sana niin kuin se on. Vaikka turvallisuustoiminnan poliittisuus on itsestäänselvää sekä tutkijoille että käytännön toimijoille, eivät strategiadokumentit sitä näytä huomioivan. Yhteistyön korostaminen on toki ominaista laaja-alaisille strategioille. Silti turvallisuuden poliittisen luonteen sekä eri toimijoiden välisten jännitteiden sanoittaminen on ensiarvoisen tärkeää monitoimijaisen yhteistyön onnistumiselle. Vaikka jännitteet ja ristiriidat jätetään piiloon, ne ovat kuitenkin olemassa – ja todennäköisesti nousevat osaltaan käytännön yhteistyön esteiksi.

    Tämän vuoksi suosittelemme, että uudessa YTS:ssa varautumisen perustaksi nostetussa kansallisessa riskiarvioinnissa tulisi arvioida myös toimijuutta. Tällä tarkoitamme eri toimijoiden välisiä suhteita sekä päätöksenteon mekanismeja sekä sitä, millaisia turvallisuusuhkia nämä luovat ja mahdollistavat. Tämä on tarpeen myös siksi, että eri toimijoiden väliset jännitteet ja ristiriidat eivät välttämättä ole huono asia: jos ne tunnistetaan ja niitä käsitellään yhdessä, ne voivat toimia oppimista ja yhteistyötä mahdollistavina ajureina.  

    Yksi toimiva tapa huomioida kokonaisturvallisuuden poliittisuus on toimijoiden väliselle yhteiskehittämiselle rakentuva oppimisprosessi, jota Winland-hankkeessa osaltamme edistämme. Tällaisessa prosessissa eri turvallisuustoimijat pohtivat ja muokkaavat kokonaisturvallisuutta samalla kun kokonaisturvallisuus uudistaa toimijoita ja heidän toimintaansa. Uskomme vahvasti, että tällainen eri toimijoiden yhteinen kehittämis- ja oppimisprosessi -jossa esiin nostetaan myös vaikeat asiat ja jännitteet- on edellytys sille, että Suomi pystyy jatkossakin vastaamaan erilaisiin turvallisuushaasteisiin. Uusi YTS luo erinomaisen pohjan tällaiselle prosessille, sillä se korostaa eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja nostaa yhteistyöfoorumit varautumisen toiminnallistamisen keskiöön.

     

    Continue Reading
  • Mitä tarkoitamme kun puhumme turvallisuudesta ja riskeistä?

    2 marras 2017
    Marko Keskinen
    1060

    Turvallisuus on “tila, jossa uhkat ja riskit ovat hallittavissa”. Englanniksi turvallisuus hahmotetaan yleisesti kahden rinnakkaisen muodon kautta (safety, security). Nämä muodot sekä riskinarvioinnin rooli niiden ymmärtämisessä ovat keskiössä parhaillaan Aalto-yliopistossa käynnissä olevassa Risk & Security -konferenssissa. Turvallisuus ja riskiarvio ovat keskiössä myös tänään julkaistussa päivitetyssä Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa. Winland-hankkeen johtaja Marko Keskinen pohtii miten eri tavalla nämä turvallisuuden muodot hahmotetaan luonnonvaroihin liittyen ja mitä se tarkoittaa kokonaisturvallisuuden kannalta.

    Terveisiä Risk and Security -konffasta Aalto-yliopistosta! Paikalla on yli sata riski- ja turvallisuusalan toimijaa, mukana tutkijoita sekä viranomaisia ja yrityksiä. Konferenssin järjestäjänä toimii Society of Risk Analysis -järjestön pohjoismaiden osasto, joten turvallisuudesta keskustellaan erityisesti riskianalyysin ja riskinarvioinnin näkökulmasta. Samalla tärkeäksi muodostuu se, mitä turvallisuudella ymmärretään. Konferenssin esityksissä safety nähdään yleensä turvallisuutena, joka syntyy kun varaudutaan luonnollisiin riskeihin, kun taas security on turvallisuutta, joka syntyy varauduttaessa tietoisesti luotuihin (intentional) ja vahingoittamiseen pyrkiviin (malicious) tekijöihin.

    Tämä erottelu on tuttu SPEK:n ja kumppaneiden oivasta Kokonaisturvallisuuden sanastosta. Siinä turvallisuus on “tila, jossa uhkat ja riskit ovat hallittavissa”. Sanasto selittää myös eron kahden yllä kuvatun turvallisuuden muodon välillä. Safety on “turvallisuutta, joka ei vaarannu tarkoituksellisen toiminnan vuoksi vaan esimerkiksi tapaturmien, onnettomuuksien tai virheiden vuoksi” ja security taas “viittaa erityisesti ‘kovaan’ turvallisuuteen eli tarkoitukselliselta vahingoittavalta toiminnalta (kuten aseellisen voiman käyttö, väkivalta, rikollinen toiminta) suojassa olemiseen”. Täten safety ja security ovat kaksi rinnakkaista käsitettä, eikä toinen sisälly toiseen.

    Nämä perinteiset määritelmät ovat kuitenkin erilaisia kuin mitä Winland-hankkeemme painopisteenä olevissa energia-, ruoka- tai vesiturvallisuudessa ymmärretään. Näillä aloilla safety on simppelisti ajatellen yksittäisen ihmisen turvaa rajatusta riskistä kuten sähköiskusta tai saastuneesta vedestä, kun taas security on sitä mitä kyseinen luonnonvara mahdollistaa laajasti ajatellen koko yhteiskunnalle (saatavuus ja pääsy riittävään määrään hyvälaatuista ruokaa/vettä/energiaa). Täten safety onkin security:n alainen määre eli ne eivät ole rinnakkaisia vaan sisäkkäisiä. Samalla security ymmärretään huomattavasti perinteistä turvallisuusmäärittelyä laajempana käsitteenä.

    Erilaiset määrittelyt todennäköisesti selittävät osaltaan myös riskinarvioinnin erilaista roolia turvallisuuden hallinnassa. Perinteisen turvallisuuskäsitteen kautta sekä safety:ä että security:a voidaan hahmottaa ja mitata riski-käsitteen avulla. Siispä ei olekaan yllätys, että tänään hyväksytty päivitetty Yhteiskunnan turvallisuusstrategia YTS2017 nostaa varautumisen perustaksi kansallisen riskiarvion. Sen sijaan energia-, ruoka tai vesiturvallisuutta ei yllä kuvatun valossa voida ajatella vain riskien kautta, sillä turvallisuus kytkeytyy ennen kaikkea näiden luonnonvarojen hallintaan sekä siihen miten ja kenen toimesta niitä hyödynnetään. Tähän vaikuttaa osaltaan näiden luonnonvarojen niukkuus: kaikille ei välttämättä aina riitä tarpeeksi energiaa/ruokaa/vettä, mikä tekee niiden hallinnasta poliittista ja voi johtaa sekä kestävyyden että tasa-arvon kannalta ongelmallisiin ratkaisuihin (kts. esim. Goldthau & Sovacool 2012).

    Tämän vuoksi energia-, ruoka- ja vesiturvallisuuden eri ulottuvuudet kuvataan riskiarvioissa helposti vain osittain. Energian tai veden saanti typistyy esimerkiksi jakeluhäiriöksi (kts. Kansallinen riskiarvio 2015), eivätkä arviot huomioi laajempia kysymyksiä niiden hallintaan ja pitkän aikavälin kestävyyteen liittyen. Tätä teemaa on pohdittu myös Mark Zeitounin, Winlandin Olli Variksen ja kumppanien artikkelissa, joka tunnistaa kaksi vesiturvallisuuden lähestymistapaa: riskinarvioinnille rakentuvan yksinkertaistavan lähestymistavan (reductionist approach) sekä hallinnon ja poliittisuuden huomioivan integroivan lähestymistavan. Winland-hankkeen kollegani Suvi Sojamo, Mika Marttunen ja Lauri Ahopelto ovat tiivistäneet näihin liittyvän haasteen osuvasti: riskiarvioinnit soveltuvat hyvin teknisiin tarkasteluihin, uhkien vertailuun ja päätöksenteon vaihtoehtojen arviointiin, mutta ne voivat toisaalta typistää epävarmuudet numeerisiksi arvoiksi ja jättää sosiaaliset ja poliittiset tekijät huomiotta – siksi niiden rinnalla tarvitaan myös kokonaisvaltaisempia arvioita (kts. myös Hall & Borgomeo 2013; Weaver et al. 2017).

    Itse väitän, että erilaisten turvallisuuskäsitteiden sekä riskinarvioinnin fokuksen ymmärtäminen on tärkeää etenkin kokonaisturvallisuuden kannalta (jolloin turvallisuus nähdään ennen kaikkea security:na; kts. Kokonaisturvallisuuden sanasto). Kokonaisturvallisuus tuo yhteen useita eri sektoreita ja sisältää siten laajan joukon erilaisia etuliite-turvallisuuden muotoja (Virta 2011). Kokonaisturvallisuuteen liittyy läheisesti myös kriittisen infrastruktuurin käsite, joka on yksi esimerkki siitä miten eri etuliiteturvallisuudet yhdistyvät: esimerkiksi vesi- tai ruokahuoltomme on riippuvainen energiasta ja kaikki kolme taas alttiita kyberturvallisuuden puutteille. Jos ja kun nämä eri turvallisuuden muodot kuitenkin ymmärretään eri tavoin, vaarana on, että eri toimijat puhuvat osin toistensa ohi eikä yhteistä ymmärrystä yhteistyön tavoista löydy (lisää tästä aiheesta löytyy parin viikon päästä julkaistavasta Tiede ja ase -artikkelistamme).  

    Eri turvallisuuskäsitteitä ja niiden kytköstä riskinarviointiin olisi siis hyvä pohtia enemmän! Käynnissä oleva Risk & security -konferenssi on tähän yksi erinomainen tilaisuus. Toinen mahdollisuus avautuu helmikuussa, kun Sustainability-tiedelehdessä avautuu Winland-hankkeen toimittama erikoisnumero teemalla “Enhancing security, sustainability and resilience in energy, food and water”: pysy siis kuulolla!

     

    Continue Reading