Vihreät miehet ja jokapäiväinen ruokamme

15 joulu 2016
Juha Mäkinen
723

Maanpuolustuskorkeakoulun professori Juha Mäkinen peräänkuuluttaa uudenvuodenlupauksia kansalaisten kotivarasta ja turvallisuusviranomaisten yhteistyöstä häiriö- ja kriisitilanteissa. 

Tutkimusten mukaan suomalaiset eivät ole kovin hyvin varautuneet esimerkiksi ongelmiin juoksevan veden, sähkön tai elintarvikkeiden saatavuudessa (ks. esim. Kekki & Mankkinen 2016). Olettaahan suomalainen saavansa veden hanasta, sähkön töpselistä ja ruokansa lähikaupasta, mutta mitä jos ei häiriö- tai kriisitilanteissa saakaan?

Kekin ja Mankkisen (2016, 29) tutkimuksessa (N=3000) yli puolet vastaajista (60 prosenttia) totesi selviävänsä ilman juoksevaa vettä enintään kaksi vuorokautta. Noin puolet vastaajista vakuutti tulevansa toimeen ilman sähköä kolmesta neljään vuorokauteen, mutta tässä asiassa lienee huomattavia vuodenaikakohtaisia vaihteluita? Noin 40 prosenttia vastaajista väitti pärjäävänsä ilman ruokakaupassa käyntiä kolmesta neljään päivään. Näyttäisi siis siltä, että arkinen kotivara on ainakin käytännössä tuttu suurelle osalle tähän tutkimukseen vastanneista kansalaisista. Entä sinulle?

Mitä kotivara sinulle merkitsee? Sitäkö, että kotisi hälytysjärjestelmät ovat kunnossa, vaiko sitäkin, että sinulla on vettä, ruokaa, paristoja ja esimerkiksi vilttejä myös pahan päivän varalle? Tiedätkö muuten paljonko kotonasi tulisi olla juomavettä ja muita juomia henkeä kohden kahdeksi vuorokaudeksi tai entäpä viikoksi? Suosittelen, että esimerkiksi seuraavalla joululomalla perehdyt joko Pelastusalan, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) tai vaikkapa Marttojen kotivaraohjeistuksiin, jonka jälkeen onkin nykyistä kotivaraisempien uudenvuodentekojen vuoro.

Kekin ja Mankkisen (2016) tutkimuksen mukaan yhteensä vain 14 prosenttia vastanneista piti ongelmia energian saannissa erittäin tai melko todennäköisinä. Toisaalta tämän syksyisen Rauli-myrskyn jäljiltä noin 200 000 kansalaista jäi sähköttä. 2010-luvun suomalaisissa myrskyissä pisimmät sähkökatkot ovat kestäneet kuusi viikkoa (Turvallisuuskomitea 2015, 7) eli ajan, jolloin keskivertokansalaisen kotivarat hupenevat olemattomiin. Tilanne lähenee talvimyrskyissä sananmukaisesti kirjailija Petri Pykälän (Ilkka Remeksen) kuvausta Jäätyvä helvetti. Mainittakoon, että asiantuntijaraati valitsi tämän kirjan vuoden 2016 kyberteoksi.

Myös turvallisuusviranomaisten parissa kriittiset infrastruktuurit vesi-, energia- ja ruokajärjestelminä on perinteisesti paikannettu mitä tärkeimmiksi turvattaviksi ja suojattaviksi kohteiksi. Kohteiksi, joiden toiminnan esimerkiksi terroristit, kriminalisoituneet kansalaisemme tai vierasmaalaiset ”vihreät miehet” voivat yrittää osin tuhota ja epäkuntoon saattaa tai saastuttaa. Täten sekä kriittinen infrastruktuuri että sitä mahdollisesti sabotoivat tahot ovat turvallisuusviranomaisten kesken jaettuja kohteita eivätkä suinkaan jakautuneita siilomaisen hallintomme aloille.

Kun turvataan kriittistä infrastruktuuria on käsillä mitä vaativin moniviranomaistilanne. Siis sellainen, jossa sekä sisäisen että ulkoisen turvallisuuden toimijoiden tulee tiedostaa jakamansa kohteet ja menettelytavat sekä toimintansa kokonaisuus. Tässä kriisioppimistilanteessa ei olisi aikaa eikä mahdollisuuksia enää yhdenmukaistaa käsitteitä, malleja ja menettelytapoja vaan menestyvä moniviranomaistoiminta vaatisi yhteiskehittelevää opiskelua useiden ammattikuntien osalta. Olisiko siis tältäkin osin turvallisuusviranomaisten uudenvuodentekojen aika?